25.5.2011

Must on tullut urheiluhullu

Agilitaajista on moneen!
Ensiksi pitäisi löytää se sisäinen Usain Bolt, jotta hommasta voi edes teoriassa tulla yhtään mitään. Kannustuspuheet pidetään jalkapallovalmentajia siteeraten. Kun treenit alkaa, käykin ilmi, että tänään harjoitellaan valssaamista. Tanssikengät siis jalkaan ja toivoa sopii, että rytmi löytyy verestä.
Mie sainkin siis tikuttaa jaloillani valssiharjoituksissa (joo en tosiaankaan olisi koskaanikinämilloinkaan tehnyt niin montaa valssia peräkkäin, ellei olisi pakko) sen minkä jalkani sallivat ja siinä menossa olisivat jääneet jalkoihin itse Marcus ja Karen Hiltonkin.
Eikä urheilulajien sekamelska suinkaan tähän agilityssa lopu. Jo pelkästään viime treeneissä valssailun jälkeen sain täpärästi korjattua tilanteen hienolla blokkauksella (kunnia kuuluu koiralle, joka ei edes siinä tilanteessa tipauttanut rimaa)! Että pitäisiköhän tässä alkaa täyttää hakemusta Kuopion Steelersseihin?
Niin ja aluksi varmistaessa, että koira varmasti tajuaa kaartaa käteeni, käteni vispasivat enemmän kuin tennispelaajalla. Että silleen.

Juu ei. Agility on kaukana urheilusta.
Ps. Paavo oli ihan mahtis [no vähän kaarrateltiin ylimääräisiä mutkia] taas vaihteeksi.

17.5.2011

Onneks meillä on tatsii

En ees mainitse mitä viikonloppuna tapahtui, sillä mulle riitti pelin katsominen ja tyytyväisenä nukkumaan meneminen ja se siitä. Ymmärsn melkeen maanantain, mutta että asiaa hehkutetaan ja puidaan yhä? Joo, kiitti hei.

Joo, mutta sitten koiriin tai lähinnä Paavoon ja agilityyn.

Viikonloppuna tosiaan oli täällä Kuoppiossa kisat ja arvatkaa kuka missas ilmoittautumisen? No en minä ainakaan. Enkä suinkaan missanut Mikkelinkään ilmoittautumista tai Kajaanin [okei puol tuntia viel aikaa...] ja kattelin kalenteria et MAANINGAN kisoihin ens kuun puoles välis ois viel mahkui ilmoittautua...
Siis Kuopion jonkun kolmosten radan alku oli aiheena, ja päästäiskö jooko jo kisaa Pullan kanssa kolmosiin? Takakierrot oli osittain teemana ja sit viel kahden esteen välistä pyrähdys. Ja mitä tekee Paavo? Jos ihan ensimmäistä "täh, mikä takanakierto?" - jäätymistä ei oteta niin puhtaastihan ne hommat taas hoidettiin. Lopputreenit menikin sitten lähinnä hioessa mutkia pieniksi niin ettei vauhti kuitenkaan kärsisi.
Radalla tosiaan oli muutama mukava harjoittelukohta. Aluksi oli neljän esteen aikana kolme takaakiertoa, jotka Paavo suoritti upeasti, vitos este oli putki, jonka jälkeen piti saada koira kahden esteen välistä suoraan seuraavalle hypylle ja siitä vielä yksi hyppy suoraan ja sitten käännös (takakautta) kasihypylle. Yllättäen sehän se mutka oli, joka "hieman" ensimmäisellä kerralla venähti.
Neuvo oli, etten jäisi "varmistamaan" esteiden välistä ohjausta vaan juoksisin jo seiskaa ennen vekkaamaan. Onnistui, mutta sittenpä tulikin ongelmia putkeen viennin kanssa, koska koira olikin vikkelämmin kasilla kuin kuvittelin ja ysi putki olikin sitte taas esteen toisella puolella (piirrän kun jaksan ja kerkeän pätkästä kuvan). Tähänpä ongelmaan olikin kouluttajamme ratkaisu backlappi, koska se oli viime viikon treeneissäkin onnistunut niin nätisti. Ja niin... Paavo ei vissiin ikinäkoskaamilloinkaan ole suorittanut 10esteen pätkää niin vauhdikkaasti, mutta samalla niin pienillä teillä.
On se helppoa, kun voi luottaa koiraa radalla: teinpä mitä vain, niin koira handlaa ja tekee mitä ohjataan.
Paavo on aika nami.


Piirtäjä huomio. Kolmoseste ei ollut noin kutosen edessä, vaan ohjaajalla(kin) oli melkein suoralinja juosta toi suora...


Ja Egon kuulumiset? Ollaan harjoiteltu seisomista. Aattelin mennä viikonloppuna mätsäreihin, jos vaan tohdin jättää säkkien mätkimisen välistä.

10.5.2011

Everything should be made as simple as possible, but no simpler

Maanantait.
On ainakin tehnytolo siinä vaiheessa, kun hölkkäilee koirien kanssa jäähdyttelyjä.

Tänään agitreenejä oli vetemässä Jenni ja ratamme oli Savikon Sepon viikonlopun koulutuksesta.
Ja en voi muuta sanoa, kuin se tunne, kun huomaat osaavasi lukea koiraa. Rata oli 16esteen hommeli, tehtiin aluksi kahdessa pätkässä 1-10 ja 7-16 ja sen jälkeen viel posotettiin Pullan kanssa rata kerran läpi kokonaisuudessaan.
Ensimmäiset kolme estettä oli sijoitettu niin, että siinä oli harjoiteltava persjättöä. Siis sitä nopeampaa ja huomattavasti fiksumpaa persjättöä, joita jenkit vissiin tekevät. Mitään mullistavaa yksityiskohtaista selitystä en ala väkertää, jos joku haluaa tietää enemmän niin piirtelen sitten kaavioita ja selittelen, missä kohtaa pitää varpaat olla mihinkin suuntaan ja missä kohtaa pitäis olla jo käsi vaihdettuna ja mihin ehdottomasti ei saa mennä jättöä tekemään....
Onnistuttiin kolmesta ensimmäisestä ilman ongelmia ja alussa olikin ihan mahtavaa huomata, kuinka pystyin koirasta lukemaan milloin onnistuu ja milloin menee pipariksi koko roska (=kun jankattiin NELJÄÄ ensimmäistä estettä [putki suoraan syöttinä ja joku iloinen putkihakuinen spanieliotus kävi hieman nuuhkimassa putken suuta...] lopussa niin huomasin heti milloin koira on väärin aseteltu, milloin liikuin itse liian aikaisin, milloin liian myöhään... Sen vaan huomasin välittömästi.). Muita ongelmia ei vissiin siis ollutkaan kuin nelos hypyn takana kemaileva putki.
Lopussa olikin sitten sellainen kiva kohta, jonka tein (tai alussa lähinnä yritin) Paavon kanssa backlap:nä, koska muuten olisin joutunut pyöräyttää Paavon ahtaasti kolmakyyskyt ja sitä en suosittele maksille, etenkään niin huonosti kääntyvälle kuin Paavo.
Mutta joo... Miepä kerkesin sen verran liikkua esteen hypyn aikana, että Paavopa kiepsahtikin niin pienesti kuin pystyi pienestä välistä ja teki kivaa jälkeä. Harjoiteltiin sitten sitä suunnitelma aata ja maltoin pysyä riittävän pitkään esteen takana, jotta ulkokautta viilettäminen onnistuisi. Ja onnistuihan se. Paavo on mainia otus.

Paavo myös suoriutui radalla olleesta aasta erinomaisen hyvin, muutamasta muusta tiukasta kurvista, reagoi liikkeisiini ihan ilmiömäisesti, oli muutenkin niin varma radalla, että hei oikeesti. Ilmoittaisko joku meidät puolestani kisoihin, kun multa menee ilmot aina ohi?

Itsenäisesti veivattiin myös kepit ja kokeilin, miten Paavo kestää, että juoksenkin täysiä koiran ohi kepittäessä. Kestihän se, mitä nyt vähän saatiin kommenttia ohitustilanteessa.

Egon kanssa harjoiteltiin sivulle tuloa ja sen pojan on mahdotonta pysyä vieressä istumassa sekuntia kauempaa. Huoh. No mut hienosti tuntuu snurrailevan edessä ja sivuilla, jopa minun liikkuessa. Agissahan tämä toivottavasti tietää sitten ilmiömäisiä sylikäännöksiä?

4.5.2011

Parasta elämässä kun saan olla sun vieressäsi









Kuvien laatu, mutta yhtä kaikki se koiramalli <3.

3.5.2011

Ylös, alas, eteen, taakse

Kesätreenit alkoivat ja tästä on enemmän kuin hyvä jatkaa.

Tutustuttiin ryhmäämme. Noh kaikki muut ovat minejä ja ongelmaksi jokainen listasi irtoavuuden. Sovitaan hyvin tähän jengiin Paavon kanssa :D.

Tehtiin sellainen "alkutestirata", joka kaikessa yksinkertaisuudessa oli juuri sitä, mitä en Paavon kanssa tykkää tehdä. Noh ohjaajalla oli vähän pehmennyt pää [aamulla kuntonyrkkeilyä ja treeneihin mentiin pyöräille, illasta sitten hölkäten pitämään yu-koulua ja siitä sitten agittaa. Kyllä hieman jo kaipasin saunaan menoa], joten en välittänyt vaikka rata tehtiin "perusnätisti".
Kuvittelin, että hommasta tulisi jotain katastrofin ja katastrofin väliltä, mutta mitäpä vielä. Radalla kyllä tunsi, että koira ei ihan hanskassa ollut, mutta radalla kuuluikin pääsääntöisesti posottaa niin lujaa kuin jaksoi eteenpäin (ainakin meidän tyylillä) ettei sillä ollut mitään merkitystä, miten hanskassa se koira oli.
Molemmilla kerroilla Paavo karkasi samaan väärään päähän putkeen, mutta muuten rata sujui mukavasti. Erityisesti kepit olivat niin makeet, että venähtäneet kaaret saivat anteeksi tämän kerran.
Ja sitten siihen "meidän tyyliin", miksi sain juosta koiran kanssa kilpaa, vaikka rata ei sinäänsä mikään suora ollut. Mie kuulemma ohjaan Paavoa proaktiivisesti, eli teen työt jo kolmea neljää estettä ennen ja sitten saan vaan antaa mennä. En tiennyt että tuolla olis joku termikin, mutta milläpä asialla ei termiä olisi tässä lajissa?
Kouluttajien kommentit proaktiivisenohjauksen lisäksi, olivat koirasta: se irtoaa, se liikkuu hyvin ja ennen kaikkea se kuunteli kivasti, vaikka takana joskus ohjasinkin.

Egon kanssa päätin treenata häiriön alla leikkimistä ja se pikkuinen on upea. Pallon perään juostiin tuhatta ja sataa, ja vaikka väliimme kerran erehtyikin tulemaan vieras koira, ei Ego välittänyt mitään häiriöstä vaan juoksi suoraan luokseni. Ehkäpä emme siis tule Egon kanssa painimaan samoissa ongelmissa kuin Paavon?