Toinen postaus. Tultiin juuri treeneistä.
Elvis oli noh... Elvis.
Ensimmäinen rata oli ihan "pohjaan tutustumista". Eli melkeinpä kolmikaarista. En oikein tiedä, mistä olen itselleni kehitellyt, että pimeät putket olisivat Elvikselle jotenkin hankalia, mutta niin vain on. Jos sellainen on radalla niin se kohta harjoitellaan huolella - ja muutetaan suunnitelmat moneen kertaan. Totuus on kuitenkin se, että Elvis hakee putken kuin putken mistä vain ja milloin.
Pimeä putki oli siis kenties se radan vaikein kohta.
Ensimmäisellä radalla kyrsiinnyn vauhtiin. Jotenkin itsekin vain hipsuttelin ahtaalla radalla ja sekös ärsytti. Lujempaa olisi päästy. Mutta siis. Ei ongelmia. Ja nyt koiran puomin kontaktit olivat täydelliset. Ei puhettakaan loikkimisesta.
Tehtiin toisen kerran. Tällä kertaa vaikeutettiin pimeää putkea niin, että leikkasin takaa. Tästä johtuen koira piti lähettää kepeille, sillä edes minä en kerinnyt Elviksen kanssa todella jyrkästi leikkaamaan ja sitten vielä juoksemaan koira kiinni suoralla putkella. Etenkin kun Elvis lisäsi toisella kierroksella vauhtia. Vaikka kepit eivät täysin suorassa linjassa olleet, olisin minä syönyt nappikseni, jos Elvis ei olisi itse keppejä hakenut, etenkin kun ne kerran oltiin jo suoritettu.
Toinen rata oli hieman kinkkisempi. Ja siinä sitä oltiin. Monen, siis monen vuoden jälkeen Elvis päättää, että rengas on tyhmä, rengas on pelottava, rengas on... rengas. Sen voi suorittaa niin monella eri tavalla, mutta että siitä keskeltä? Milloin se muka niin on pitänyt suorittaa?
Juuh. Ensimmäisellä kerralla rata meni muuten ihan kivasti, mutta radan se juttu olivat keppikulmat. Elvis kyllä haki kepit ihan kivasti [ensiksi toki piti käydä hyppäämässä pari hyppyä jostain kaukaisuudesta], mutta jos olin kepeillä hiljaa niin puomille pystyi näppärästi lähtemään kesken keppien. Siis mitä?
Toisella kerralla sitten alkoi rengasongelmat ja meno hyytymään. Koira kuumui, kun mitään ei tapahtunut. Elvis alkoi sinkoilla lapasesta vähän kaikkialle ja oli todella turhautunut, kun renkaalta ei jatkettu minnekään, sillä herra joko alitti tai hyppäsi sivuilta renkaan. Kun sain koiran istumaan eteeni [hiljaa] katsomaan silmiin ja kerran se onnistunut rengas niin johan alkoi sujua. Renkaan jälkeen oli putki ja putken jälkeen jyrkkä avoin keppikulma. Tässä kohtaa kokeiltiin putkella persjättöä. Kouluttaja totes, että ollaan taidettu harrastaa tätä ennenkin. Eipä. Muuten toka rata sujui hyvin.
Kolmas rata oli, mitenkäs sen kauniisti ilmaisisi. Hidas. Katastrofaalinen. Ja jotain. Elvistä väsytti. Kun Elvistä väsyttää, se ei alita esteitä, ne kierretään. Aletaan haistelemaan ja kävelemään radalle. Viimeisellä kerralla sitten laitoin ääneen käyttöön kaikki peliin. En ole ihan hetkeen joutunut miettimään, miten ääntä pitäisi käyttää. Meni suorastaan hyvin. Hitaasti, mutta puhtaasti. Jätettiin siihen ja kun herra sai pallon haltuun, pystyi pallo suussa suorittamaan ihan itse ylimääräisiä hyppyjä.
Siispä. Elvikselle kunnonkohatus ja laihista. Kilo tai kaksi saisi lähteä ja muuttua lihakseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti