Niin turhauttavaa, rasittavaa, turhauttavaa, ärsyttävää, turhauttavaa...tekisi mieli vain hyppiä ja paikoillaan ja polkea maahan ja ja päästellä suusta muutama kaunistelematon sananen.
Kemin kisat jäänevät aika varmasti vain haaveeksi. Olen tässä maantaista lähtien katsellut Paavoa vähän sillä silmällä, sillä iltalenkin aikana koira alkoi taas köhiä/vetää henkeä raskaasti/mitä lie. Samalla tavalla kuin viime vuonnakin, mutta lievemmin, kun Paavolla todettiin se jokin lastentauti. Maanantaina laitoin vielä sen lumessa hyppimisen piikkiin. Joskos sitä lunta olisi mennyt henkeen tai jotain.
Noh tuota alkoi sattua lähes joka lenkillä kerran tai kaksi. Ei siis useasti, joten ajattelin sen olevan ohimenevää, tai sillä on jokin järjellä selitettävä syy, sillä eihän Paavo voi olla kipeä. Ei ainakaan nyt.
Eilisten treenien jälkeen [joista kirjoittelen vielä tämän postauksen aikana] jäähdyttelyssä jälleen koira veti kerran henkeä/köhi/mitä lie. Päätettiin nyt sitten äidin kanssa, että seurataan tämä päivä ja jos Paavo näyttäisi todellakin olevan kipeä, niin eihän sitä Kemiin viedä rasittamaan itseään. Puhumattakaan, jos kyseessä olisi kennelyskä, minulla ei varsinaista kiinnostusta olisi lähteä tartuttamaan sitä muihinkin.
Äsken leikkiessämme Paavo alkoi jälkeen köhiä ensimmäistä kerta sisällä. Nyt ei auttanut edes syyttää kuivaa ja kylmää ilmaa. Kai se on vain myönnettävä, ettei koira ole kunnossa ja parannellaan poika nyt ensiksi rauhassa ja katsellaan sitten seuraavia kisoja. Mutta kyllä harmittaa. Olisin vihdoin saanut mennä vähän liiankin luottavaisin mielin kisoihin, sillä pari viimeistä viikkoa on mennyt aika mainiosti agilityn parissa.
Eiliset treenit olivat oikein mukavat, vaikkakin toisella 26:n esteen radalla, joka suoritettiin ja tustuttiin kisanomaisesti, ohjaaja oli ihan pihalla. Oenneksi koira silti malttoi kuunnella viimehetken ohjaustani.
Ensimmäinen rata oli kuulemma otettu joulukuun valmennusringin valmennuksesta. Sopi meille, sillä me emme päässeet kyseiseen valmennukseen.
Radalla ei näin jälkeenpäin ajatellen ollut mitään suurempia haasteita. Kepeille koira täytyi lähettää sylkkärillä tai jollain muulla tyylillä, joka näytti mielestäni varsin hauskalle ja ei_toimivalle ainakaan minun koirieni kanssa. Paavo haki kepit joka kerta ihan ilmiöimäisen hyvin, siis loistavasti ja teki kepit ihan itse. Viimeviikkoiset "takuulla et lähde viereltäni minnekään, etkä taatusti jätä kättäsi tukemasta" oli unohdettu ja sain jopa edistää kepeillä sen muutaman askeleen verran, mitä pitikin. Muuten rata sujui aika mallikkaasti. Vähän hiottiin mutkia, kun ohjaaja oli öhm hiukkasen myöhässä joissakin kaarissa, mutta koiran osalta kympin arvoista panostusta.
Kisarata oli vähän kinkkisempi ja se tosiaan meni "aih niin se on toi este, jonne sitten mennään" ja yllättävät "eiku tänne hei" käskyt siivittävät menoamme. No joo, yleisön ja kouluttajan kehuja kuunnellessa voin varmaan todeta, ettei se rata ehkä sittenkään ihan niiiin huonosti mennyt ohjauksenkaan kannalta, ainakin selvittiin rata puhtaasti läpi. Mutta niissä kaarissa oli kyllä vähän parantamista, ihan vain sen ennakoimattomuuden takia.
Koiraan ei siis tuo orastava flunssa ole vaikuttanut millään tavalla, mitä nyt treeneissä putkia poika ei sitten hakenutkaan ihan niin loistavasti kuin joskus syksyllä ja kun vierekkäisillä esteillä olisi pitänyt tehdä takanakierto teimme ensimmäisillä radoilla hyvin näppäriä välistävetoja. Paavo on tainnut tajuta, että sielä radalla meitä tosiaan on kaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti