On taas muutama viikko kulunut ja paljon on kerinnyt tapahtua. Yritän nyt kirjoittaa lyhyesti sen minkä muistan ja laittaa senkin edestä kuvista. Kaikista kuvista kiitos vaan taas Jannille!
Jos lähdetään liikkumaan aikajärjestyksessä menneisyydestä tähän päivään niin päädymme agirotuun.
Juuh, se kauan pelätty tapahtuma oli joku pari viikonloppua ja majoituimme poikien kanssa kasvattaja-Tiinan luokse. Perjantaina päädyimme Tikkurilaan myöhään illalla ja lauantaina vietimme sen 13tuntia paikalla. Tiinalla ja Raisalla kun sattui tietenkiin olemaan radat aamulla aikaisin [ja lähtivät ensimmäisten joukossa] sekä illalla myöhään [lähtivät viimeisten joukossa]. Mukava päivä, mitä nyt välillä meinasi vilu yllättää.
Seuraavana päivänä olikin sitten joukkuekisat ja muut sellaiset. Elvis pääsi päivän aikana ainoastaan lämmittelyesteille verryyttelemään taitojaan, kun me taas "käväisimme" Paavon kanssa ihan kehänauhojen sisäpuolellakin. Eipä siitä kai sen enempää. Pihalla oltiin [olin] kuin lumiukko ja tulos sen mukainen. Syksyn ohjattujatreenejä odotellessa.
Sunnuntaina sitten taas koirien kanssa junaan [näistä junumatkoista riittäisikin sitten kerrottavaa, mutta lyhyesti: se, joka on keksinyt 12paikan lemmikkivaunut, ei takuulla ole matkustanut kahden walesiuroksen ja häkin kanssa paikalla ollessa 8 muutakin koiraa] ja määränpäänä kotin.
Vähäisten yöunien ansiosta haamuilinkin seuraavat pari päivää, kunnes piti jälleen raahautua autoon ja springerileirille.
Haamuilun ohessa käytiin katselemassa äidille ja Elvikselle asuntoa. Sopivaa ei löytynyt, mutta eksyimme matkalla Saviskaan. Paavon kanssa otettiin kontaktit ja kepit. Kepit kun pitkästä aikaa kusivat agirodussa ja nyt ne tehtiin taas nopeasti ja varmasti. Myös Elvis näytti taitonsa ja hienoin pienimies. Herra syttyi ihan haukkumaan ja murisemaan, kun otimme kuutta keppiä.
Sitten leiriin.
Paavon kanssa osallistuimme Emma Nylundin koulutukseen. Kun lopussa hieman mietimme jatkosuunnitelmia, kävi Emmalle vasta siinä vaiheessa ilmi, että kyseessä ei ole Elvis. "Sehän selittääkin paljon" toteamus kertonee, ettei meno Paavon ja Elviksen kanssa ole läheskään samanlaista ;). Kun sain Jannilta pienen käteen sopivan vinkuvan pallon alkoi meno sujua. Kepeillä taas pieni jumitus, mutta toisella kerralla Paavo kepitti taas normaalista. Yllättäen Paavon kanssa kuitenkin takkusi takaleikat. Herra ei irronnut ei sitten millään, kuin vasta viime tipassa, jolloin leikasta tuli aivan liian jyrkkä ja Paavo viiletti jo puomilla [siis väärällä esteellä]. Sylkkärit Paavo luki erinomaisesti, mitä nyt minä kämytin sen joku kolme kertaa, kunnes Emma piirsi minulle viivan "Juokse tähän". Vielä kun sai käännettyä kropankin oikeaan suuntaan niin johan teistä tuli kivoja.
Osallistuttiin myös Tiinan koulutukseen. Jos jokin on mennäkseen pieleen se myös menee pieleen. Paavo teki leinokeinun. Siis LENTOKEINUN ja tämän jälkeen jumitti keinulla [lue: ei mennyt päähän vaan jäi keskelle odottamaan puomin laskeutumista] ja kepit eivät sitten millään sujuneet. Kyllä me joskus.
Minä kävin sitten vähän väliä agilitykentälle tekemässä ilman koiraa kuivaharjoitteluna ties mitä jänniä teitä ja ohjauskuvioita. Paavon kanssa kun ohjaaminen kusee ja pahasti nykyisin, joten kai se on sitten vaan aloitettava ihan alusta ja perusteellisesti.
Vikana aamuna käytiin tekemässä kepit. Nyt kunnolla ja tosissaan. No arvatkaa onnistuttiinko, kun ei kerta ollut todistajia läsnä?
Viimeisenä iltana Niina myös opetti minulle kuinka trimmataan ja ööh. Noh ainakin karvat lähti, hyvin. Ajattelin esitellä teille Paavon toisen korvan, jota Niina esitelmöi kaikille, mutta koska koiraa minulla ei ole niin jääköt korvakuvat toiseen kertaan.
Paavo pääsi myös mejäilemään. Pituutta taisi olla vain 80metriä yhdellä kulmalla, mutta pikkupoika oli sitäkin taitavampi. Kenties aletaankin mejäilee Palleron kanssa.
Käytiin myös tokoilemassa. Jos sitä nyt loppupeleissä tokoilemiseksi pystyy sanomaan. Kouluttajana toimi Hyypiän Hanna. Ja nyt on pakko syyttää sääolosuhteita nihkeistä liikkeistä, vaikka tiedäntiedän. Säässä kuin säässä pitäisi treenata. Niinhän me treenataankin, mutta lähinnä agilitya.
Ensiksi otettiin häiriötekijätreeniä ja ryhmäpaikallaolo. Ja niinhän siinä taas kävi "Paavo ei koskaan..." märkä maa ei ollut Paavon mieleen ja Paavo, joka ei koskaan ole noussut paikallaolosta pystyyn päätti nyt seistä, eikä sen jälkeen suostunut maahan mennä ja nosteli jalkojakin siihen malliin, että voitais jo mennä. Torstainahan siis satoi kaatamalla.
Sitten otettiin vartti yksittäin. Ja meidän tuurilla, siis juuri meidän aikana taivaalta tuli vettä kuin saavista kaatamalla. Alussa tosin kerettiin ottaa seuraamispätkiä ja sain Paavon kanssa vinkkivitosen. Tokossa oli jotenkin huomattavissa se, etten inä mitenkään liian vakavissani lajia ota. Muistaakseni joistakin perusjutuita minulle on huomautettu joskus Ellun pentuaikoinakin "Älä säikäytä sitä koiraa käännöksilläsi". Agilityssahan olisin yrittänyt parantaa tapani, mutta että tokossa? Jotenkin se vain unohtuu.
Sitten otettiin luoksetulo ja silloin ne hanat vasta pilvistä aukesivat. Paavo osaa aina halutessaan olla todella säälittävän näköinen, mutta nyt Paavon säälittävyydellä ei ollut mitään rajaa. Hannan kanssa todettiin, että se liike taisi olla siinä ja mentiin puun alle ottamaan tokohyppy.
inulla on vähän liiankin hyvin agilityssa irtoava koira, joka ei kuitenkaan voinut hypätä tokohyppyä kunnolla kuin vain vieressä juosten.
Sitten Elvis.
Elvis pääsi äidin kanssa mejäilemään ja noh. Se on Elvis. Pitääkö muutakin mainita? Meni hyvin. Erinomaisesti. Varmasti. You name it.
Elvis pääsi myös agilityyn. Ihan ensimmäisen kerran Elvis meni agilitya äidin kanssa. Myönnän, että yllätyin, ettei mutsi ollutkaan ihan pihalla touhussa, vaikka sen menon perusteella en vielä heitä päästäisi kisakentille. Elvis oli hieman hämillään, mutta loppupeleissä ei ole väliä kenellä ne lihapullat ovat kädessä, kunhan niitä on jollakin! Lopuksi kaksikko suoritti jopa radanpätkän [erittäin vaativatn juoksukaaren].
Kun äiti oli lämmitellyt Elviksen menimme Matti Siirtolan agikoulutukseen. Kouluutuksessa tehtiin Emman radalla olleita pätkiä, joten ei ongelmia. Elvis oli loistava, mitä nyt ensimmäisellä pätkällä vauhtia ei juurikaan ollut.
Toisella pätkällä vauhtia oli ja takaleikka herran kanssa onnistui hyvin. Pätkän jälkeen totesinkin hengästyneenä, että siinhän piti ihan juosta.
Käytiin myös aivan leirin lopussa Matin toisellakin treenikerralla ja jälleen Elmeri oli aivan fantastinen. Siis ihan huippu. Juuri sellainen, milloinan pikku-Ellu parhaimmillaan vain on :D. Jäi siis oikein hyvä fiilis syksyä ajatellen agilitysta.
Elviksen tyylinäyte kepeille menosta. Niin ja kyl tuolta pehkon alta näki hyvin ohjata.
Lisäksi Elvis pääsi välillä tokoilemaan ja ilmeisesti vieraassa huoneessa oleminen tekee ihmeitä. Herra ei ollut millään pysyä nahoissaan kun valtasimme nurmikentän. Kun kokeilin Hannan kikkaa [sanoin seuraa ja laskin kahteen ja vasta sitten liikkeelle] oli Elvis tämän kahden sekunnin aikana kerennyt tehdä liikesarjan istu-maa-istu-kani-istu-maa-kani. Lisäksi homma meni muutenkin täydelliseksi sähläämiseksi, mutta koska koira näytti aidosti nauttivan tekemisestä niin mikäs siinä. Sehän on kuitenkin springeri.
Leirin jälkeen suuntasimme mökille. Minun ja poikien riesaksi mökille saapuivat Janni ja Rumo.
Hiottiin keppejä poikien kanssa niinä päivinä joina en ollut oksennustaudissa.
Pojat kiistelivät lelusta (ja vähän muustakin)...
...mutta kenellepä se sitten päätyikään.
Mökiltä suuntana oli ensiksi äiskän luokse, jonne jätin pojat tyytyväisinä koisimaan. Itse matkasin Krögereille ja nyt viikonloppu sujui rattoisasti Turussa agilityn MM-karsintoja katsoessa. Radat pistivät hiljaiseksi.
