Omistajalla on pitänyt tässä viimeaikoina vähän kiirettä, viime viikolla oli muunmuassa sellainen kiva pieni työrupeama, että kun torstaina aamulla avasin silmäni, pääsinkin sänkyyn seuraavan kerran sunnuntaina aamulla... Ja silloinkin herätyskello soi muutaman tunnin päästä.
Töiden piikkiin on siis mennyt, ettei olla pariin viikkoon käyty agihallilla missään muodossa. Silloin kun on vapaata, ei vaan pysty ei kykene. Metsät vetävät enemmän puoleensa kuin hallit ja sisätilat...
Toisaalta Paavolla oli myös todella paha vatsatautikin ja ajattelin, että jos se milläin tavalla on tarttuvaa (Ellukin oli jossain välissä pipinä) niin enpä lähde tartuttamaan sitä muihin koiriin hallille.
Paavo tosiaan lopetti pariksi päiväksi syömisen, oksensi muutaman kerran ja vatsa oli muutenkin _todella_ kuralla. Hyvää oli, että koira joi. Jouduin pariin otteeseen huolestuneesti tökkimäänkin Paavoa, kun koira ei sohvalla nukkuessaan reagoinut mihinkään. Nihkeä silmän räpäytys kertoi minulle, että koira on hengissä. Nyt, viikko vatsataudista, Paavo on taas Paavo. Eihän Paavo vieläkään liikaa häiriköi riehumisellaan, mut hei se on Paavo. Mitä te luulitte? Että se riehuisi? Ei mun varjoni.
Egon kanssa me ollaan sitten halittu, neuvoteltu kumpi nukkuu öisin peiton alla (ja sängyssäni on kuitenkin kaksi peittoa...), katsottu Olympialaisia ja etsitty takatassuja (opeteltu siis uutta temppu hoxhox).
Eilen päästiin treenaamaan. Meillä oli helpohko ratatreeni, koska viikonloppuna on seuramme kisat. En ilmoittanut Egoa kisoihin koska treenamattomuus. Pikkasen, siis ihan vaan pikkasen, harmitti treenien jälkeen, miksen Egoa kisoihin ilmoittanut. Sehän jopa osasi...
...paitsi ekalla radalla. Kepeillä piti korjata kerran, kun liian lujasta vauhdista Ego ei kyennytkään rytmittää pujottelua ja yksi väli kovasta yrityksestä huolimatta jäi suorittamatta. Ja niin alkoi kartturin kädet saada osumaa. Kun koira sitten kontaktilta lähtiessä hyökkäsi käteeni ennen putkeen menoa lähdin radalta ja olin aika viittä vaille valmis soittamaan kyydin kotiin. Tähän kun lisättiin Egon hyökiminen joka ikisen koiran kimppuun niin heh, kyllä hävetti, normi tilassa ei se ihan oikeasti...
En soittanut ja hyvä niin. Tehtiin Egon kanssa ihan perus aivonystyröitä vaativia tehtäviä. Enimmäkseen leikkiä, kummassa kädessä nami. Tämä sai koiran silmin nähden rauhoittumaan. Ei vauhtia, ei kiihkoilua, vain haistelua (tai enemmän tai vähemmän hyvä arvaus) kummassa kädessä nami haisee ja sitä kättä läppäistään. Helppoa ja rauhoittavaa.
Otto II
Okei, se ei irronnut, koska namit kartturilla, PAITSI KEPEILLE. Siis kepeille. Täysiä, ilman epäilystä, oikea väli, alusta loppuun WAAAT. Ja siihen hetkeen taisikin jäädä kartturi. Se olisi ollut nolla, ehkä. Riippuen mitenkä tuomari tykkäävät parista pyrripyörähdyksestä, mutta muuten. Virheittä 23 esteen rata, joka sisälsi kontakteja ja kepit. Ja kaikki tämä
Seuraavaa rataa ottaessa treenasimme myös kontaktin ottamista. Tiedättekö sen, mitä pentujen(kin) kanssa tehdään. Namit nyrkkeihin ja koiran pitäisi käden/käsien sijaan tuijottaa silmiin. Kunten sanottua, pennutkin tämän jo osaavat ja Egolle tämmöset olivat ihan pala kakkua.
Seuraavalle radalle mennessä Ego kerkesi kerätä vähän kierroksia siinä vaiheessa kun kouluttajamme selitti minulle parit ohjauskuviokorjaukset. Siispä namit nyrkkiin, koira otti katsekontaktin, unohti meuhkaamisen ja pääsin radalle jälleen maltilla *hahhahhehahahha* menevän koiran kanssa. Ja taas samanlainen setti sillä erotuksella, että nyt Ego ei taaskaan kyennyt keppien hakemisen jälkeen kepittää kaikkia välejä, mutta se ei myöskään kierrostunut korjaamisesta.
Se on aika magee, olenkin tainnut asian joskus mainita.
