Nyt täytyy suorittaa nopea Ajattelukävely

Viimeiset hallitreenit takana ja melkoiset tehotreenit olivatkin, sillä olin ainoa treenaaja paikalla.
Ensimmäisen vajaan tunnin treenasin vain ja ainoastaan Elviksen kanssa Paavon ja äidin huidellessa jossainpäin keskustaa. Ja Elmari oli aivan mahti. Siis ihan mieletön. Ne tiet, mitä Elvis teki ja se into ja fiilis. Pätkien jälkeen ei voinut kuin hymyillä ja jo radalle mentäessä kun Elvis suoritteli omia ratoja [vilkuillen minun liikkumistani ja arpoen sitten, mitähän mahdollisesti pitäisi suorittaa] ja oli yhtä hännän heilutusta jokaisen suorittamansa esteen jälkeen. Voi nam. Ihana miäs.
Treenien loppuksi Paavokin saapui paikalle ja otin samat pätkät nopeasti Pullankin kanssa. Mutkia treenattiin ja hiottiin paljon, sillä Paavon normaaleilla hypyillä, koira hyppäsi suoraan syöttiputkien eteen ja noh... putkestahan se koira sitten löytyikin.
Lopuksi hiottiin yksittäisiä esteitä. Paavon kanssa harjoiteltiin vauhtipätkän jälkeen kepeille jarruttamista [alkoi onnistua vähän liiankin kanssa...] ja Elmarin kanssa tehtiin pimeitä putkia.
Jäi siis treeneistä oikein mainio fiilis ja sainpas taas paljon niksejä, mitä keväällä voisi itsenäisesti treenailla ja hioa.

Katu päättyy aurinkoon, juoksen sokeana loppumatkan

Viimeiset keskiviikontreenit ovat ohi ja oli haikeaa huomata kesän ryhmäjaossa, etten saanut Leaa kouluttajakseni. Ehkä aktivoidun ja yritän järkkäillä privaattikoulutusta Lealta.

Tänään ideana oli irtoaminen sivulta. Tämä on ollut Paavolle hieman hankalaa aina, mutta lopulta hieman hankala alku saatiin luistamaan. Ja alkuhan oli kolme hyppyä ei ihan suorassa, mutta melkein, linjassa ja sitten 180astetta kepeille. Ohjaaja oli ohjaamassa valmiiksi keppien toisella puolella ja koiran piti itsenäisesti suorittaa kolme ensimmäistä estettä. Erityisesti tuo kolmas hyppy, joka poikkesi linjasta niin, että sinne piti tehdä selvä tyrkkäys kaukaakin ohjatessa, tuotti hahmottamisongelmia, mutta kun homma lähti luistamaa ja Paavo tajusi idean niin ongelmaa ei enää ollut.
Minä olin ylpeäylpeä Paavon juoksareista, se juoksi kontaktit läpi joka kerta, mutta kouluttaja, joka on läpi talven yrittänyt löytää Paavolle ja minulle parhaat mahdolliset opetusmetodit kaikille esteille, oli miettinyt pari viikkoa juoksareitamme ja toivoi hartaasti, että näissä alemmissa luokissa pysyisin pysäyttämisessä. Testasin sitten kouluttajan iloksi stopit ja Pullanen muisti hyvin, mitä todella tiukasti ja lujaan rääkäisty Ota-käsky meinaa. Älkää luulko. Vasta kun olen koko kesän itsenäisesti saanut tahkottua juoksareita ja jos sittenkin totean, että Paavo loikkii kontakteja runsaasti enemmän kuin pysähtyessä niin sitten voin ehkä palailla pysäytyksiin. Voin nimittäin sanoa, etten millään kisoissa kuitenkaan malta pysäyttää koiraa kontakteille ja minusta on suorastaan epäreilua koiraa kohtaan, jos sitten radan jälkeen voivotellaan ja laitetaan koiran sikailuksi, kun se ei kisoissa kontakteja yks kaks läpi juoksekaan vaan loikkii merkityt alueet iloisesti.

Toisessa radassa harjoitelta kikkakolmonen oli keppien jälkeen twisti. Kun homma onnistui, Mie ja Pulla saatiin sitten testata keppien vieressä olevan juoksusuoran ohjausta niin, että olin keppien toisella puolella -> en joutunut twistaamaan, kun olin jo sopivalla paikalla seuraavalle esteelle.
Hauskaa oli ja perjantain jälkeen alkaakin kevään treenit ja Paavon kanssa treenaillaan maanantaisin ja Elmarin jätin nyt vain minun käsiini. Maanantaintreeneissä katselin muita ryhmäläisiäni ja millä todennäköisyydellä pari postausta sitten mainitsemani krommin omistaja onkaan päässyt kanssani samaan ryhmään?

Et voi pilata mun fiilistä millään, mul on kaikki hyvin tänään

Monen mutkan ja vaiheen kautta päädyin sitten kuitenkin olla tämän viikonlopun Espoossa.
Voin sanoa, että muutama ärräpää meinasi lennellä junaa venaillessa perjantaina. Lippua ostaessa ilmoitettiin, että juna oli vähän myöhässä, joten mikäs siinä, ainahan junat tuntuvat olevan myöhässä. No vähän on aika suhteellinen käsite: minulle se merkkaa maksimissaan varttia, mutta lipunmyyjille näemmä tuntia. Sunnuntaina juna onnistui matelemaan niin, että saavuin Kuopioon puolituntia myöhässä lipussa lukevasta ajasta. Kyllähän sitä aina voi koulussa nukkua...

Helsingin reissulla kävin hieman ottamassa agia ja pieni mies oli hieno. Otettiin keppejä kuudella kepillä ja välissä koira suoritti kepit itsenäisesti ja nopeasti, vaikka seisoinkin vain paikoillani. Kun Janni tuli keppien päähän kameran kanssa niin itsenäinen sukeltelu oli sulaa hulluutta. Kuka muka semmoista tekee?

Tehtiin myös radanpätkiä. Alkuperäinen suunnitelma oli ehkä putki ja pari estettä. Näin pikaisesti laskettuna radasta tuli 12 esteen rata sisältäen kaksi putkea ja kepit. Kivaa juoksentelua, jossa loppusuoralla oli tiukka kurvi johonkin suuntaan. Oli vaikeaa kääntää koiraa suoralta pois, etenkin kun esteiden väli oli tarkoituksella muita välejä lyhyempi, eli mutka olisi pitänyt todellakin olla siivekkeitä nuolevat.
Paavo pääsi myös toiselle radalle Jannin opastuksella ja minä sain käsiini Rumon. Ja kyllä sitä huomasin, kuinka on päässyt tottumaan tuohon yhteen menijään. Minä kun tykkään heitellä Paavoa kaikkialle vähäänkään käännöstä vaativalle hypylle olkani yli. Toki homma toimi niinkin Rumon kanssa, mutta jatkaminen ei sitten mennytkään niin kuin spanielieläimeni kanssa. Ja asia oli hyvin vaikea sisäistää. Siinä kesti... ja kesti... ja kesti... lopulta saatiin kohta mentyä hieman ahaa-elämyksillä. Mutta niin, ehkä sitä voisi vain välillä kääntyä koiran mukana niin silloin joku putken pään peittäminen valssaamalla olisi luontevampaa. Ei voi tajuta.
Myös Paavoa katsoessa huomasi, erityisesti pitkän juoksemisen jälkeen kääntymisessä, olisi varmaan pitänyt mainita, että jaakkoilepa hieman niin ne mutkat eivät ehkä veny. Rumsterin kanssa itse en enää edes hahmottanut, minnes sitten piti mennä, enkä edes yrittänyt käännellä kilpparia mihinkään suuntaan. Vaativia nämä suorat.

Viikonlopun aikana Paavo sai nyt kunnon juoksuvaljaat ja tänään käytiin sitten kokeilemassa valjaiden toimivuutta crossailemalla noin kymmenen kilsan lenkki. Toimivat hyvin, eikä koiran hengitys vaikeentunut missään vaiheessa. Nyt voimme siis hyvillä mielin lähteä crossailemaan pidempiäkin matkoja otuksen kanssa.

Elmari taas oli päässyt viikonloppuna siskoni luokse ja sen näkee vatsasta... Tänään hieman temppuiltiin ison muuttolaatikon kanssa ja noh... voihan sitä toki laatikkoon mennessä leikkiä kuolluttakin, onhan silloinkin kaikki tassut laatikossa.

Niin ja piti myös mainita, että sain Paavolle viimein rokotusajat. Jälleen kuului sivuääniä sydämestä, eikä edellenkään mitään ultrasta. Jos nyt vaan saataisiin sen sydänfilmaajan kanssa aikataulut sopimaan yhteen niin saisin vihdoin Paavon filmattavaksi.

Näinkö aina meille täällä käy käy käy käy...

Ajattelin treeneihin mennessä, että Paavo voisi olla parhaimmillaan tänään synttäreitteni kunniaksi, mutta voin sanoa, että olisin ollut enemmän kuin mielelläni ehkä sittenkin autokoulun teoriatunnilla kuin treeneissä.
Treenejä veti Matti, saavuin myöhässä [teoriatunnit prkl], ja aivot vähän sumussa [= suorastaan kävelen unissani, päätä koskee, pahaolo ja huomasinpas juuri, että nilkkakin on taas kipeä, eli pieni loma jalan rasituksessa tulossa... ja tämän kaiken tiedostan täydellisesti nyt kun viimein saan levähtää]. No eihän ne treenit ihan nappiin menneet.
Aan juoksarit alkoivat onnistua [!!!], saksalaiset onnistu, alun kaikki eri variaatiot onnistui, mutta muuten jäi melko ruskean maku suuhun. Meno oli vähän tökstökstöks ja kepit olivat kuin tervassa juoksua ja... Kuten Mattikin sanoi meidän kesän projektiksi tuleekin kepit.
Ja sitten se, mikä erityisesti jäi mieltä kaihertamaan ja saa minut lähinnä inhoa tuntien katsomaan noita toukokuun kisoja. Otettiin radan ulkopuolella vielä lopuksi kepit ja käytävän toista puolta pitkin kävelee seuraavan treenin ryhmäläinen kromminsa kanssa. Paavo jättää kepit kesken ja juoksee krommin luokse takaapäin ja saa tappelun [tai murinan, Paavo poistui äidin jalkoihin] aikaiseksi. Voin sanoa, että sai kuulla kunniansa koiraparkani. Hetken Paavo sai madella jaloissani, mutta koska tosiaan ne kepit olivat jääneet ilkeästi kesken jouduin pohdiskelemaan lähdetäänkö paikalta [jos koira vaikka tajuaisi, että koiran luokse meneminen= agility olikin sitten siinä] vai korjataanko virhe. Korjasin virheen, koska kepit olivat kussut koko päivän.
Keppien jälkeen krommin omistaja tulikin sitten hyvin suivaantuneena luokseni ja sain kuulla kunniani. Ihan oli asiaakin tekstissä ja ymmärsin täysin huutavaa miestä edessäni, mutta ihan oikeasti, en minä Paavoa usuttanut kimppuun ja ihan oikeasti pohdin pitkään korjaanko kepit vai poistunko paikalta. Ja kun olin saanut kuulla kunniani, törkeydestäni piti käydä kailottamassa kaikille, jotka varmasti olivat tilanteen nähneet itsekin.
Ja se mikä tilanteesta jäi mieleen, oli järkytys. Luulin jo, että Paavo oli päässyt tuosta tavastaan pois, mutta eipä näköjään. Pisti vain miettimään, näinköhän tuo koira ulkokisoissa, joissa radan vierellä on niitä koiria [ja kokemuksella puhuen toisinaan voi ylimääräisiä koiriakin ilmaantua radalle]. Pieksämäellä olisi halli Paavon kestävine yleisöneritysseinineen, mutta. Tähän kohtaan voisin kirjoittaa painokelvotonta tekstiä.

You can reach the goals that you have set from now on, every day

Ajattelin tässä viimein pohtia ihan aikuisten oikeesti tavoitteita tälle vuodelle. Vuosihan ei agilityn tai oikeastaan minkään muukaan lajin saralla ole lähtenyt käyntiin niin kuin alunperin suunnittelin, mutta kunnianhimoiset tavoitteet elävät yhä.

Paavo:

-Nyt kaikki kuulolle ja henkeä pidättelemään. Me noustaan agissa kolmosluokkaan, paitsi jos Paavo ajattelee toteuttaa sisäistä pentuaan ja käyttäytyy kisoissa yhä edelleen samalla tavalla kuin vuosi sitten. Tätä tavoitetta voisi jonkinverran edesauttaa kisoihin meneminen, mutta kaikki ajallaan.

-Ja kun ollaan noustu kolmosiin niin siellä sitten on omat tavoitteet, mutta niihin palaamme, kun on sen aika.

-Osallistutaan tokokokeisiin. Pitäisi valkata sopivat kisat ja tähdätä niihin. Ja toki ykköstä tavoitellaan, mutta kunhan nyt eka sinne kokeisiin eksyisi.

-Näyttelyissä olisi kiva saada edes se yksi serti lisää tuloslistaan, mutta toki kaksi olisi plussaa, niin ei tarvitsisi kehissä enää pyörähdellä. Valioksihan minä tuon pikkuisen haluan, mutta onhan tässä vielä aikaa. Sertien saantia voisi myös auttaa näyttelyissä käynti.

- Hieman tuo canicrossauskin kutkuttelisi...

Muita tulostavoitteita ole, mutta sitten yksityiskohtiin.

- Tokossa viilataan alon ja mahdollisesti avon-liikkeet kuntoon. Paavon nouto on taas oikein kiva.

- Agilityssa juoksarit kuntoon, kepit itsenäisemmiksi ja käännöksiä pienemmeksi.

- Näyttelyissä enemmän energiaa niin näyttelyihin ehkä haluaisi raahautuakin.


Elvis:

- Elvis jä äiti mejäkokeeseen. Tämä tosi on ikuisuusprojekti, mutta kyllä ne vielä joskus!

- Muutamat agikisat miinusajalla ja mielellään nollalla kiitos!

- Intoa agikisoihin. Sama energia kisoihin kuin treeneissä on.

Yksityiskohtaista hiomista Elmari ei kaipaa, sen verran upea eläin kyseessä :D

Neulansilmää vasempaan ja sataa oikeaan, loiva vasen, antaa mennä vaan

Varmaan blogin ennätys: kaksi postausta ilman agipäivittelyä! Asia täytyy heti korjata.

Arvasitte oikein, olimme Paavon kanssa hieman agilitaamassa ja treenin idea oli irtoaminen. Rata oli siis täynnä leikkoja ja sylkkäreitä ja... Syystä tai toisesta teimme radan ensimmäisellä kerralla puhtaasti läpi, vaikka olinkin käynyt radalla tasan kerran juoksemassa ja katsomassa mistä seuraavat numerot löytää ja mitenpäin.... Saavuin siis treeneihin hieman myöhässä venähtäneen teoriatunnin jälkeen. Hieman huolimaton tutustuminen näkyi vain huiskimisena ja tuntui välillä, että Paavo vain tuurilla arpoi sen oikean esteen oikeinpäin, mutta tiedä sitten. Pitäisi se video olla paikalla.
Aan juoksarit sanoivat vähän tökstöks, sillä aalta piti ohjata koira sivuun. Ja nyt kun en pariin perjantaihin pääse Elviksen treeneihin ylimääräisiä juoksuharjoituksia tekemään ja kisat alkaisivat kutsua... Kysymys kuuluu tuhotako koko homma jo heti alkuun vai lykätäkö yhä vain kisoja? Vähän ne kisat tosin houkuttaisi [jokainen voi itse katsoa tuosta sivusta meidän suunnitelmat] ja kyllä se koira ne kontaktit menee kun ne kunnolla ohjaa. Tiedä nyt sitten.
Ensimmäinen harjoitus lopetettiin kouluttajan kommenttiin "ihan olette kolmosluokantasoisia..." Se ykkösluokka onkin se vaikein.
Loppuun tehtiin juoksusuoraharjoitusta. Eli kolme hyppyä ja putki/ putki ja kolme hyppyä. Siinäpä saivat muut ihastella Paavon esteiden lukutaitoa. Ohjaajalla oli kova työ, kun piti toisella kerralla vain seistä lähdössä.

Häntä jos vihaa on jäykkä ja kireä ja tarvitsee lomaa tai hierontaa

Myö oltiin maalla. Paavo näytti taas sisäisen peekeleensä ja heti kun kuului vapaa-käsky niin tietysti maalla ollessa pitää olla niin juntti, että se otetaan kirjaimellisesti. Joo. Ensimmäisenä iltana kävi kutsu, että tulepas kutsumaan koirasi sisälle. Meni melko karjumiseksi koko homma. Ja viimeisenä päivänä alakertaan tullessani en nähnyt pientä miestä ollenkaa "Jokos kuulit, että Paavo on hävinnyt?"
Ahaa. Voin sanoa, että lähinnä koiran käytös otti vain päähän, eikä armopaloja herunut "toivottavasti se ei jää auton alle, toivottavasti se ei mene heikoille jäille...", tuollaiset voivottelut eivät kuuluneet ajatusmaailmaani. Siinäpähän oppisi, ettei kande lähteä omille teille. Ehjänä ja tyytyväiseä koira aina metsäreissuilta palasi, mutta.
Alla kuvasatoa. Lähinnä jakkaran treenaamisesta, mutta eiköhän jatkossa tule myös muitaki kuvia.

















Ja lopulta siirryttii pikatokoon.