Agilitylisenssi check
Turhat jossittelut, juu ei
Vapaatoiveet töihit check
Ja kappas, Toukokuussa kattellaan tekiskö tuomarisetä meillä kivoja ratoja.
Tämän päivän treeniradat olivat kivoja, vaikkakin jälleen Ego otti vähän osumaa, kun mie meen eteenpäin, mutta Ego kääntyikin vastaan... Saattoi ohjaajalla olla siinä kohtaa pientä turhautumista joo, mutta syytän tästä silti Egoa. Mitäs ei jatkanut matkaa.
Muuten siis hyvät treenit, mutta ykskaks Ego vaan päättikin, ettei tietty putkenpää kelvannut. Ja tämä siksi, että mamma oli toisen kierroksen ekalla kerralla lähtenyt toiseen suuntaan liian aikaisin. Voi huokaus tuota ranskalaista herkyyttä. Kaikkiin muihin putkiin ja päihin kyllä sitten irrottiin oikein mallikelpoisesti....
Mutta muuten tän päivän treenit. Kunhan tää tyttö juoksi niin ei ongelmaa. Treeniryhmäläisemmekin lohdutti, et eihän se mitään, vaikkei Ego irtoakaan, kyllähän minä nopeilla jaloilla juosta pystyn.
Voitte uskoa, että viimeinen veto tehtiin hammasta purren ja melkoisella tahdon voimalla ja pari pitkää henkeenvetoa piti tehdä, ennen kuin annoin Egolle lähtöluvan.
Yksi esteen ohitus aivan lopussa, minkä voi laittaa huoletta ohjaajaan "kohta tää on ohi" ohjaamiseen, mutta muuten. NOLLA. Kyllä, puhdasrata. Sisältäen kontaktia ja keppiä. Go Ego! Hyvä me. Kohta kisaamaan. Jebjeb. Fiilistelläämpä hetki tätä päivää.