Treenit olivat ja menivät ja treenien teema oli melkoisen jännä yhteensattuma. Luin nimittäin tuossa pari päivää takaperin, jotain treeniblogia, jossa treenit tehtiin niin, että heti kun radalla tapahtui virhe, piti poistua radalta. Luettuani tuollaisista treeneistä ajattelin, että olisi ihan kiva kokeilla ja katsoa luoko se minkälaisen paineen ja "pakko onnistua" asenteen.
Meidänkin treeneissä sitten tutustuttiin rataan ja ilmoitettiin heti, että virheestä kuin virheestä lentää pihalle. Lisäksi rataatutustumiseen lisättiin sen verran haastetta, että ennen ennen kuin saattoi haaveilla radalle pääsystä, täytyi radan ulkopuolella näyttää se kouluttajallemme: jos et muistanut rataa, ei sinne ollut asiaakaan.
Radan muistaminen ei oikeastaan koskaan ole mikään ylitsepääsemätön juttu. Ehkä toisinaan tulee elämyksiä, että mihis sitten, mutta muuten joku radan opettelu kun on melkoisen olennainen asia...
Päästin radalle ensimmäisenä. Ihan aluksi saatiin päättää kaksi kohtaa radasta, joita harjoittelimme hetken ennen itse radalle menoa. Minä päädyin alun kieputukseen ja pussista ohjaamiseen. Alun valitsin siksi, että juuri ennen radan tutustumisen loppua tajusin, että olinkin opetellut alun ihan väärin ja pussin sen takia, että loogisemmalta puolelta ohjatessa tolppa tuli vastaan ja kokeilin sitten muita tyylejä. Harjoittelun jälkeen koira kouluttajalle ja näytin sitten radan hänelle.
Harjoitusten aikana kävi ilmi, että Paavo on "pikkaisen" kierroksilla. Muutkin treenaajat ratojen välissä naureskelivat, ettei Paavo enää olekaan sellainen lupsakka jaloissa nukkuva ja radalla tyystin rauhallisesti menevä tapaus. Onneksi sain harjoitella, sillä koiran "jumaliste, mähän menen tänne, jos yhtään yrität luistaa ohjaamisesta" asenne tarttui minuunkin. Päätin, että mutkat tehdään niin pieniksi kuin suinkin mahdollista ja niin myös tapahtui. En ole pitkään aikaan, korostan sanaa pitkään aikaan ollut Paavon kanssa radalla noin... eläväinen. Tai siis olen opetellut olemaan hiljaa ja antanut koiralle tilaa ja rauhaa tehdä asioita itsekseen, mutta nyt käskytin tiukasti lähes kokoajan ja pidin huolta siitä, että koirahan kääntyi heti eikä hetken päästä ja asenne toimi siihen asti, kunnes löysäsin hetken äänensävyä ja koira sinkosi putkesta putkeen eikä suinkaan putkesta pussiin. Mutta muuten ihan mieletön rata, ja pussikin oli juuri ennen loppusuoraa, joten paljosta ei jäänyt ensimmäiselläkään kerralla kiinni!
Ja toisella kerralla sitten loppuun asti virheittä ja loppusuoralla sai koirakin sitten vähän kaasutella ja takaleikka onnistui ylläriylläri hyvin.
Oli siis melkoiset treenit ja kerrankin jäi itsellekin sellainen fiilis, että minäkin tein radalla jotain, enkä vain antanut koira mennä ja viittilöinyt, että seuraava este ois sitten kolmas oikeelta.
Nyt viikonloppuna toimin koirien hoitajana [mukana kuvioissa siis Elviskin] kämpässäni ja Elvis on edelleen sitä mieltä, että kerrostalot ovat hirvein keksintö ikinä. Saas nähdä jaksanko tuota jätkää koko viikonlopun. Tarkoitus oli viettää viikonloppu saksien parissa. Siis koirat siistiin puskatrimmiin ja omakin pehko kaipaisi siistimistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti