Sanovat, ettei se tuijottamalla nopeammin keity, toisaalta on tiede ollut ennenkin väärässä

-tässä tulisi lukea joku tarkoin harkittu ja tunteja mietitty aloitustervehdys-

Ollaan oltu eteviä. A) tämä tyttö saa alustavien pisteiden valossa lakin päähän ja B) musta tuntuu, että ollaan edistytty agilityssa jotenkin.

Meidän elämään kuuluu luun jyrsintää, lukkojen avaamista ja omistajan takaliston pureskelua ja päällä puskemista, jos ei muutakaan tekemistä ole. Tiedä sitten, onko Ego vain sitä mieltä, et nyt tartteis vähän kiinteyttää paikkoja vai mikä tuossa on...

No joo agihallissa purukalustoksi käyvät myös ihan hyvin paidat/vatsa ja kädet/hihat. Arvostan Ego tätä kiinteytysohjelmaasi niinkin paljon, että pyydän oikeinoikein kauniisti, voisitko millään lopettaa?
Meidän elämään kuuluu siis agilitya, agilitya, metsälenkkeilyä ja agilitya. Olen nyt agilityssa keskittänyt kaiken tarmoni hyppykuvioihin ja testailuin miten toi pyrri oikeen toimii. Ja toimiihan se. Toisinaan. Kättä tuo seuraa edelleenkin _todella_ intensiivisesti eli päätin huomenna mennä tekemään kunnon irtoamistreeniä.
Parilla kerralla olen kesnyt hallille ihan vaan vahingossa ja vähemmän vahingossa. Taskusta on kuitenkin löytynyt vain joku lelun riekale ja halliin ollaan menty vaan leikkimään. Ei siis nameja. Tulos on ollut vähän muuta kuin tarkoitin. Irtoaminen on toki edistynyt hieman, mutta pyrrin kierrokset ovat kerta kerralta suurentuneet ja kroppani näyttänyt treenitreeniltä hieman sinertävämmältä.

Tänään tehtiin kolmeen esteen riviä eri variaatioilla. Piti tulla välistä, piti kiertää jnejne. Huomasin, ettei pörriäinen siedä yhtään työntämistä ja tai vähääkään päälle tulemista. Siinä vaiheessa lyötiin jarrut päälle ja alettiin murista. Joo sori, mun spanielit vaan ovat opettaneet mut liian hyvälle. Egolle siis vinkki: sisäistä spanielisuutesi.

Meidän elämään kuuluu myös lukuisat lässynlässynhellyttelyhetket. Ette tiedäkään, miten suloinen tuomoinen sekasikiömangusti on, kun se tulee tuhisemaan viereen ja kääriytyy oikein tiiviiksi keräksi, etkä oikein tiedä, mistä kerä alkaa ja mihin loppuu. Nih.
Lisäksi tänään huomasin oven lukossa, että Egon kynsi oli jäänyt lukon ja oven väliin, mutta tarkistaessani pojan tassut en löytänyt yhtäkään puuttuvaa kynttä. Toisaalta Egollahan on yhdessä kannuksessa "tuplakynsi" (siis sellainen kaksi kynttä liimautuneet toisiinsa. Joo se on ihan vaan koira, eikä mikään mutantti), joten en yhtään ihmettelisi, vaikka koiralla olisi ollut pari ylimääräistä piilokynttä muuallakin kropassaan. Eipä tuo koira tunnu aristavan mitään [tosin tarkistustilanne meni aika pelleilyksi ja nuoleskeluksi muutenkin...] ja tuntuu hyvin liikkuvan muutenkin... tai no hyvin...
Joo tiedän, Ego on nuori ja löysä pentu, mutta mua oikeasti huolettaa ton koiran takakoivet aika paljonkin. Toisinaan tuntuu, että koiran tassut kinnerkulmasta aivan kuin kaareutusivat hieman "sisälle" päin tai silleen.... Ja takaliikkeet ovat ainakin toisinaan _todella_ ahtaat, hyvä ettei kipinöitä lennä. Muutenkin noi koivet ovat kovin löysät, että odotan innolla sitä hienoa päivää kun kuvautan tuon otuksen. En yhtään ihmettelisi, vaikka kuvat olisivat täysin pimeitä eikä luita löydy tai vaihtoehtoisesti Egon sisältä löytyy kadonnut kaksoisveli tai jotain.

psst! Katselin meidän kevään kisakalenteria ja nyt on pakko kysyä, että millä logiikalla springereiden erkkari juuri tänä(kin) vuonna on tungettu ylppäreiden kanssa samalle viikonlopulle? Joku suunnitteluvirhe, vai minulle vain väärä lakituspäivämäärä?

Apinoilla on teoria hallussa, gorilloilla on käytäntö, yhdessä he muodostavat tila-aikajatkumon

Tästä päivästä.



Aloitettiin päivä kauniissa aurinkoisessa metsässä harjoitellen samalla luoksetuloja. No tulihan se. Onhan kyseessä Ego, joka tosin joku aika sitten hieman kyseenalaisti luoksetulon tarpeellisuutta.

Päivää jatkettiin ylimääräisellä temppukoululla. Temppuiluun kuului laatikkoon meneminen. Tämän pyrri on ihan itsekin jo tosin hoksannut aikoja sitten, joten tempun opettelu käskystä ei ollut ollenkaan haastavaa.
Sitten siihen haasteelliseen osuuteen: tassun antaminen. Olen nyt päättänyt visusti opettaa tämän liikkeen naksuttimella ilman vihjeitä, mutta tuskaista on. Pörriäinen kun ottaa tässä kohtaan mahdottoman kivaa katsekontaktia ja yrittää tehdä jo opittuja liikkeitä. Haluamani tassu pysyy koko helkutin liikesarjan ajan samalla paikalla. Varmasti Ego siis tietää, mitä haetaan, mutta ei uhallakaan liikettä suorita.

Temppuilun jälkeen jätin pörriäisen yksin. Tähän asti Ego on jo oppinut ovien aukaisemisen jalon taidon, mutta lukossa olleet ovet ovat sentään pysyneet kiinni. Vaan eivätpä pysy enää. Jo eilen pyrri tuli vastaan eteisessä, mutta luulin sen johtuneen huonosti suljetusta ovesta. Tänään pyrri tuli jälleen eteisessä vastaan ja olin ennen lähtöäni tarkistanut useaan otteeseen, että ovi on ja pysyy kiinni ja lukossa.
Totesin sitten kaverin luokse mennessäni, ettei Egokaan ihan loppuun asti pakosuunnitelmiaan tee vaan jättää jälkiään. Siinä vaiheessa kun oven kahva melkein jäi käteeni tajusin, että joka halvatun oven, jonka pyrri on avannut on kahvat ja lukot melkein irti... Hupsista.

Jatkettiin ilta temppuilulla. Tällä kerralla ihan vaan tennispallo kouraan ja jakkaraa kiertämään. Lisäksi Egolla oli sen verran virtaa telkkaria katsoessa, että teimmepä sitten istu-maahan-seiso-jumppaamista edelleenkin tennispallo palkalla.

Iltalenkki sijoittui sitten hyvin lähelle hallia, enkä millään malttanut mieltäni vaan eksyimmepä sitten hieman agittamaan. Hallilta oli juuri lähdössä eräs seuralaisistamme, jolle olin lelupalkkaavuusongelmaani marissut. Hän jätti meille uuden lelun testattavaksi ja tämä tyttö tahtoo samanlaisen! Egolle, tietty.
Lelu oli siis sellainen, minkä uskoinkin nappaavan tuohon otukseen. Semmoinen perusvetolelu, johon oli sitten tungettu ohueen kohtaan tennispallo [niin, ettei pallo liikkunut siinä lelussa, mutta tokopa tuolla liikkuvuudella niin väliä olisi ollut]. Pyrri repi ja pyrri juoksi lelun perässä. Saatiin tehtyä kivoja helppoja treenejä. Harjoiteltiin takaleikkaa putkella, piilotettua putken päätä, putkille lähetyksiä ja vähän hyppyjä. Niin ja vinoja keppejä, joiden syvin olemus tosin vähän taisi unohtua, kun tässä vaiheessa pyrri alkoi taas seurata ohjaajaa niin ne kädet vaan jotenkin eksyi mukaan. MUTTA. Nyt Paavo, en halua millään dissata sinua, mutta valitan, Ego osaa kuusi keppiä suorilta nopeammin kuin sinä ja vähintäänkin yhtä varmasti. Juuh että silleen. Ehkäpä jätämme kepit hautumaan sitä elokuuta, kun pyrri täyttää sen vuoden ja luusto olisi kepittelyyn vähän sopivammalla jamalla. Tai sitten alan sisäistää vinojen tarkoitusta ja reenilöin niitä. Kepeille hakua ja kaikkee muuta kivaa.

Sellaista tänään. Huomenna allekirjoittanut saakin sitten jäätyä tuolla lumimyrskyssä latuvahtina sm-kisoissa. Ratkean riemusta.

Nyt ollaan jännän äärellä

Kirjoitukset ohi nyt odotellaan tuloksia.

Ja mitäpä sitten kirjoitusten jälkeen? Muistelen keskustelun äidin kanssa menneen jotenkin tähän suuntaan:
Ä: "Sillon kun mulla alkaa loma niin lupasin Saaralle, että käydään Helsingissä."
R: *muminaa*
Ä: "Niin että sillon voidaan viedä se Paavokin Saaralle."
R: "MITÄH!?"
Ä: "Niin kun joskus oli puhetta siitä, että Saara sais Paavon hetkeksi. Voidaan viedä se sitten silloin."
R: "Ahaa..."

Juu että näin paljon omistajalla on sanavaltaa näissä asioissa. Niinpä maanantaina matkasimme äiti, Ego, Paavo ja Elvis sekä minä kohta Myyrmäkeä ja tiistaina lähdimme yhden Paavon köyhempänä pois. Tiedättekö miten pahalta voi tuntua, kun katsoo ikkunasta, kuinka koira jää pariksi viikoksi jonnekin muualle? Elämä ilman Paavoa on teeskentelyä.
Kun sitten kysyin, et millos mä saan koirani takaisin niin tuli vähän epärääisiä vastauksia. Elän nyt kuitenkin siinä uskossa, että parin viikon päästä olisin taas saanut palan elämääni takaisin.

Päätin nyt kuitenkin ottaa kaiken ilon irti yhden koiran omistamisesta ja kotiuduimmekin juuri agikentältä. Oltiin kentällä meiningillä "ranteet auki agilitya" kun pyrrillä oli vähän huomautettavaa tehtävistä harjoituksista.
Tehtiin ekaa kertaa pussia tosin ihan vahingossa, kun hurmiossani heilautin väärää kättä ja pyrri sitten putken sijasta sinkosi pussiin. Lopputuloksena pussin jälkeen pyrri tähtäsi pienen hammasrivistönsä takalistooni aivan kuin huomauttaen, että jumaliste se mikään putki ollut.
Muutenkin pyrri oli koko ajan hampaat ojossa retuuttamassa erinäisiä vaatekappaleitani, jos käskyt olivat myöhässä/niitä ei kuulunut, eikä leluakaan näkynyt missään. Ja vaikka lelukin näkyi niin kuka sanoi, että siihen leluun pitää tarrata? Ranteeseenhan on ihan yhtä kätevää upottaa hampaat. Heräsi siis kysymys, miksei siihen pentupakkaukseen kuulunut ensiapukamoja ja niiden lisäksi ylimääräisiä treenivaatteita, mieluiten pyrrin kestäviä?

Mutta juu. Itse treeneistä muuten. Kyllä tosta vielä agikoira tulee.

Lets do it again

Eipä mulla muuta kuin, et ollaan menossa mukana!

Jooh kirjoitukset ovat siis käynnissä. Alustavasti englannin kuuntelu meni niin päin sitä jotakin, joten se on ainoa stressitekijä tässä hommassa. Mun kirjoituksethan siis ajoittuvat vain tälle viikolle ja kuten huomata ja lukea saattaa panostukseni on suorastaan häikäisevä näissä hommissa. Joo, seuraava stressitekijä on tuleva koulutuspaikka. Sehän on siis amiska ja uskokaa tai älkää, mun lukion ka tulee olemaan yli kahdeksan [ja olen ikuisesti katkera matikan[pitkä] ja ruotsin numeroille... niiden ka kun jäi 7.4 ja rapiat eli numeroksi tulee se 7] eli luulisin selviytyväni tahtomaani paikkaan, vaikka turvallisuusalalla ne soveltuvuuskokeet ovat. En vaan voi munata niitä. Kuntotesti, aine ja haastattelu. Mut on luotu tohon soveltuvuuskokeeseen.
Ongelmana on paikkakunta. Opiskelupaikkahan täytyis valita sen kivoimmalta tuntuvan koiraseuran mukaan, mutta uskokaa pois Hupua on aika vaikea päihittää, ja arvatkaa onko minulla aikaa tutkiskella paikkakuntien tarjontaa? Varsinkin kun toi toinenkin harrastus olisi myös kiva ottaa mukaan...

No joo, mitä noihin koiriin tulee niin niille kuuluu hyvää. Ego on kiusannut äitiä, kun olemme siellä pari yötä yöpyneet. Tänään palasimme takaisin omaan kämppääni.

Ollaan käyty kerran myös hieman agittaa.
Ego alkaa hahmottaa käskyjä ja sitä, että on myös sallittua katsoa sormen sijasta sitä mitä sormi osoittaa. Muutaman kerran ollaan saatu tehtyä loistavia irtoamisia, mutta muutaman esteen jälkeen Ego kokee olonsa huijatuksi, kun esteiden jälkeen ei olekaan löytynyt namialustaa ja lentävä lelu ei riitä, kerta namiakin voisi olla tarjolla. Noh kohta alkaa olla aikaa pähkäillä uutta taktiikkaa tehdä tuosta koirasta lelulla palkattavaa. Ego kun yhdistää hallin jo nyt siihen paikkaan, josta saa paljon nameja. Kotona tuo koira riekkuu vaikka paperipalojen perässä, kunhan vain tehdään jotain yhteistä kivaa.
Kertokaas minulle, mikä on kuollut lelu tai eläin tai joku semmonen? Mulle vinkattiin, että vois tollaselle tapaukselle olla erinomainen tapa palkata, mutta idea jäi hämäräksi?

Paavon kanssa tehtiin myös irtoamista ja kyllä se koira näyttää edelleenkin irtoavan kivasti, vaikka Pulla nykyisin jotenkin reagoikin helposti ohjaajan tekemisiin siellä radalla. Enkä valita kyllä yhtään.

Joskus käy niin, että mitä enemmän ajattelee, sitä vähemmän on todellista vastausta olemassa

Eilisestä innostuneena päätin lähteä "pikatreenaamaan" aamulla hallille. Tällä kertaa lähdin hallille harjoittelemaan hyppäämistä ja juoksemista.

Aivan ensimmäisenä virittäydyttiin tokokentällä. Siellä me siis lähinnä juostiin lelun perässä ja taisteltiin kiivaasti lelusta.

Egon kanssa tehtiin ensimmäisenä kahta toisistaan hieman vinossa olevaa hyppyä. Tällä kerralla olin muistanut namilautasen mukaan ja käytimme sitä hyväksi.
Tein tässä kohtaan melko simppelin havainnon, jota en ollutkaan aikaisemmin huomannut. Aina kun lähetin (/olin paikallani sijainnistani viis) Egon juoksemaan keskenään esteet, ei ongelmia. Mutta kun juoksin vierellä, tai ainakin yritin, Ego herkemmin kiersi esteet. Harjoiteltiin siis mun liikkeeseen tottumista ja alkoi sujua. Sitten tehtiinkin vähän "hyppytekniikkaa". Esteitä oli suoralla kolme, joiden rimat olivat vinossa tai vähintäänkin eri korkeuksilla ja välit vaihtelivat parista metristä reiluun kuuteen.
Pyrrillä näytti olevan hauskaa ja kun viimeisellä kerralla lähdin lelun kanssa juoksemaan jonnekin päin ja pyrri seurasi suoraviivaisesti luokseni -matkan varrella suorittaen medikorkuisen muurin.
Kun olin ottanut välissä Paavon kanssa kypsytellyt hetken Egon varauksettomuutta uusiin esteisiin ajattelin treenailla muitakin erikoishyppyjä. Otimme siis muuria, mutta vain mininä. Ei minkäänlaista ongelmaa, eikä kiertämistä, kun laitoimme namilautasen hypyn taakse.
Aivan lopuksi otimme minirengasta ja siinäkin pyrri tajusi heti idea. Valtava kehikko ja muut ylimääräiset härpäkkeet eivät pelottaneet, vaan joka ikinen kerta mentiin oikeasta välistä namilautasen luokse. Fiksu koira. Voisimme seuraavalla kerralla aloittaa kontakteiden tarkastelun...

Paavon kanssa otimme myös hyppyjen etäisyyksien ja korkeuksien arviointia. Lisäksi otimme keppejä kuudella kepillä ja putkea puomin alla.
Ja koira meni juuri sillä innolla kuin Paavo menee agiradalla.
Viimeisellä kerralla päätin pitäytyä taas kontakteissa, kun Paavo oli ensimmäisen ageilun lopussa karannut sekä puomille ja aalle, ottaen nätit 2-on-2-offit.
Päätin myös rikkoa ylösmenolle askeleet, jotta varmasti saadaan onnistumisia myös toisessa päässä.
Ja Paavo oli super. Ei epäilystäkään, etteikö koira olisi yksinään käynyt kontakteja treenaamassa.

Treenien lopettaminen on aina yhtä vaikeaa. Tällä kerralla loppuivat namit, joten treenit loppuivat siihen, mutta koirien energia ja into olisi kannustanut vielä parille visiitille agikentille. Maltoin mieleni ja lähdimme pitkälle jäähdyttelylle.

Lopulta kämpässäni kelloa katsoessani huomasin, että lämmittelyt ja jäähdyttelyt mukaan lukien visiittimme agihallille/-hallilla/-hallilta oli kestänyt miltei kolme tuntia. No tulipahan lämmiteltyä ja jäähdyteltyä ainakin huolella ja oli kerrankin tehnyt olo ennen suihkuun menoa.

Ehkä hänet on luotu lentämään

Viikon päästä ne olisivat. Siis kirjoitukset. Viikossahan ne olisivat ohi ja sitten aletaankin pohtia, että mitäs nyt.

Meidän arkeen on kuulunut yhtä jos toista.
Elmarin kanssa käytiin agittaa hallilla ihan kaksistaan joku kaunis keskiviikko, kuten olin luvannut. Ja voi sitä pienen spanielin intoa ja hösäämistä. Ja Elvis vipelsi radalla kuin ferrari... no ehkä joku vähän vanhemman vuosimallin ferrari vaille huoltoa, mutta vipelsi se niin paljon kuin kintuista lähti. Häntä tosin taisi vispata jalkoja nopeammin.
Meidän agitreenit eivät kestäneet kovinkaan kauan ottaen huomioon, että möyrisimme lattialla pitkään joka kierroksen jälkeen ja lopuksi hieman tokoiltiin. Tehtiin siis ruudun alkeita. Ja tiedättekö sen iloisen spanielin katseen ja laukan, kun otus on tehnyt omasta mielestään jotain huisia? Niin huisia, että olemus kertoo kuinka hieno jätkä nyt tulikaan oltua. Oi kyllä, se on se juttu, miksi koiran kanssa touhuillaan yhdessä.

Paavo ja Ego ovat päässeet hallille hävettävän vähän. Paavon kanssa ollaan keskitytty kontakteihin, Egon kanssa siihen riekkumiseen radalla. Meidän ongelma on koiran olematon irtoaminen, vaikka kuinka yritän keinoja keksiä.

Oltiin Jyväskylässä Egon kanssa viime viikonloppuna. Paavo jäi Kuopioon veljeni iloksi. Pieni otus oli haltioissaan kuin myös omistaja. Ego on ihan mahtava otus yksin ollessaan, mutta muiden koirien seurassa siitä kuoriutuu oikein kunnon riiviö.
Sää suosi viikonloppuna ja teimmekin Egon kanssa vajaan kolmen tunnin metsälenkin. Oli hassua kävellä itseasiassa koiran kanssa metsässä koko aika. Noilla mun spanieliotuksilla kun on taipumuksia välillä eksyä polulta...
Metsälenkin lisäksi Ego pääsi lenkkeilemään muutenkin paljon. Aina oli joku, jolla oli tylsää ja aurinkoinen parin asteen pakkassää kutsui ulos.
Me myös treenattiin tokoa. Kyllä, tästä alkoi pyrrin tokoura. Hinkattiin nyt oikein kunnolla sivulle tuloa ja tänään viimeistään huomasin, että jotain on jäänyt päähänkin. Isä opetti Egolle myös kanin tai tässä tapauksessa mangustin. Uskokaa pois, siinä asennossa koira ei voisi enempää näyttää mangustilta. Myös seuraamisen alkeita opeteltiin. Siis oikeaa paikkaa ja vähän huojuttiin eteenpäin, niin että koiralla säilyi katse omassani.

Tänään käytiin sitten illalla vakiovuorojen päätyttyä piipahtamassa hallilla ja kerrankin minulla oli oikein suunnitelmat mukana. Paavon kanssa tehtiin pitkästä aikaa keppikulmia ja se poika on työstänyt keppejä päässään. Ihan mieletön asenne!
Tehtiin myös välistävetoharjoitusta ja takakierrätyksiä ja ihan vaan aaltoilua ja kaikkea muuta ympärillämme oleville esteillä... hetkonen mikä suunnitelma?
Ollaan taidettu ottaa nyt niitä haltuunottoja ja lähellä olemista muutenkin aika kivasti. Meidän välistävedot kun eivät tarvinneet ollenkaan ohjaajaa, mutta muuten neljän esteen rivin suorittaminen tarvitsi hieman pähkäilyä. Eikö niiden jalkojen välistä saa edelleenkään rynniä? Ihan varmasti kartturi vain ohjaa väärin. Välistähän sitä ollaan tähänkin mennessä aina menty...
Mutta Paavo oli vaan kerta kaikkisen ihana ja koiran olemus radalla ja hallista poituessa kertoivat omaa kieltään oliko koiralla hauskaa? Sitä tunnetta ei vaan voi sanoin kuvailla, se pitää itse nähdä ja huomata.

Ja sitten siihen riiviöön, joka on omaksanut jo ärräpäät radalle. Otettiin ainoastaan hyppy-mutkaputki-hyppy veivaamista ja hyppy-s-putki-hyppy veivaamista. Ohjaajalla on kiire ja pyrrillä jo nyt mahtava asenne radalla. Minä tykkään.
Tehtiinhän me myös kahdella hypyllä sekä välistä vetoa, aaltoilua ja takaakiertoa. Kädessä olevaa koiraa on tällaisissa kahden esteen vekslaamisissa niin helppo ohjata, mutta me silti jatkamme sitä irtoamisharjoitus. Voin nimittäin todeta, ettei minun nopeus riitä nenästä kiinni pitämiseen koko radan ajan.
Ja oli taas lähdöissä huomattava, kuinka pyrri käyttää välillä vähän liikaakin omia hoksottomia. Kuten todettua aloimme panostamaan hieman tokoon tuossa viikonloppuna. Nyt kun otin pyrrin sivulle siinä liikehdinnässä oli kaikki muutkin opitut asiat mukana. Joskos vähän kanitan, nostan yhden tassun ylös ja tapitan silmiin? Eikö? No onko nyt parempi jos heittelen takamustani näin, kuin olisi kusiaisia lattialla? Eikö? Malttaminen? Mitäs halvattua se nyt on? Nyökyttelen päätäni ja heilutan tassuja vuorotellen, joskos sitten pääsisin esteelle?
Juu nätit sivulle tulot lopulta tehtiin ja vaikka pyrrin jokainen viiksikarva on lähdössä tajuudella agility olin niin ylpeä pienestä mangustista, joka malttoi lähtölupaan asti. Hassu pieni otus, joka on ansainnut nimensä.

ps. treeneissä saimme myös ihailijoita ja vinkkejä treenaamiseen. Tiesipä henkilö myös pörriäisen rodun. Taitaa olla ensimmäinen meidän kohdalla.