13.5.2010

Keksejä tässä tilanteessa!? No ehkä yksi…”


Tämän kuvan nähtyäni en enää ihmetellyt, miksi kepit välillä tökkivät


Maanantaina ei ollut ohjattuja treenejä kentällä olevien talkoiden takia, mutta olinkin niin viitseliäs, että kävimme Pullan kanssa korkkaamassa itsenäisen treenaamisen Saviskalla. Saviskan kentän talkoita odottellassa...

Kenttä oli mielenkiintoisen lammikkoinen ja muhkurainen, mutta kerta alkeis- ja jatkoryhmäläisetkin siellä ovat jo viikon verran selvinneet, niin kyllä nyt yksi pieni spanielikin mäkisessä ja märässä maastossa menee muutaman hassun toiston. Kartturista en tosin olisi mennyt vannomaan ihan samaa.



Otettiin ihan yksinkertainen mutkittelutreeni ja loppuun kuudella kepillä kepittelyä ja puomin juoksaria vähän joka välissä.
Treenit menivät sen verran hyvin, että ajattelin tänään äidin muuton jälkeen, joskos saisin Elmarinkin kopattua mukaani ja kävisin tekemessä molempien äijien kanssa samat treenit tänäänkin. Elviksen kanssa joskus herran nuoruusvuosina tuli treenattua tuollaista välistäveto-, työntö-, slaidausharjoituksia ja Elvis onkin tuossa ihan ilmiömäinen. Joskos videokamerakin eksyisi mukaan niin voisin laittaa blogin myös todisteita osaamisestamme.

Äitihän tosiaan muuttaa Elviksen kanssa tuohon melkein naapuriin tämän viikonlopun aikana. Tai siis samalle Kuopion alueelle kuin minä, mutta vain ihan toiseen päähän. Huomenna tehtävänäni on tutustuttaa äiti lempimetsääni, jonka viereen äiti muuttaa. Vietimme taas toissapäivänä Paavon kanssa metsässä pirteät kolme tuntia ja löysimme kivan "puron", jossa koira tykkäsi pulikoida tovin ja loppumatka tehtiinkin niin, että Paavo sai polskutellessa purossa ja minä kävelin puroa pitkin pohtien, että mihinhän se oikein johtaa. Johti jalkapallokentälle.

Ollaan myös oltu Paavon kanssa ahkeria ja olen käynyt erilaisilla kentillä hieman treenailemassa tokoa. Neulamäen useat jalkapallokentät ja sulanut keskellä metsää oleva hiekkakenttä ovat tarjonneet meille erinomaiset hiekkapohjaisella kentällä treenamisen. Lisäksi kaikilla kentillä on erilaisia häiriötekijöitä autoista metsäneläimiin. Nurmikenttiäkin on löydetty jonkin verran. Pari jaliskenttien vierestä ja yksi [suosikkipaikkani] on lenkkipolun varrella asutusalueen lähellä. Jälleen siis häiriöitä riittää, mutta Paavo nykyisin keskittyy pelottavan hyvin tekemiseen häiriöistä huolimatta. Otettiin myös pikatokoa ostarin keskustassa, jossa häiriötekijöitä liikuskeli ihan vieressä, mutta koira keskittyi vain tekemiseen. Alussa ehkä pari vilkaisua jonnekin kaukaisuuten, mutta sitten. On tuo otus vain hieno nykyisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti