26.11.2012

I wanna look up, look up, look up, yeah yeah

ME PÄÄSTIIN VALMMENNUKSIIN! Ihan btw.



Kuvasta kiitos tekijälle Kati Ketoselle!

Niin ja tilasin/varasin/ostin Egolle maailman hienoimman näyttelyhihnan (no kattokaa ny ite!) ja Paavokin saa ihan mittatilaustyönä omansa. Tarkoituksena siis vähän innostaa itseänikin noihin kehäjuttuihin. Seuraava hankinta lienee über hienot handlausvaatteet.

Muutenkin ole taas alkanut löytää kadonnutta treeni-innostusta. Parin päivän päästä olisi muutama peräkkäinen vapaapäivä ja suunnitelmia olisi vaikka millä mitalla. kattoo nyt sitten mikä toteutuu ja mitkä jäävät toteuttamatta...

22.11.2012

Onneni on olla pieni osa kokonaisuutta, anna mulle pallo, niin mä puhallan sen täyteen

Pitkästä aikaa olisi kai kirjoitettava meistä jotain.

Ensinäkin viime kisojen jälkeen ollaan käyty tasan kerran hallilla itsenäisesti treenaa. Treenaamattomuuden takia en sitten heittänytkään poikia kisoihin, tai oikeastaan unohdin taas koko ilmoittautumisen, mutta unohdus ei haitannut ollenkaan. Toki kotihallissa skabaaminen olisi ollut melkein varma nolla, mutta jos olen jotain oppinut tässä viime aikoina niin mikään ei ole varmaa. Ei koirien kanssa.

Mutta viime treeneistä jäi käteen pelkkä hymy, hampaan jäljet ranteeseen ja pari itseensä tyytyväistä koiraa ja ohjaaja.
Koirat viiletti pitkin maita ja mantuja, välillä ohjaajan osoittamaan suuntaan välillä vähän itse soveltaen, mutta Egon kanssa yhtä kaikki: se meni ja oli vihdoin ja viimein täynnä itseään. Nyt sitten yritetään etsiä se kultainen keskitie radalla etenemiseen.
Paavo taas haki keppejä ihan mistä sattui, kunhan kepit vaan sattuivat näkökenttään. Vissiin Paavo halusi todistaa, että kyllä nää ihan oikeasti osataan. Paavolle tiedoksi, kyllä minä tiedän, että kepit osataan, mutta kun tuomareille ei riitä selitys "kyllä se treeneissä aina..."
Kontaktit olivat se juttu, mikä hymyilytti. Egon raivo ja päättäväisyys ja asenne pakko olla paras vaan jotenkin kulminoituu kontakteilla pysähtyessä. Ne tassut nimittäin läppästään raivolla sinne alas ja jos takapää lipsahtaa pois kontaktilta niin alkaa melkoinen raivoaminen kohteelle x, kun kaikki meni pieleen. Muutaman kerran Ego oli sitä mieltä, että takapään pyöriminen alas oli ohjaajan vika ja ranteeni sai osuman jos toisenkin. Muutaman kerran neuvoteltua Ego äännähdellen, tiedättekö silleen muristen, haukkuen ja piipaten yhtä aikaa, heitti takapäänsä takaisin kontaktille ja otti lähtöasennon ja lopulta kontaktit suoritettiin jo valmiiksi äännellen, mutta eipähän yrittänyt takalisto etuilla pysähdyksissä. nih. Paavo taas juoksi kontaktit kuin oppikirjoissa pysähtyi namille ja odotti jatko-ohjeet. Ihan niin kuin aina, paitsi kisoissa. Ja kun Paavo sitten tajusi, ettei namia ole alhaalla niin eipä muuten herra punavalkoinen kiiturikaan mennyt alas. Ehei. Sitä jäätiin katselemaan alastulon puoliväliin ohjaajaa, että missäs nami? Tee itse loput radasta, minua ei huijata näin rankalla tavalla.

Että sellasta. On mun pojat vaan <3

Hallilla ei olla muutamasta syystä.
Yksi. ensiksi en vain kerinnyt, koska työt
kaksi. sivuilla oli viestiä, että koirista on löytynyt täitä, joten minua ei halliin saa kyllä ihan hetkeen, ennen kuin täit ovat kadonneet. piste.

Meidän elämäkin muuttui tässä hiljattain, kun muutimme ihan keskustaan. Pojat ottivat yllättävän hyvin muuton, mitä nyt kaikille äänille on haukuttava. Tää on itseasiassa aika jännä, koska aikoinaan solussa asuessamme, Paavo ei reagoinut juuri mihinkään muuhun kuin ovikelloon -> VIERAITA. Sitten muutimme edelliseen kämppään, jossa alettiin reagoida postiluukusta putoavaan postiin(kin) ja pikku hiljaa muihin yllättävään ääniin. Nyt koirat (ja Paavo niemenomaan) haukahtelevat käytävän kolinaan ja erityisesti yksin naapureiden liikkuminen tässä tai kerrosta alemmassa tulee kyllä huomatuksi ja ilmoitetuksi. Vielä ei ole haukkumisesta huomautettu mutta...

Mutta jos pitää miettiä, mitä olemme saaneet aikaiseksi.
Paavo kävi trimmaajalla. Voisin melkein harkita ilmoittavani pojat ensivuonna näyttelyyn jo joskus aika alkuvuodesta(kin)
Minun luona pojille ei ollakaan tarjoiltu enää ollenkaan nappuloita vaan pääsääntöisesti raakaruokaa ja hieman miun ruuan jämiä. Ja se muuten näkyy. jos ei muussa niin vihdoin mun pojat ovat saaneet massaa!
Yritän myös päästä seuramme valmennusryhmään. Ainut vaan että etusijalla ovat toki joo koulutusohjaajat, mutta myös ylemmissä luokissa, tavoitteellisesti kisaavat koirakot. Katsellaan, mitä tulee vastaukseksi.
Lisäksi ollaan skarpattu poikien kanssa "norsupallossa". Innostuin aiheesta, kun kävin pitkästä aikaa pollen selässä ja kaverini oli opettanut hevoselleen jalkapalloa. Jos olisin tiennyt lajista silloin muinoin vannoutuneena heppatyttönä, voisi mun laji olla ihan jotain muuta kuin agility ja kuntonyrkkeily.

Kuvia ajattelin ottaa ensi viikolla parin päivän vapaani aikana, joskos eksyttäis taas mökille _toimivan_ kameran kanssa.