"Noin siinä käy, kun lellittelee mörköjä ja luulee voivansa ystävystyä merihevosten kanssa"

-Pikku Myy-

“Taitelijat ovat tavattoman herkkiä”

-Viljonkka-

Taas ovat yhdet treenit Elvarin kanssa takana ja suoraan sanottuna, olisi varmaan ollut fiksuinta olla lähtemättä.
Koeviikkorumba on itselläni takana ja unirytmi onnellisesti sekaisin [parin tunnin päikkärit- parintunnin yöunet] ja eilen sitten jätin päivällä ne pari tuntia välistä...
Toki olin koko alkuillan tiuskinut mutsille ja haastanut kokoajan riitaa, mutta autossa istuessa totuus paljastui minullekin. Olin oikeasti todella väsynyt, enkä todellakaan jaksanut ajatella mitään treenejä, en ainakaan "jeejee"asenteella.
Noh, tähän yhtälöön [väsynyt ohjaaja+myöhäiset iltatreenit] lisätään ohjaajan tunteisiin vähän turhankin ylireagoiva koira niin voin sanoa, että paras vire oli meidän työstä poissa.
Ja turhautuneisuus sen kuin jatkui. Nyt Elviksellä on treeneissä ollut hyvä draivi päällä -ei tänään. Ensimmäinen harjoitus, oli yksinkertainen takaleikkaharjoitus. Oikeastaan kaikki harjoitukset olivat hyvinhyvin yksinkertaisia, mutta...
Ekalla kerralla kaarre venyi ja sen jälkeen Elvis ennakoi ja kääntyi juuri ennen hyppyä jo seuraavalle. Kun kouluttajamme oli kerran asiaa auttanut [houkutteli lihapullalla] niin takaleikkakin onnistui.
Seuraavalla radalla oli tarkoitus läpäistä putkisyötit, niissä sentään onnistuttiin.
Kolmannessa harjoituksessa oli slaidausta [välistävetoa]. Ja tässä kohtaa teki mieli vain heittää hanskat tiskiin ja lähteä kotiin. Normaaleina päivinä olisin sivuuttanut epäonnistuneet kerrat, mutta tänään, kun mikään ei tuntunut luonnistuvan ja koiran tsemppaaminen tuntui ylitsepääsemättömältä ja kun välistävedot ovat aina olleet se meidän idioottivarma osaamisalue [aina kouluttajat kehuneet, että se menee kuin oppikirjojen mukaan.]... Noh kun Elvikselle selvisi idea, onnistuttin normaaleilla väleillä varsin mallikelpoisesti slaidaamaan, mutta vika väli, joka oli medikoirallekin (tosin) hyvin ahdas, ei sitten onnistunutkaan vain käden huiskasulla... Ylimääräisen vekin ansiosta jäin koiran taakse sen verran, että suunniteltu valssi ei tullut kysymykseenkään. Piti takaleikata renkaalla. Onnistuttiin.
Samaan pätkään kuului koiran vienti putkeen [puomin alla] ja putkesta puomille. Koira rymisteli jalkoihin muutaman kerran, sillä puomillehan oli pakko päästä. Minullakin oli vaikeuksi käsittää, että pitäisi pyöristää tiet [Elvis kääntyi aina putkessa, sillä tein tökstöks tien] ja näin ei tarvitsisi sitten edes peitellä sitä puomia. Helpotuksen huokaus, kun saatiin vikalla kerralla koko rata onnistumaan.
Vikaksi juoksuympyrä, jonka aikana Elvis keksi, että renkaan välistä voi loikkia. Sitä otettiin muutaman kerran ja sitten juostiin vielä hetki ja sitten nopeasti pois treeneistä.
Posiitivista treeneissä oli Elviksen kepit. Kepit olivat toisen radan toinen se kohta. Sillä putken pää oli syöttinä ennen keppien aloitusta. Ensiksi vain vedin koiran kepeille ja toisella kerralla kokeilin toiselta puolelta ohjaamista [peitin putken], jolloin lähetin koiran kepeille ja leikkasin takana. Elvis teki kepit todella määrätietoisesti ja nyt jopa kykenin juoksemaan keppien päähän odottamaan herraa.
Mutta toista kertaa en noin väsyneenä radalle mene. Jopa muut treenaajan huolestuneen kyselivät, että enhän minä sentään itke ja kouluttajammekin huolestuneena kysyi, että eihän hän liian ankarasti meitä arvostele. Käydessäni vessassa huomasin itsekin, että silmäni näyttivät juuri siltä, kuin olisin parituntia itkenyt tai vähintään olisin kohta itkemässä.

Tänään sitten päätin hyvittää eiliset treenit ja lähdin Elviksen kanssa kahdestaan metsälenkille. Spanielipojan silmät muuttuivat teelautasen kokoiseksi, kun herra pääsi kahdestaan kanssani metsään. Itsekään en ihan heti muista, milloin viimeksi näin olisi päässyt käymään.

Tuleeko tänäänkin yhtä pimeää, kuin Viljonkan ajatuksissa on päivisin?

-muumipeikko-

Tänään taas treenailtiin. Treenien 15 esteen pätkä oli otettu kai jostain Janita Leinosen radalta ja osassa kohtaa oli jo valmiiksi mietitty, kuinka este tulee ohjata, eli ei taaskaan auttanut mennä siitä mistä aita on matalin...

Treenithän eivät alun alkaenkaan alkaneet mitenkään maireasti. Minä kun onnistuin tiputtamaan puomin alasmenolankun varpailleni, joten juokseminen oli yhtä tuskaa. Tähän kun lisättiin se, että Paavo suorastaan hölmistyneenä katsoi, että nytkö sitä sitten saisi ihan itse irrota, eikä luonnollisesti irronnut mitenkään liikaa, ainakaan oikeille esteille, niin sitä oli taas pakko juosta.
Rataa kuului sylkkäri, saksalainen ja sitten yksi hyppy-hyppy-putki pyöritys tehtiin muutamalla eri tavalla [jaakko- black lap tai niisto tai valssi-twisti] ja loppukeppiräpellys.

Ensimmäiset hypyt eivät ottaneet onnistuakseen. Koira hölkkäili omia reittejää ja katsoi minua juuri niin kuin Elvis katsoo minua toisinaan kisoissa "Meitäkö on kaksi täällä?". Siinäpä sitten ensiksi manasin koiran ja sitten itseni, miksi hemmetissä intoilin maanantaina ja ilmoitin Paavon(kin) Joensuun kisoihin? Ei mikään fiksu liike.
Niinpä jalan takia hammasta purren ja päälle erittäin tiukka ja napakka äänensävy käyttöön... Toimi. Onnistuttiin. Ja minäkin jouduin keskittymään liikkeisiini ja ohjaamiseeni erityisen tarkasti [kivulias varvas piti asiasta huolen] niin johan koira kulkikin varsin määrätietoisesti lähes koko matkan oikeisiin paikkoihin [putkeen eksyttiin pari kertaa...]. Oli se hieno.
Tänään vaan Paavollakin oli selkeästi paras vire kateissa. Yleensä Paavo odotellessa nukkuu jaloissa, mutta nyt ulistiin ja vikistiin ja rehattiin ja haisteltiin ja... Ei ehkä olisi pitänyt käyttää koiraa koirapuistossa päivälenkillä muiden koirien kanssa leikkimässä.

Viikonloppuna olisi epikset hallilla, kenties eksytään sinne ja viikon päästä tosiaan sitten kisailemaan...

"Mutta kyllä äiti tietää miten kaiken voi pelastaa."

-Niiskuneiti- ?

Valmennus takana ja hauskaa oli. Tänään valmentaja toimi Mikko Nurmi ja kuva radoista tulossa heti kun saan kameran ja nuo ratapiirustukset [, jotka oli osallistujille ihan monistettu erikseen] saman katon alle.

Paavo oli oikein mainio. Irtoava ja menevä ja ohjaaja oli paikoin kusessa, kun olisi pitänyt juosta koiran edellä. Radat olivat siis pitkillä este väleillä, jotta ohjaajat saivat juosta.
Ratojemme kulusta voisi sanoa sen, että umpiputkeen Paavon ohjaaminen tapahtui "palveluskoira" tyylillä [joo siitä tuli nyt palveluskoira. terrierityyli ei tuottanut yhtä säpäkkää tulosta]. Kun lopussa sitten sanoin, et Paavolla on päiviä, jolloin putkeen ei mennä uhallakaan niin se aiheutti jokaisessa osallistujassa peittelemättömän hämmästyneisyyden ja parit naurun tyrskähdykset. Tänään Paavolla oli putkipäivä, ellei toisin tiukasti sanottu.
Mutkat menivät pääsääntöisesti aika ketuiksi. Meinasin viime postaukseen kirjoittaa, että nyt mutkatkin olivat pienet, kun pidin pääni kylmänä. Tänään ei pää pysynyt kasassa vaan ajatus "kiirekiirekiire" tuotti pienoisia ohjausongelmia.
Kontaktit olivat täydelliset. Joo, nyt kun ollaan hinkattu juoksareita ja pitkästä aikaa pysäytin Paavon niin johan löytyi tomerat 2on-2off:t. Jokakerta.
Ensimmäistä kertaa agilityharrastuksen parissa kouluttaja kiinni erityistä huomiota puomin ylösmenoihin. Arvatkaas kenen ylösmenot ovat siinä hilkulla? Köhköh. Saatiin siis jotain uutta harjoiteltavaa [längillä].
Ja kepit. WAU. Ollaan nyt treeneissä jouduttu aina hinkkamaan niitä kyllästymiseen [no ei ihan] asti ja otettu vähän takapakkia, mutta tänään Paavo teki ne taas kuin vanha tekijä, ihan sama missä minä oli. Ja sukellusliike löytyi taas pitkästä aikaa sekopäisen meuhaamisen tilalle.
Hauskaa oli, vaikka yhdessä kohtaa sain luvan vaikka heittää muutaman ärräpään käskyyni, sillä Paavo päätti yrittää mennä putkeen vaikka väkisin ja kaarethan siinä venyi. Tuli kuulemma Paavo PERKELE aika luonnollisen kuuloisesti. Kääntyi hyvin.
Nää treenit nyt kuitenkin osoitti sen, että jos kisoissa olisi satavarma kolmikaarinen niin mun pitäis vaan seistä keskellä rataa ja innoissani olisin jo ilmoittamassa herraa kisoihin. Mutta kun siellä radalla on aina se yksi kohta, joka me kustais varmaan aika pahasti. Ohjaaja ainakin. Kenties odotamme sinne pakkasralliin, sillä Joensuun ilmoittautuminen olisi maanantaina.

Niin ja minä sain syystä tai toisesta hirveän inspiksen alkaa taas kohotella kuntoa tai lähinnä noita juoksuspurtteja ja äkkikäännöksiä pitäisi alkaa taas tehdä. Kuka lienee keksi, että lopetti salibandyn ja koulun jalisjoukkueissa hyppimisen... Ei ehkä fiksuin päätös.

"Ehkä olette huomanneet etten ole täydellinen tomppeli!"

-Pikku Myy-

Treenit taas Paavon kanssa takana. Pikkuinen oli mainio ja äiti jo intoili, että entäpä jos sittenkin Paavo heitettäisiin Joensuun kisoihin... No joo.
Tekniikkatreeneissä, jotka sisälsivät mm. poispäin kääntymistä ja sylkkäreitä saatiin olla Paavon kanssa malliesimerkkejä. Joo ei olla treenattu jakkaralla niitä käännöksiä tai semmosta.
Itse radalla Paavo vaan oli upea. Tehtiin nopeita ja puhtaita ratoja monesti. Toki välillä vähän tunaroitiin.

Kontaktit otettiin ainakin kertaalleen läpi. Myös Keinu onnistui aan ja puomin lisäksi.
Oli se vaan hieno pienieläin :D

"Aion unohtaa kaiken muun paitsi muutamat hauskat asiat jotka ovat minusta tärkeitä"

-ruttuvaari-

Oltiin viikonloppuna maalla ja muutama kuvatus pitkästä aikaa lienee paikallaan.
Trimmistä päätellen Paavo ei ole tekemisissä saksien kanssa reiluun kuukauteen. Kunnon trimmaus tapahtui kenties pari kuukautta sitten...











Päästiin Paavon kanssa valemmukseen. Ensimmäinen tapaaminen viikonloppuna.

"Kyllä te vietätte elämää! Korjaatte, puuhaatte ja hypitte aamusta iltaan. Mokoma hosuminen voi olla vaarallista."

-Juksu-

Kisat taas korkattu ja jäi kyllä tosi hyvä fiilis kisoista.

Olin jotenkin tositosi vakuuttunut siitä, ettei Elvikseen saa minkäänlaista eloa radalla, etenkään kun esteet olivat 20-25 senttiä korkeammalla kuin tavallisesti treeneissä [köhköh].
Olin väärässä. Todellisuudessa ohjaajalta puuttui se elo radalta.
Ei sillä, rimojen korkeus selkeästi hidasti pikkuista, mutta kolmen koon [kuljetus-, kustannus, ja kannatus] taustatiimi oli aivan tohkeissaan, kuinka lujaa Ellu pinkoi. Minusta Elvari kipitti sellaista tasaisen tappavaa tahtia.
Nyt edettiin vähän tavoitteissa, siis vauhtia kisoihin.
Ensimmäinen rata oli virhepisteitä katsellessa täysi fiasko, mutta virheet ohjaajan piikkiin. Ensimmäinen virhe jo kolmannella esteellä. Jo rataantutusteassa huomasin, että putkenpää olikin aika kaukana ja selkä edellä meneminen ei ehkä olisi se fiksuin vaihtoehto. Niinpä hinkkasin tutustumisessa sitä kohtaa, jotta varmasti muistaisin oikean linjan olisin peittämättä putken päätä...No arvatkaa muistinko oikean linjan? En tietenkään ja siitä viitonen, kun koira viipottaa putken ohi.
Putken jälkeen ei sitten enää paineita. Pyrin edistämään radalla mahdollisimman paljon ja putken jälkeiselle puomille olinkin koiraa reilu puoli puomia edellä. Yleisöstä kuului kauhun ja ihailun sekainen huokaus, kuinka paljon uskalsin edistää... Loput virheet sattuivat hypyillä ja pituudella.
Olin yllättynyt kun Elvis suoritti okserin tavattoman upeasti. Ei tipputtanut rimaa, mutta teki mahdollisimman tiukan käänöksen muuriin. Niin ja muuri suoritettiin varmasti vinottain. Ensimmäinen moka sattui pituudella. Olin ihan kujalla ja tajusin kesken pituuden, ettöä seuraavan esteen jälkeen pitäisi kääntyä. Niinpä härvelsin jotain käsilläni ja koira jäi tuijottelemaan ohjaajan menoa. Pituuden vika palikka kaatui, mutta meno jatkui. Seuraavalla esteellä sitten kujalla olo jatkui.
Tässä kohtaa minun koulutuksissani olleille: älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan tehkää niin kuin minä sanon. Koira oli jo selkästi kääntymässä esteellä, kunnes karjaisin hyvin tiukan tässä käskyn, juoksin selkä edellä jonnekin suunnitelmistani poikkeavaan paikkaan ja niinhan se rima tippui ja kaarre venyi. Sitten putkeen ja siitä seuraavalle hypylle. Hypyn aikana muistin, että siinähän minun oli tarkoitus valssata ja äkillinen muutos vauhdissani [tuli hiukan kiire] hämmensi pikkuista sen verran, että sieltä se rima taas kolahti alas. Loput kolme estettä aa-keinu-hyppy. Jätin koiran keskenään suorittamaan keinua ja juoksin viimeiselle hypylle. Älä oleta vaan ohjaa. En ohjannut ja ohitettiin viimeinen hyppy, siitä hylätty.
Kontaktit radalla olivat upeanupeat ja koira oli hienonhieno. Harmi vain, että ohjaajalta puuttui se tsemppi tänään.

Toinen rata oli vielä kaaoottisempi. Videolta katsottuna se ei tosin näytä ihan yhtä katastrofaaliselta, mutta ajatukset harhailivat vähän jossain muualla.
Tein lähdön olevinaan varmaksi, ettei koira singahda selkeään syltti putkeen. Sinne se kuitenkin sinkosi ja sen jälkeen emme voi puhu enää ohjaamisesta vaan radan läpi juoksemisesta. Kokeilin kuinka Elvis kestää aalla edistämisen -> ei kestänyt. Ehkä tuurilla etutassujen kynnet osuivat kontaktille. Tämän kokeilun seurauksena unohdin seuraavalle esteelle tarkoitetut suunnitelmat ja se sitten ohitettettiin ja sitten olikin jo muuri ja sen edessä pyörähdeltiin.
Seuraavalle esteelle tein viime hetken pelastuksen. Olin jo ohjaamassa väärälle puolelle, mutta sain kuin sain vedettyä koiran oikealle puolelle. Videolla tämä näyttää jopa hyvältä ohjaamiselta, eikä sähläämistäni huomaisi. Sitten olikin onnistunut pätkä. Jopa ohjasin. Juoksusuoralla taas juoksin ja jätin ohjaamisen vähemmälle. Yksi este ohitettiin ja Elvis melkein meni aalle. Videolla putkeen lähetys [koiran selkäni takaa äkillinen puolen vaihto] näytti varsin luontevalta persjätöltä kesken suoran, mutta radalla se tuntui vähän tökstöks kohdalta. Suoran jälkeen ajattelin vain maalia ja viimeinen hyppymutka venyi ja yksi putki ohitettiin huolimattoman ohjaamisen takia.
Jälleen koira oli siis hyvä, mutta minulta vain puuttui se kipinä ohjaamiseen.

Jäi siis erinomaisen hyvä fiilis. Parin viikon päästä Jyväskylään.
Kisoissa ohjaajani ja treenikaverit saivat minut melkein innostumaan Paavon kanssa kisoihin, mutta tjaa. Odotetaan Kemin pakkasrallia.

”Halua on, mutta ei kykyä”

-Hemuli-

Olipa taas treenit. Tarkennettuna viimeiset treenit ennen huomisia kisoja.

Tänään oli taas sellainen päivä, että ne kaikki varmat, ne kohdat, joita ollaan Elviksen kanssa hinkattu ja hinkattu ja hinkattu aina ja paljon eivät ottaneet onnistuakseen [paitsi vikalla radalla] ja sitten taas mm. puomin alastulo juoksarina onnistui sitten joka kerta aivan täydellisesti.

Rata ei ollut mitenkään haastava, mutta ideana olikin tehdä muutamaan eri kohtaa muuta erilainen variaatio. Siis radan lukutaitoa.
Elvis oli päättänyt, että helvettiäkös juoksusuoran jälkeen mitään kääntyä tarvitse. Vastakkaiset kädet sivuutettiin tyynesti ja jo lähes edellisellä esteellä alkanut ennakoiva käännökseni meni myös ohi korvien.
Sokerina pohjalla, kepit olivat sellainen ihmetys, että eihän nyt keppejä tarvitse kokonaan mennä. En saanut senttiäkään edistää ja kepeille vienti oli tuskaa, sillä se kääntyminen kädelle ei vaan ollut Elviksen mieleen.

Kun hikattiin ja kokeiltiin eri tapoja alkoi pikkuinen, lutuinen ja ylisupermegamahti Elvarikin löytymään. Vikalle radalle ennakoidessani [ylikorostuneen ajoissa...] onnistuin kääntämään Elviksen pois esteeltä. Elvari jarrutti täydestä vauhdista ja teki juuri niin kuin ohjattiin. Kouluttajammekin nauroi, että taisin vaihtaa koiran jossain välissä. No, kun Elvis oli vihdoin kuulolla en joutunut niin hirveästi ennakoimaan ja silti tuli siivekkeitä nuolevat käännökset. Kepeille sitten kuitenkin jatkoin tiukkaa haltuunottoa [juoksusuoran jälkeen hyvin tiukka mutka] ja koira teki tyylikkään neljän tassun pysähdyksen. Aloitettiin jostain keskeltä tehtiin suora ja kepitettiin. Edistystä en yrittänytkään, Elvis oli tehnyt selväksi, että tänään juokseminen meni kaiken edelle.
Niin ja puomin juoksarit onnistuivat joka kerta.

Näillä eväillä lähdetään huomisiin kisoihin. Jotenkin kuitenkin on vain tunne, että ei ehkä sama vauhti yllä huomisiin kisoihin, mutta saas nähdä. Ehkä Elvari yllättää.

"Sitä näkee kumman paljon kun ei aina juokse."

-pikku Myy-

Keskiviikon treenit takana ja ei voi kun taas nauraa, vaikka pääni onkin onnellisesti kolhittu.

Me aloitettiin Paavon kaa urakkamme saksalaisia treenaamalla ja voi hyvänen aika, että kartturi osaa olla pihalla koko touhusta. Käden vaihto kolmesti ei vaan ottanut onnistuakseen, sillä kolmessa käden vaihdossa on ainakin kaksi vaihtoa liikaa. Koira kyllä osasi ja luki ohjaajaa parhaansa mukaan ja turhautuikin pikku hiljaa, mutta sitten tapahtui ihme ja minulla loksahti palaset kohdalleen. No kun tämä ihme tapahtui olikin aika jo mennä itse radalle.
Rata oli hmm... mielenkiintoinen. Ei tavallaan mikään vaikeanvaikea, mutta ehhehhehhe... Naurut meidän piikkiin. (rata ehkä kenties tulossa lähiaikoina. Tiia Vitikaisen tekemä se kai alunperi oli...)
Noh, jos ohjaaja oli kujalla niin oli kyllä vähän koirakin. Mutta hauskaa oli, mitä nyt kouluttajallemme tuotimme ylimääräisiä harmaita hiuksia. Kolmannen esteen jälkeen nelonen oli aika kaukana ja koira olisi pitänyt kääntää sille. Jos [kuten suunnitelmaan kuului] olisin vekkaillut siinä kohtaa olisi koira singonnut vielä kauemmaksi nelosesta kuin nyt. Jouduin lähes teatraalisesti heiluttelemaan vastakkaista kättä, jotta koira suostui tekemään upeat tiet seuraavalle, eli kauimmaiselle putkenpäähän. Sitten tuli seuraava ongelma. Ensiksi yksi hyppy [poikittain] ja siitä muurille ja muurilta putkeen. Kokeilin hieman vaikeampaa tietä tuloksena muurin palikoiden iloinen lentely ja putken ohittaminen. SItten tein suositeltavan tien [valssasin hypyllä], mutta palikat eivät edelleenkään pysyneet paikoillaan, eikä putkeakaan löytynyt [se putki tosin tuotti kaikilla ongelmia, sillä tummaputki pimeässä nurkassa ei näköjään ole hyvä yhdistelmä]. Nyt sitten en yrittänyt vetää koiraa oikeaan päähän putkeen vaan annoin koiran jatkaa vain suoraa matkaa ja viimein se putki löytyi ja palikat pysyivät paikoillaan. Sitten kahdelle hypylle, välissä välistä veto. Tässä kohtaa huomasi, ettei se koirakaan ihan täysillä yhteistyötä tehnyt. Koira sinkosi suoraan käteeni, ja hitot se mitään välistä mennyt, puhumattakaan että seuraava este [suoraan eteen] olisi hypätty? Siinä vieressähän oli Paavon mentävä väli [no ei ihan, vatsa otti kiinni ja siiveke lenteli minne sattui]. Et sillai. Saatiin nuo kolme hyppyä pelittämään ja sitten neljännelle esteelle. Sain vedettyä koiran oikealle puolelle, mutta kuka muka sanoi, että sen hypyn jälkeen pitäisi kuunnella? Tässä vaiheessa kouluttajamme suorastaan nauroi ja itki yhtä aikaa ja yleisöstäkin kuului pari naurun tyrskähdystä. Kuten kouluttajammekin totesi, vauhtia ja intoa oli, mutta tarkkuus puuttui meidän touhusta. Noh hiottiin nelosta ja alkoihan ne pienet tiet löytyä, ja korvat.
Putken jälkeen hypyltä kepeille. Kepit olivatkin varsin hauska tapaus. Paavo haki joka kerta oikean välin ja kepitti upealla vauhdilla, mutta ensiksi alkoi murahtelu, sitten kepeillä takkuilu ja kolmanneksi viimeisessä välissä Paavon mielestä se oli sitten siinä. Joko pallo lentää?
Saatiin kepitkin luistamaan ja viimein se pallo lensi.
Otettiin vielä tuota muuri kohtaa, siis putki-hyppy-muuri-putki. Hauska otus, onnistui joka kerta.

Mentiin radan jälkeen jatkamaan saksalaisia. Nyt ködet vauhtuivat, mutta ohjasin juuri väärillä käsillä. Alkoivat ne ensimmäisen täydellisen sössimisen kanssa sitten sujuakin. Lopuksi twistit. Vihdoin jotain aidosti onnistunutta!

Käytiin lopuksi vielä kerran radalla. Nyt jonnekin loppuun oli laitettu esteen paikalle keinu ja noh. Nyt tiedän, miltä tuntuu kun kakskyt kiloa spanielia hyppää suoraan päähän.
Suoritimme rataa lähes kivasti, välistä vedot tehtiin pari kertaa uusiksi ja sitten sinne keinulle. Olevinaan tein keinun idiootti varmaksi. Hidasti koiran vauhtia ja kiiruhdin keinun eteen seisomaan [valssasin eteen]. Oli kiva todeta, että koiran jarrutus tapahtuu, jos tapahtuu ollenkaan, liian myöhässä. Ja niin Paavo rynni pääni yli. Ei tuntunut kivalle.
Otettiin keinua. Paavo kipitti keskelle ja odotti keinun laskeutumista. Tuo hupun "parempi" keinu on tajuttoman kevyt, verrattuna siihen vanhaan. Lieneekö siinä edes yksi osasyyllinen Paavon myöhäisiin jarrutuksiin?
Saatiin keinu toimimaan. Putkelta välistä vedot keinu ja sitten loppu rata. Meni ihan kivasti, mitä nyt Paavo rynni jalkojeni läpi putkeen. Olisi edes viitsinyt kiertää ja laittanut sitten syyt minun niskoilleni, mutta jaloista rynnintä ei minun mielestäni ole enää ohjausvirhe.
Uudestaan. Onnistui.
Vielä kerran radalle. Tappoasenne esiin, ettei ihan läskiks menisi. Lähinnä mietin koko ajan, mitä sitten pitää tehdä, en niinkään mihis sitten. Onnistui. Loistavasti. Erinomaisesti. Ja nyt Paavo meni keinun päähän ja jarrutti oikeaan kohtaan, ehkei enää viitsinyt hyppiä päin.

On se hieno mies.

Lähtö tulee hypyn lailla

-Nuuskamuikkunen-

Treenit takana ja hauskaa oli. Elviksellä oli vauhtia ja kyllä harmittaa, miksei tuo reppana voisi olla medi? Viisi senttiä sinne tai tänne, eikö sääntöön mahtuisi yksi walesinkokoinen poikkeus?



Yllä tämän päivän rata, joka valssailessa olisi ehkä onnistunutkin silleen tasaisen varmasti ja kaaret sormet ristissä, mutta radassa olikin jujuna se, että siinä oli tietty ohjauskuvio. Ei siis auttanut sooloilla vaan myöntyä viimeinkin tekemään Elvarin kanssa jaakkoja ja sylkkäreitä. Mun mielestä jaakot Elviksen kanssa ovat lähes yhtä hyvä idea kuin rämäyttää itse se rima alas, mutta mitä vielä. Oppija ikä kaikki, tai jotain.
Jaakotukset toimivat ihan pirun hyvin ja koira suorastaan syttyi enemmän uudesta asiasta. Sylkkärit taas tänään eivät onnistuneet. Sellaiset ovat ihan tylsiä ja turhia.
Radan kulku.
Ykköseltä kakkoselle kierrätys koiranpuoleisella kädellä. Kakkosen ja kolmosen välissä valssi. Neloselle sylkkäri. Kyllä tätä hinkattiin ja hinkattiin... ja hinkattiin. Lopussa muutama onnistunut suoritus. Vitoselle jaakko. Kutoselle vienti. Tässä kohtaa Elvis pomppi ja loikki ja teki nättejä piruetteja, jos en ottanut vastaisella kädellä vientiä. Vastaisella onnistui.
Kepeiltä pakkovalssilla seuraavalle esteelle, sitten jaakko. Kasi luonnollisesti niin, että koira oikealla puolella ja esteen oikealta puolelta, niin, että koira hyppäsi keppien suuntaan. Tähän Block tai Black out. Joku fiksu valaiskoon tuon oikean termin minulle. Siis niin, että koira kierrätetään kasille, koira hyppää ohjaaja kohti ja kiertää esteen keppien puolelta. Ohjaaja ohjaa koko ajan esteen seiskan puoleiselta puolelta. Jos joku harrastaa kasikkoja yhdellä esteellä niin tämä oli melkein kuin se, mutta matka jatkui ysille ja siitä putkeen. Putken jälkeen sai käyttää mielikuvistusta ja tehdä omia teitä kukin tyylillään.

En voi muuta sanoa kuin, että Elvari oli hieno. Ihan mega upea ja nopea. Rimat tosin olivatkin neljässäkympissä, mutta tekniikkatreeneissä matalat rimat ovat mielestäni vain parempi juttu.
Tykkäsin paljon radasta, tuollaisia perusjuttuja, joita Paavon kanssa tulee ainakin harjoitella, kuten ohjaajammekin muistutti.

Lopuksi tehtiin vielä sellainen oikein kiva kasin tyylinen juoksurata ja nyt sain viimein valssailla. :D

Ja sitten loppuun pieni pätkä lempisarjakuvastani. Pikkupojat ovat nyt viikon saaneet hengata yhdessä, kun en ole saanut aikaiseksi lähteä takaisin omaan kämppään. Noh kotiin tullessa on havaittavissa luovuudenpuuskassa tehtyjä pikku asioita. [mm. verhot ovat muutman kerran olleet lattialla]
Löysinpäs sitten erään aika sopivan kuvatuksen, millaiset fiilikset ovat aina kotiin palatessa.

Kuvan siis olen löytänyt täältä

Naiset. Olisinpa lähtenyt yksin. Ajatella nyt kanelia, kun tuntematon kutsuu!

-muumipappa-

Jälleen pyörähdettiin hukka-hallilla ja voin sanoa, että nyt jos koskaan se kisakärpänen ihan vain pikkaisen puraisi... Äitikin jo myöntyi, että sitten ensivuonna jo aivan alussa, jos treenit jatkuvat tähän malliin.

Ennen kuin päästiin ensimmäiselle varsinaiselle radalle, käytiin Paavon kanssa ottamassa verkkokeppejä ja vähän aata. Menivät hyvin.


Tarkkasilmäisimmät ehkä huomaavat, etteivät mittasuhteet ole sitä mitä pitäisi ja muurin ja tokan hypyn kulma oli jotenkin erilainen. Niin ja syöttiesteet ja pylväät jätin suosiolla piirtämättä.

Paavo oli _upea_. Kerralla läpi ja vauhtia riitti. Radan idea oli siis takaakierrätykset, joita ollaa tuon pikkuisen kanssa jonkin verran otettu. Tiet olivat pienet jaja... Koira haki kepit. Hieman kaipasi käden tukea väärältä puolelta, mutta lopputreeneissä ei koira enää katsellut missä minä hiippailin [leikkasin kepeillä ja sellaista]. Koska rata meni kivasti treenattiin kepeille lähetyksiä ja eripuolilla ohjaamista. Koira oli taitava, kunhan muistin antaa tilaa kepeille lähettäessä.
Loppuun vielä tuo loppukierrätysputki homma ja sitten harjoittelemaan toista rataa.



Vähän enemmän juoksemista ja sitten lopussa tiukkoja välistä vetoja, jotka eivät muurilta hypylle millään meinanneet onnistua. Jotta sain koiran edes suunnilleen kääntymään tiukasti juoksemisen jälkeen medimuurilta luokseni, sain itse juosta tuon juoksusuora lähes koko matkan selkä edellä... Et silleen, kuka sitä nyt turhaan kääntymään...
Lopuksi sain toki juosta ihan loogisestikin ja sain käännettyä koiran oikeinpäin esteille. Koira tekii upeaa jälkeä, vähän tiukat mutkat hermostuttivat, että piti murahdella turhautuneesti, mutta muuten koirallakin tuntui hauskaa olevan.

Loppuun vielä juostiin semmoinen ympyrä rata, ja tuolloin saatiinkin ihan kunnon höiriötreeniä, kun seuraavan ryhmän ryhmäläiset rakensivat omaa rataansa [meni vähän toisten treeniajalle...].

Lyhyesti siis sanottuna: Paavo oli paras.

Elämä ei ole rauhallista

sanoi Nuuskamuikkunen ihastuneena.

Minulla piti olla ihan asiaakin, kun blogin avasin, mutta mieleni tyhjeni samantien.

Lähinnä ollaan koirien kanssa vaan pötkötelty sohvalla [kyllä, Elviskin on alkanut valloittaa sohvaa muutenkin kuin etutassoilla ja päällä...] ja naksuteltu.
Löysin naksun, joten hieman olen viihdyttänyt itseäni ja koiriani tässä kuluneina päivinä.
Elvari näyttää juuri siltä, että hakisi vaikka kuun taivaalta jos pystyisi, kun taas Paavo... noh, se on Paavo. Paavo tujoittaa ja tuijottaa. Ja tuijottaa. Jossain vaiheessa pikkuinen hermostui, syöksyi maahan ja alkoi rähjätä. Se lattialla oleva kosketusalusta oli ihan turha kapistus. Varmasti ei ole Paavo koskaan ennen sellaista nähnyt. Kun Paavo sitten tajusi idean ja jos naksaus tuli liian myöhään, alkoi Pallero soveltaa temppua. Syöksyi maahan niin, että alusta jäi tassujen väliin ja painoi sitten päänsä alusta päälle. Läppäsi alustaa tosi turhautuneesti useasti. Nosti alusta suuhun ja teki noudon loppuosan [= tuli sivulle ja tapitti silmiin]. Elvis korkeintaa vähän jotain vingahteli ja nosti alusta maasta ja teki sitten alusta suussa kaikki osaamansa temput läpi. Hassua, miten naksulla saa noihin spanielieläimiin säpinää.

Agilitysta sen verran. Ilmoitin Elviksen Varpsin kisoihin 14.11, muistaakseni. Paavon kanssa haettiin kisauransa aloitteville tarkoitettuun valmennukseen. Kouluttajina olisivat Anna Ström, Mikko Nurmi, Elisa Hietalo ja Kati Huttunen. Nyt vaan kaikki pitämään varpaat ja sormet pystyssä ja ristissä ja jos muita poppakonsteja tiedätte niin tehkää nekin. Sillä ylimäärinen valmennus etenkään näiltä ihmisiltä ei voi tehdä muuta kuin hyvää.
Huomenna taas Paavon kanssa treenailee.