Hiljaiseloa blogissa.
Keskiviikkona auto kohti jonnekin päin Etelää määränpäänä springerileiri, jossa toimin epämääräisenä agilitykouluttajana.
Viime vuonna satoi ja sitten paistoi lähes sopivasti aurinko. Tänä vuonna paistoi vain aurinko ja sunnuntaina varjossa lämpöjä parhaimmillaan kolmenkympin puolin ja toisin. Vaikka toki lämmintä saa kesäisin olla, voisiko näille helteille olla joku rajakin? Joku semmoinen koiran oltava lämpötila?
No juu. Kun minä olin torstaina pitänyt alkeisjatkoryhmäni, jossa piti ihan hetki miettiä tosissaan, että jos minä sanon "Tämä tässä on aita", niin eikö se muka ole selvä merkki, että sitä me nyt vähän hypittäisiin luoksetulona? Muutenkin oppini olivat kyllä niin jäätäviä, että varmasti jäi paljon käteen vajavaisesta tunnista.
Lähdin Beritin tokokoulutukseen. Ja jälleen mainitsin ongelmaksi seuraamisen. Pitäisi varmaan hetki ihan vaan nollata se liike Tehdä vaikka ylempien luokkien “rentoja liikkeitä” ja jättää seuraaminen muhimaan pienen spanielin paksuun kalloon. No okei, me jatkekaan niitä leikkiseuraamisia, mitä aloiteltiin jo talvella ja nyt Berit vielä lisäsi leikkiin haastettakin.
Perjantaiaamu kului Timo Rannikon opissa. Rannikon koulutuksia lisää jookosta? Käytiin kolmenkymmenen esteen rata perusteellisesti läpi yhdessä ja sitten mentiin. Pohja oli kamala. Ensimmäisen kerran, kun rata oli suoritettu pariin otteeseen läpi ja menimme hörppimään koiran kanssa vähän juomista, kysyttiin minulta, miltä kumirouhepohja tuntui. Melkoista tarpomista etten sanoisi. Ei kuulemma ihmetelty. Joissakin kaarroksissa oli kuulemma näyttänyt siltä, kuin olisin ollut polviani myöten [en siis korviani myöten nesteessä tai polviani myöten siinä itsessään vaan] rouheessa. No juu. Onneksi sukkasillaan vipeltäessä pääsi sen verran lujaa, ettei rouheessa kahlaaminen vaikuttanut nopeuteen mitenkään ratkaisevasti.
Paavo oli ihan tykki, vaikka onnekseni myös koirassa alkoi näkyä lievää hapottamista, kun neljättä kertaa mennään rataa alusta loppuun asti radan viimeisellä putkisuoralla. Siinä vaiheessa olin minäkin, että en tasan juokse metriäkään enempää kuin on pakko.
Rannikolta saatiin hyvä leikkiniksi, kuinka saan Paavoa paremmin siihen vierellä. Näin vekeistäkin tulisi huomattavasti terävämpiä, kun nyt ne vähän meinaa mennä liioitelluiksi sekä ohjaajalta, että koiralta.
Lauantaina kävin kuuntelemassa luentoa koiran lihashuollosta. Jonkin verran on aiheesta jo entuudesta tietoa. Vähän pakko huoltaa koiraa, ihan vain jo siksi että päästään parhaisiin mahdollisiin tuloksiin agiradalla.
Olen ollut näin kesällä vähän sitä mieltä, että koiralla on pakko olla lihaksissa jumia. Myönnän, että kuumina treenipäivinä ei vain tule lämmiteltyä eikä jäähdyteltyä yhtä tehokkaasti kuin talvella ja palauttavat lenkit ovat muisto vain. Hetken tuijoteltua ja arvioitua muiden koiria ja kuunneltua vähän rajumpiakin totuuksia koirista, hieman mietin haluanko sittenkään kuulla, onko koiralleni valittu oikea laji ja millaisessa kunnossa herra oli.
Ensimmäinen toteamus: Taidatte harrastaa agilitya?
Myönnän, että agi SM-paitani saattoi helpottaa arvion tekemistä, vaikka kiltisti harrastus oli kuulemma selvinnyt koiran lihaksisuuden takia. Siis minkä lihasten? Olisivatpa nähneet Paavon talvella.
Laitoin Paavon seisomaan. Kuinka ollakaan vikaa löytyi vain etuosasta. Koska rintakaari on lättänä on paksureitisellä otuksellani ulkonevat kainalot. Yksi osio siis ohi lähes loistavin arvioin.
Laitettiin koira kävelemään. Itse en liikkeitä nähnyt, mutta jokaisella siihen mennessä kävellyt springeri oli peitsannut tai ainakin välillä peitsannut. Ei meidän Paavo. Paavo päätti yllättää minut ja kävellä “terveesti”. Ohhoh, sehän siis osaa kävellä!
Sitten ravia. Ravi paljastaa koiran rakenteen, niin myös lihaskunnon. No eripari taka- ja etupään ansiosta kuului kysymys “Kumpi takapää kulkee edessä?” Toisin sanoen, kulkeeko koira suorassa. Ei kulje ei. Liikkeet toimivat ainoastaan jos ja kun koira liikkuu kahdella uralla. Mutta kehuja tuli, kun kieli maassa ravaileva koirani liikkui kuin jellona. Paavon liikkuvista lavoista [ja tätä olen pitänyt itsestään selvyytenä Paavon rakenteessa] kuulemma huomasi, että selkä ja etuosa tuskin kovin huonossa kunnossa olivat.
Rakenne lyhyesti: Paavolla oli juuri niin hyvä rakenne lihaksistoa ajatellen kuin agilityssa tuon rotuisella saattoi olla ja ehkäkenties pientä kireyttä löytyi lapojen etuosasta. No joo, päätin varata taas piakkoin ihan kunnon hieronnan pienelle jellonalle pitkästä aikaa. Elviskin äidin sanojen mukaan pääsee piakkoin hierottavaksi, sillä siinä vasta juminen koira. Näin ainakin luulen. Ainakin se peitsaa mielellään. Muuten en kyllä oppieni mukaan siitä mitään löydä, mutta minun käsitys on, että jos koira ei ole sillä liikunnalla, mitä Paavo ja Elviskin parhaimmillaan joskus vuonna nakki ovat olleet, niin niiden on pakko olla lihaksettomia ja jumisia.
Huomatkaa, etten ole itse pysäyttänyt Elvistä kontakteille moneen vuoteenElvis taas pääsi leirillä jäljestämään kaksikin jälkeä. Elmari vain osaa. Yllätyksekseni, kun äidille taas aloin kokeista jotain mussuttaa, vastaanotto oli myönteinen! Ehkä herra nähdään kuin nähdään syksyllä kokeissa.
Elvis pääsi myös hieman agittaa. Minun kanssa lähinnä miniesteillä juoksusuoria ja kontakteja, mutta lauantaina Elvis pääsi hetkeksi lainaohjaajan käsittelyyn. Tai oikeastaan Sanna sai Elviksestä lainakoiran Tero Strömbergin valmennuksen loppuun. Radalla tapaaminen oli parin ensimmäinen kohtaaminen, mutta kun Elvikselle hieman vilauttaa lihapullia niin ongelmia tuskin tulee. Parilla meni todella hyvin pikainen agilityosio ja sitä sai itsekin pitkästä aikaa ihailla ulkopuolisena Elviksen teitä ja käännöksiä hypyillä.
Elvis tutustui myös fribeen ja äidin sanojen mukaan jatkaa tutustumista. Ties vaikka löytävät vielä yhteyden ja viettävät oikein hauskoja hetkiä vielä pitkään.
Samalla kun leiri loppui, kaasuteltiin äidin kanssa pikapikaa kotia ja nyt loppui sitten fudiskin. Neljä vuotta taas odotusta. Noh siihen väliin kenties tulee mahtumaan lauman lisäys ja nimi on valittu huippufutaajan mukaan, ehkä. Olen nimen kanssa kahden vaiheilla.