Olipa kerran harmaa ja luminen aamu. Tarinamme päähenkilö Elvis “Elvari“ Neponen oli sitä mieltä, että jo aamulla kaikki meni pieleen. Kellon ollessa seitsemän, jolloin varmasti kaikkien kuului olla jo ylhäällä, etenkin lauantaisin, Elvis päätti herättää tarinamme pahiksen, ilkeän noidan. Mutta noidan reaktio vikinään ei ollutkaan ollenkaan Elvarin mieleen. Noita päätti vain kääntää kylkeään, älähti sankarillemme ja jatkoi uniaan - tai ainakin yritti. Jo aamulla noita ja sankari ottivat mittaa toistensa kärsivällisyydestä. Elvis vikisi. Noita nukkui. Elvis tuijotti. Noita nukkui. Elvis vikisi. Noita nukkui kätyrin, Paavo Perkeleen, mönkiessä myös lämpimän peiton alle. Elvis vikisi. Noita nukkui. Elvis tuli hönkäilemään noidan kasvoille. Noita käänsi kylkeään. Elvis vikisi. Noita nukkui. Elvis meni nukkumaan. Noita päätti herätä kun kello alkoi näyttää jo kymmentä.
Keittiössä noita alkoi heti keitellä myrkkyliemiään ja mikä kamalinta, ainakin tarinamme päähenkilön kannalta, söi itse ensin ja antoi vasta sitten päähenkilölle aamusapuskansa. Ja antoipa muuten Elvarin mielestä aivan liian vähän. Eikös noitien kuuluisi syöttää uhrinsa paksuiksi ja syödä heidät sitten? Ehkäpä tarinoiden noidat ovatkin muuttaneet ovelia suunnitelmiaan…
Aamu alkoi rauhallisissa tunnelmissa. Heti syötyään sankari pääsi pikaisesti pihalle ja sen jälkeen saattoi jatkaa makoisia uniaan pupujen jahtaamisesta ja herkkuluiden syömisestä. Noidan tarjoamat luut eivät olleet mitään verrattuna unissa esiintyville mehukkaan lihakkaille luille. Noita oli kuitenkin jälleen ilkeä ja aivan liian pihalla koirien sisäisestä kellosta. Noita nimittäin herätti nukkuvan sankarin ja pakotti hänet mukaansa mukamas piristävälle aamulenkille.
Lenkin aikana sankarimme oli kyllä myönnettävä, että ulkoilma todella teki terää ja täytyihän sankareidenkin pysyä hyvässä kunnossa, jotta he voisivat uhmata maailman vaaroja. Kaikki sujui siis leppoisasti. Mutta noidallapa oli katala suunnitelma sankarimme varalta. Tämä paljastui Elvikselle aivan liian myöhään, jotta hän olisi voinut paeta kamalaa kohtaloaan. Elvarin olisi vain kestettävä kohtalonsa ja tehtävä noidan suunnitelmista mahdollisimman hankalaa.
Lenkin jälkeen sankari sai jatkaa uniaan ja noita meni salaiseen ja paljon pahaa puhuttuun koppiinsa: kylpyhuoneeseen. Huhuttiin, ettei kukaan ollut tullut kylpyhuoneesta enää samanlaisena kuin ennen. Noita ilmeisesti paloitteli uhrinsa ja teki muitakin hirveyksiä kopissaan. Koskaan ei voinut tietää selvisikö noidan valitsema uhri kopista koskaan ulos. Mutta sankarimme viis veisasi ilmassa havaittavan vaaran tunnun ja jatkoi maukkaita uniaan. Olihan noita ollut loppujen lopuksi koko alkuaamun varsin herttainen, mutta tämä käsitys muuttui täysin yllättäen.
Kuului vain kutsu: “Elvari!”
Elvis nosti laiskasti päätään ja unenpöperössään erehtyi seuraamaan ääntä. Ovi sulkeutui takana. Äkkiä Elvis oli täysin hereillä ja tajusi joutuneensa koppiin! Missään ei ollut pakopaikkaa. Kaikkialla oli vain valkoista ja erilaiset kidutusvälineet: puolitrimmit, tavalliset sakset, harja, trimmiveitsi, furminaattori ja lisää harjoja. Pystyisikö Elvis enää koskaan laukkailemaan vapaana metsissä oikeiden pupujen perässä? Olisivatko nuo valkoiset seinät hänen viimeiset näköhavainnot ennen ennenaikaista poistumista? Muistellessaan menneisyyttään, haaveillessaan pitkistä metsälenkeistä ja lämpimästä uunin kyljestä Elvis päätti selviytyä kopista ulos hinnalla millä hyvänsä.
Noita aloitti ilkeät aikeensa valitsemalla ensimmäiseksi välineekseen furmarin. Elvari oli vielä niin shokissa tapahtumista, ettei tajunnut tehdä asialle mitään. Kuinka ihmeessä Elvis oli saattanut olla niin huolimaton ja mennä vapaaehtoisesti noidan koppiin? Ja nyt… nyt hänelle saattaisi tapahtua ties mitä hirveyksiä. Elvis manaili itselleen ja yritti edelleen epätoivoisesti löytää pakopaikkaa. Jos kerta Elvis saattoi käyttäytyä huolimattomasti, oli noidankin suunnitelmissa oltava aukkoja.
Elvis katsoi kauhusta kankeana lattialle ilmestyviä karvapalloja. Noita selkeästi yritti raastaa hänet kuin juuston. Tältäkö juustosta tuntui? Metalli koski ihoa ja palapalalta uhri hävisi. Kaikki kävi yllättävän kivuttomasti, johtui varmasti shokin tuomasta lamaantumisesta ,mutta tieto siitä, että palapalalta olisi jätettävä maailma, oli aivan liian hirveä kohtalo jopa juustolle.
Karvapallot sen kuin lisääntyivät. Kohtahan sankaristamme ei olisi enää mitään jäljellä. Kuinka hän voisi selviytyä tästä tilanteesta? Entäpä, mitä virkaa noilla muilla kidutusvälineillä oli?
Saman tien Elvis toivoi, ettei olisi koskaan moisia kysymyksiä miettinyt päässään, sillä noita siirtyi kidutussuunnitelmassaan toiseen vaiheeseen.
“Nyt tai ei koskaan”, Elvis ajatteli päässään ja sai raajansa tottelemaan häntä. Elvis juoksi seinältä seinälle ja luuli jo löytäneensä noidan päällisin puolin hyvin suunnitellussa suunnitelmassa aukon. Elvis istahti oven eteen ja luuli olevansa näkymätön. Noita kuitenkin lähestyi askel kerrallaan viattoman sankarimme luokse kädessään vihreät sakset. Sakset, joilla ei ollut kuin yksi tarkoitus. Tarkoitus, jonka jälkeen Elvis ei olisi enää koskaan entisensä. Elvis nielaisi kuuluvasti ja kehitteli päässään suunnitelma b:tä. Noita oli vierellä ja… alkoi saksia.
“Ei kasvoihin”, Elvis ajatteli hätääntyneenä, kun noita otti sankarin päästä kiinni, mutta onneksemme noidan mielenkiinto kohdistui kaulaan. Kuului niks ja naks, niksnaksniksnaksniksnaks. Elvis ajatteli kuumeisesti. Mitä poliisikoira Rex tekisi tässä kohtaa? Leikkelisi noidan? Ei, noita ei ollut koskaan opettanut kuinka saksia käytetään. Kaikkea muuta noita kyllä oli opettanut, mutta vastarintaliikkeen temppuja noita oli välttänyt. Hyvin ovela suunnitelma, se oli Elviksenkin myönnettävä. Ääni loppui ja ote päästä irtosi. Elviksen aivot alkoivat jälleen toimia. Nyt olisi paettava, mutta minne? Katse kohdistui lavuaarin alle. Sinne noita ei taatusti näkisi.
Mutta voi sentään, kun Elvis nousi, noita tarttui tilaisuuteensa tai oikeammin Elvikseen ja piti sankariamme tiukassa otteessaan. Ilmeisesti noita oli vasta lämmitellyt kaulan kanssa. Vaikka Elvis yritti pyristellä ja rimpuilla, ei hän päässyt noidan otteesta. Edes istumista ei sallittu. Elvis kuitenkin totesi, ettei tämä kidutusmuoto ollut vielä mitään verrattuna tuleviin tapahtumiin…
Ääni loppui ja ote irtosi. Hetken Elvis oli täysin paikallaan. Oliko tämä ansa? Noita kuitenkin näytti puuhastelevan omiaan, joten nyt oli juuri sopiva hetki paeta lavuaarin alle. Elvis kuitenkin totesi tämän olevan yksi huonoimmista ideoistaan kautta aikojen. Nyt hän oli nurkassa ja noita näytti huomaavan täältäkin hänet. Pakopaikkaa ei ollut.
Nuo sakset Elvis tunsi. Niistä kuului nopeaan tahtiin niksniksniksniksnaksniksniksniksniksnaksniksniksniks… puolioharit. Sankarimme sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja äkkiä pieni kylpyhuone tuntui kuumuvan kummasti. Alkoiko seinätkin kaatua?
Painajainen saattoi alkaa, sillä seuraavat uhrit olisivat Elviksen korvat! Mutta Elvispä ei lamaantunut, vaikka sangen järkyttynyt olikin moisesta kohtalostaan. Elvis esitteli noidalle vikkeliä väistöliikkeitä, panosti näyttelijäntaitoihinsa ja yritti tehdä noidan tilasta mahdollisimman tukalan. Ja onnistui siinä! Pian hunajainen lepertely alkoi muuttua tiukemmaksi ja viimeinen ääni, joka kylpyhuoneesta kuului oli noidan manattelu: “En minäkään tätä mielelläni tee!”
Aivan lopuksi, tai näin sankarimme luuli, noita otti harjan esiin. Ahaa, noidan jatkuva harjausinto Élviksen ollessa pentu perustui siis tähän. Harjaaminenhan oli suorastaan kivaa!
Viimein ovi aukesi ja sankarimme juoksi nopeampaa kuin koskaan aiemmin koko elämänsä aikana pois kopista ja huokaisi helpotuksesta. Hän oli elossa! Mutta kuinka kauan, sillä noita vaanivaan sävyyn ilmoitti, että ne tärkeimmät, tassut, olisivat vielä otettava!
Sankarimme jäi katsomaan etäämmältä noidan touhuja kopissa. Noita oli jättänyt oven auki, ilmeisesti luuli Elvistä niinkin tyhmäksi, että sankarimme muka vapaaehtoisesti moiseen kidutuskammioon menisi. Ei ikinä! Vaikkakin peiliä tuijotellessaan myös Elviksenkin oli myönnettävä, että hän oli nuortunut noin kymmenellä vuodella ja kilolla. Mutta voi kamaluus. Mikä katastrofi. Kuolema. Voiko kukaan olla niin julma… Kyllä, kyllä voi. Tarinamme pahis oli leikannut myös Elviksen upeat ja vaivalla kasvatetut kiharat niskasta (olkaa huoleti, ne kasvavat kyllä takaisin)!
Noita alkoi laittaa kidutusvälineitä pois näkyviltä ja alkoi lakaista lattiaa. Lattialla varmasti olikin ainakin puolikoiraa ja ellei sankarimme olisi nähnyt itseään peilistä, olisi hän varmasti kuvitellut, ettei hänestä olisi enää mitään jäljellä. Kopin lattia oli sekasorron vallassa. Taistelussa ei siisteydestä välitä sen tiesivät niin sankarimme kuin tarinamme pahiskin. Elvis oli karmeasta kokemuksesta selvinnyt, ainakin suunnilleen, mutta muut onnettomat uhrit joutuisivat aivan varmasti noidan kamalaan käsittelyyn, eivätkä he osaisi aavistaa yhtään mitään, sillä noitammepa olikin niin ovela, että lakaisi lattiat ja kadotti todistusaineet. Koppi näytti hetkessä siltä, kuin mitään ei koskaan olisikaan tapahtunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti