Tänä aamuna järkytys oli suuri kun heräsin. Kerrankin olisin saanut nukkua pitkään, kun eräs pieni nimeltämainitsematon spanieli, Elvis, lähti viimein päiväksi äidin luokse. Herralla kun on paha tapa minun kanssa alkaa vinkua ja tujottaa kuuden aikaan aamulla. Onhan silloin varmasti jo ruoka-aika. Tai sitten se johtui kipeästä vatsasta...
Joka tapauksessa heräsin tänään(kin) joskus ennen heräämistä, sillä ulkona oli valoisaa. Liiankin valoisaa, ottaen huomioon, että oli harmaata.
Totuus paljastui. Maassa oli lunta. Siis lunta. Eihän vielä ole edes syksy?
Paavolle lumentulo oli suuri ilo. Saipahan vastaantulijat taas nauraa, kun pieni lumikoira liikkui eteenpäin niin, että etuosa oli maassa [pää, etujalat, vatsa jne...] ja takajalat työnsivät ruhoa eteenpäin. Metsässä irti päästyään sama meno jatkui. Toki asiaan kuului myös lapasen vienti ja sen piilotus. Toki leikkiin kuuluu myös lapasen löytäminen ja sen retuuttaminen edessäni...
Pienen spanielin elämä on hyvin yksinkertaista.
Mutta jos Paavo nauttii lumesta niin en löydä oikeaa verbiä Elvikselle.
Tämänkin illan olen saanut ravata takaovella, sillä Elvis ei oikein osaa päättää ollakko sisällä vai mennäkö ulos möyryämään. Herrahan ei siis tee ulkona mitään muuta kuin hyppii ja kieriskelee lumessa. Ikuinen lapsi.
Sainpas myös apri päivää inspiksen trimmata pojat. Tai oikeastaan leikkelin ELviksen bikinikuntoon. Aika kivaa jälkeä, ottaen huomioon että saksimin tehtiin kynsisaksilla, kun en parempiakaan sinä hetkenä löytänyt.
Elvis on alkanut oppia tai sitten herra oli vaan niin järkyttynyt, ettei kyennyt liikkumaan. Trimmaus kävi yllättävän tuskattomasti ja nopeasti.
Paavo selvisi tällä erää, mutta eiköhän joskus ole aika leikelle tuo kahjompikin tapaus joulu kuntoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti