Oltiin aamulla reenaa molempien poikien kanssa pikaisesti agilitya.
Tarkoituksena oli Paavon kanssa ottaa keppejä ja putkea, mutta kuinkas kävikään. Putkea en edes viitsinyt loppuje lopuksi kentälle raahata.
Tämän päivän trendisana treeneissä oli härveltäminen. Kenties lämmittelyt olivat poikien mielestä liian lyhyet tai se, että kehtasinkin treenata molempien kanssa tai... Joka tapauksessa tekemisen meininkiä walesimaineen tyyliin ei tästä aamusta puuttunut.
Aloitimme Paavon kanssa ihan tavan kepeillä, mikä meni sitten siihen, että vauhti ja tarkkuus eivät puolessa välissä keppejä kohdanneet Paavon päässä. Iloisesti herra kepitti sinnikkäästi joka toisen, tai kolmannen ja sitten viimeisen välin ja kun se "hiiri" ei lentänytkään niin tämäkös oli sangen turhauttavaa. Mutta kun sitten viitsin mennä kepit herran vieressä [ei siis puhettakaan edistämisestä, jätättämisestä tai muusta] niin kepit luonnistuivat vallan mainiosti. Sitten otettiin verkoilla. Ja homma pelitti, luonnollisesti. Kun pähkäilin, mitä sitten tekisin [aa ja parempi keinu ovat viety jo talvitreenejä varten hukka-hallille] Paavo päätti näyttää kuinka upeasti keinun voi ihan itse suorittaa. Oikeastaan keinulle menoa Paavo harrasti koko aamun. Ei puhettakaan lentokeinuista tai mistään muusta sikailusta. Kova karjaisu "OTA!!!" riitti pysäyttämään herran kontaktille 2on-2off asentoon ja siinä se sitten pysyi, kunnes toisin sanottiin. Pakkohan se oli palkita, vaikka karkailua ei "kai" pitäisi hyväksyä, mutta kun kerta ei ole käskyn alla niin kai se on omaa kivaa keksittävä.
Keinusta vakuuttuneena päätin kokeilla puomia. Haluan länget. Jotenkin ne länget tuovat sen oman varmuuden hommaan, nyt kontaktit lähinnä näyttivät siltä, kuin joskus aikoineen Elviksen kanssa aloittaessa [tosin alkuaikoina nehän toimi aika pirun hyvin Elmerin kanssa, en ole koskaan käsittänyt, miksi aloin herraa pysäyttää.] Joka kerta kuitenkin osuttiin kontaktille.
Tähän väliin oli sitten Elviksen vuoro. Ihan vain heitin "kepit" käskyn, jotta koira saisi muuta mietittävää kuin armottoman käskytyksen ja mitä tekee koira, joka ei ole ihan hetkeen treeneissä ollut [tai keppejä tehnyt] etsii kepit [jotka muuten puolitin, jotta saisin Elvikselle lisää vauhtia keppeihin] ja kepittää ne ennen näkemättömällä vauhdilla. Ohjaajan yhä ollessa monttu auki kentän toisella puolella, päätti Elvis kepittää kepit takaisin päin. Tässä vaiheessa pallo lensi ja koira oli täysin täpinöissään. Otin Elmerin kanssa keppikulmia ja se meni vähän säätämiseksi. Jotenkin ohjaaja ei oikein ollut koiran kanssa samalla tekemisen meiningillä mukana. Jujuhan oli siinä, että aina kun lähetin hyvin jyrkistä kulmista Elviksen rintamasuuntani ei saanut olla menosuuntaan vaan ikäänkuin peruuttaisin. Tämän hoksasin vasta monen toiston jälkeen, mutta kun idean hokaisin niin kepit olivat jäätävän varmat ja nopeat kulmasta kuin kulmasta. Ja lisäksi minun ei tarvinnut liikkua mihinkään, eikä se tuntunut Elvistä haittaavan tippaakaan. Tuollaista tappoasennetta Elviksessä en edes muista milloin viimeksi olisin nähnyt. Voisi olla useamminkin.
Sitten Elmerin kanssa puomille. Meni aika... ketuiksi ensimmäiset yrityksen. Korvat ja järki jäivät lähtölinjalle ja käskyt normaalilla äänellä/äänetön käskytys ohitettiin tyynesti. Kontaktit loikittiin iloisesti [suorastaan tähtäsi siihen kontaktin rajalle ja loikkasi siitä] ja matka jatkui renkaalle ja renkaalta täyskäännös kepeille. Kaikki tämä pienen spanielin oma radanpätkä. Sitten otettiin tiukka äänensävy esille, ei haitannut. Kuka muka puomilla haluaisi jarruja kuluttaa? Läpi vain ja taas renkaalle ohjaajan jäädessä nielemään hiekkaa.
Kolmas kerta. Säikäytettiin heppa ja ratsastaja parat, kun ihan oikeasti huusin "OTA!!!!!" äänensävyllä ei vaihtoehtoja. Hidasti. ja löi jarrut lukkoon kontaktilla. Hieno suoritus. Tämän jälkeen alettiin ottaa juoksareita pallopalkalla. JA WOU. Viimeisillä kerroilla niin jäätävät ja varmat ja täydellisesti sijoitetut askeleet ettei ole tosikaan. Ratamme oli siis Elviksen mieliksi puomi-[suoraan]rengas-[täyskäännös]kepit. Ohjaajan ei tarvinnut liikkua yhtään, jos ei olisi halunnut. Testasin. Lopetettiin Elvikse kanssa rengas-puomi rataan. Ylösmenoja pitäisi vahdata.
Otin vielä puomia Paavon kanssa. Ja kuutta keppiä.
Natsiäänensävyni jäi päälle ja kontaktilla kun karjaisin "PALLO" herra hidasti hämmentyneenä välittömästi vauhtia ja katsoi hyvin kummissaan, että tähänkö sitä on pysähdyttävä? Juoksarit onnistuivat joka kerta, mutta sen yhden rääkäisykerran jälkeen alastulokin hidastui, ei hyvä. Otin myäs Paavon kanssa rengas-puomi-yhdistelmän ja nyt alkoi löytymään loppuun asti vauhtia, kunhan pallo [johon tuli reikä, eikä siis enää vingu] varmasti myös kontaktilla lensi. En voi uskoa, miten paljon voi jäädä jälkeen pelkästään kahdella esteellä ja vieläpä walesin kanssa...
Väliin kuutta keppiä. Todistus siitä, että ohjaajakin oli vähän pihalla touhusta. Paavon kanssa tavallisia keppejä tehdessä sääntö numero yksi [oikeastaan se ainoa sääntö] on, ettei palloa saa pitää kädessä. Nyt löytyi syy kämmäilyyn. Vikalla kerralla tajusin laittaa pallon taskuun ja kepeistä tuli jälleen varmat ja nopeat. Kyllä tuosta miähestä hyvä tulee.
Lopuksi juostiin puomi. Täydellinen juoksari.
Saavuttiin äidin kanssa Varkauteen pakkaamaan loput kamatkin. Samalla kävin ostamassa muutaman uuden vinkupallon pojille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti