Kevätkausi korkattu ja loppujen lopuksi ihan hyvin meni, mutta alussa jouduin puremaan hammasta, jottei suustani olisi päässyt liuta ärräpäitä. Kuten joku tarkkasilmäinen ehkä huomasikin toukokuun kisat nollaattin täysin. Saata ehkä kenties eksyä Varkauteen toukokuun vika viikonloppu, mutta muuten päädyin nyt ottamaan rauhallisesti. Ei tässä muutakaan voi.
Aivan alussa pidettiin alkupalaveri ja kouluttajamme antoi meille lappusen, johon oli suunnitellut kauden suunnitelma. Siis jokaisen treenikerran treenattavat asiat. Minä, joka olen harrastanut lajia kuusi vuotta, en ole aikaisemmin tämmöistä panostusta nähnyt ja kyllä sitä hieman sitten virnisteli, kun heinäkuun kohdassa lukee "Varaohjaaja/Reetta". Pääsen siis heinäkuussa kouluttajamme lomaillessa rääkkäämään ryhmäläisiämme, jotka vaikuttivat olevan melko sekalaista sakkia [3xcockeria, krommi, kelppari, parsoni ja sitten minun otus].
Palaverissa nimettiin kolme heikkoutta ja kolme vahvuutta. Sitä saikin miettiä, mitkä pirut ne meidän kaksi muuta vahvuutta ovat kuin koiran ilmiömäinen irtoaminen?
+koiran irtoavuus/estehakuisuus
+koiran estevarmuus
+ohjauksessa anteeksiantavaisuus
-keppien loppuun asti suorittaminen
-käännökset
-kontaktit
Ja sitten tehtiin "tasokoe", joka ei sisältänyt onneksi kontakteja. Nyt kun en kisoihin Pullaa heitäkään niin minulle jää aikaa hinkata kontaktit rauhassa yksittäisenä tai pätkissä.
Tasokoe ei vaikea ollut, mutta voin vain onnitella itseäni ilmiömäisestä radanlukutaidostani ja suunnittelustani rataa Paavolle. Not. Alussa suunnittelin vekkiä ja takaleikkaa [helpponakki saada mutka pieneksi], mutta kappas, tänään ei käännytty. Teinpä homman sitten toiselta puolelta ohjatessa ja vasta viimeisellä kerralla tajusin sitten kolmosella käydä niistelemässä enkä vain valssannut kohdassa. Vasta siis viimeisellä kerralla sain Paavon nuoleskelemaan siivekkeitä, muilla kerroilla mutkat venyivät ja paukkuivat.
Toinen olikin sitten vikan putken jälkeinen kohta. Olin suunnitellut persjättöä ja siitä valssia ja siitä sitten loppu slaidaukset ja muut roskat. Mitään persjättöä ei tapahtunut vaan takaleikalla esteelle ja sitten slaidaukseen lähetys ja poispäinkäännöksillä homma toimi aika kivasti.
Yllätyksekseni Paavon varmin este heti putkien jälkeen oli kepit. Paavohan siis hakee kepit ihan ilmiömäisesti, mutta se loppuun asti suorittaminen on vähän niin ja näin. Kepeille menoa hankaloitti hieman ohjaajan jäätyminen saksalaista tehdessä. Kovan tekonurmen jälkeen, jossa liikkuminen tapahtui lähes luistellen, sateen pehmittävä kivituhkakenttä', johon nappikset kivasti upposivat, toivat omen haasteensa ohjaamiseen. Oikein piti nostella kinttuja vähän ylemmäksi!
Muttamutta. Vaikka tehtiinkiin viiden yrityskerran aika kolme nollaa ja yksi melkein nolla [loppu tosiaan kusi ja ekalla kerralla koko homma levisi käsiin jo alussa] niin alussa heittelin pari ärräpäätä ja otin äänensävyksi tiukimman äänensävyni kuin vain pystyin. Paavo kun ei ollut hommassa mukana. Siis miettikää ei neljän metrin välejä esteillä, ei seiniä, ei niin mitään, mikä erottaisi Paavon vapaudesta. Paitsi se radalla huutava kartturi. Paavo vähän erehtyi nuuskimaan ja kiertelemään ei nyt kentän laitaa, mutta kentällä. Kun yksi pyrähdys oli tehty niin Paavo oli aivan ihanainen oma itsenä, mutta yksikin pyrähdys sai minut näkemään punaista kisoja ajatellen. Eli me jatketaan treenausta. Jos homma lähtee pihallakin luistamaan niin sitten ajattelin vasta vilkuilla kalenteria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti