-pikku Myy-
Keskiviikon treenit takana ja ei voi kun taas nauraa, vaikka pääni onkin onnellisesti kolhittu.
Me aloitettiin Paavon kaa urakkamme saksalaisia treenaamalla ja voi hyvänen aika, että kartturi osaa olla pihalla koko touhusta. Käden vaihto kolmesti ei vaan ottanut onnistuakseen, sillä kolmessa käden vaihdossa on ainakin kaksi vaihtoa liikaa. Koira kyllä osasi ja luki ohjaajaa parhaansa mukaan ja turhautuikin pikku hiljaa, mutta sitten tapahtui ihme ja minulla loksahti palaset kohdalleen. No kun tämä ihme tapahtui olikin aika jo mennä itse radalle.
Rata oli hmm... mielenkiintoinen. Ei tavallaan mikään vaikeanvaikea, mutta ehhehhehhe... Naurut meidän piikkiin. (rata ehkä kenties tulossa lähiaikoina. Tiia Vitikaisen tekemä se kai alunperi oli...)
Noh, jos ohjaaja oli kujalla niin oli kyllä vähän koirakin. Mutta hauskaa oli, mitä nyt kouluttajallemme tuotimme ylimääräisiä harmaita hiuksia. Kolmannen esteen jälkeen nelonen oli aika kaukana ja koira olisi pitänyt kääntää sille. Jos [kuten suunnitelmaan kuului] olisin vekkaillut siinä kohtaa olisi koira singonnut vielä kauemmaksi nelosesta kuin nyt. Jouduin lähes teatraalisesti heiluttelemaan vastakkaista kättä, jotta koira suostui tekemään upeat tiet seuraavalle, eli kauimmaiselle putkenpäähän. Sitten tuli seuraava ongelma. Ensiksi yksi hyppy [poikittain] ja siitä muurille ja muurilta putkeen. Kokeilin hieman vaikeampaa tietä tuloksena muurin palikoiden iloinen lentely ja putken ohittaminen. SItten tein suositeltavan tien [valssasin hypyllä], mutta palikat eivät edelleenkään pysyneet paikoillaan, eikä putkeakaan löytynyt [se putki tosin tuotti kaikilla ongelmia, sillä tummaputki pimeässä nurkassa ei näköjään ole hyvä yhdistelmä]. Nyt sitten en yrittänyt vetää koiraa oikeaan päähän putkeen vaan annoin koiran jatkaa vain suoraa matkaa ja viimein se putki löytyi ja palikat pysyivät paikoillaan. Sitten kahdelle hypylle, välissä välistä veto. Tässä kohtaa huomasi, ettei se koirakaan ihan täysillä yhteistyötä tehnyt. Koira sinkosi suoraan käteeni, ja hitot se mitään välistä mennyt, puhumattakaan että seuraava este [suoraan eteen] olisi hypätty? Siinä vieressähän oli Paavon mentävä väli [no ei ihan, vatsa otti kiinni ja siiveke lenteli minne sattui]. Et sillai. Saatiin nuo kolme hyppyä pelittämään ja sitten neljännelle esteelle. Sain vedettyä koiran oikealle puolelle, mutta kuka muka sanoi, että sen hypyn jälkeen pitäisi kuunnella? Tässä vaiheessa kouluttajamme suorastaan nauroi ja itki yhtä aikaa ja yleisöstäkin kuului pari naurun tyrskähdystä. Kuten kouluttajammekin totesi, vauhtia ja intoa oli, mutta tarkkuus puuttui meidän touhusta. Noh hiottiin nelosta ja alkoihan ne pienet tiet löytyä, ja korvat.
Putken jälkeen hypyltä kepeille. Kepit olivatkin varsin hauska tapaus. Paavo haki joka kerta oikean välin ja kepitti upealla vauhdilla, mutta ensiksi alkoi murahtelu, sitten kepeillä takkuilu ja kolmanneksi viimeisessä välissä Paavon mielestä se oli sitten siinä. Joko pallo lentää?
Saatiin kepitkin luistamaan ja viimein se pallo lensi.
Otettiin vielä tuota muuri kohtaa, siis putki-hyppy-muuri-putki. Hauska otus, onnistui joka kerta.
Mentiin radan jälkeen jatkamaan saksalaisia. Nyt ködet vauhtuivat, mutta ohjasin juuri väärillä käsillä. Alkoivat ne ensimmäisen täydellisen sössimisen kanssa sitten sujuakin. Lopuksi twistit. Vihdoin jotain aidosti onnistunutta!
Käytiin lopuksi vielä kerran radalla. Nyt jonnekin loppuun oli laitettu esteen paikalle keinu ja noh. Nyt tiedän, miltä tuntuu kun kakskyt kiloa spanielia hyppää suoraan päähän.
Suoritimme rataa lähes kivasti, välistä vedot tehtiin pari kertaa uusiksi ja sitten sinne keinulle. Olevinaan tein keinun idiootti varmaksi. Hidasti koiran vauhtia ja kiiruhdin keinun eteen seisomaan [valssasin eteen]. Oli kiva todeta, että koiran jarrutus tapahtuu, jos tapahtuu ollenkaan, liian myöhässä. Ja niin Paavo rynni pääni yli. Ei tuntunut kivalle.
Otettiin keinua. Paavo kipitti keskelle ja odotti keinun laskeutumista. Tuo hupun "parempi" keinu on tajuttoman kevyt, verrattuna siihen vanhaan. Lieneekö siinä edes yksi osasyyllinen Paavon myöhäisiin jarrutuksiin?
Saatiin keinu toimimaan. Putkelta välistä vedot keinu ja sitten loppu rata. Meni ihan kivasti, mitä nyt Paavo rynni jalkojeni läpi putkeen. Olisi edes viitsinyt kiertää ja laittanut sitten syyt minun niskoilleni, mutta jaloista rynnintä ei minun mielestäni ole enää ohjausvirhe.
Uudestaan. Onnistui.
Vielä kerran radalle. Tappoasenne esiin, ettei ihan läskiks menisi. Lähinnä mietin koko ajan, mitä sitten pitää tehdä, en niinkään mihis sitten. Onnistui. Loistavasti. Erinomaisesti. Ja nyt Paavo meni keinun päähän ja jarrutti oikeaan kohtaan, ehkei enää viitsinyt hyppiä päin.
On se hieno mies.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti