10.4.2010

You can reach the goals that you have set from now on, every day

Ajattelin tässä viimein pohtia ihan aikuisten oikeesti tavoitteita tälle vuodelle. Vuosihan ei agilityn tai oikeastaan minkään muukaan lajin saralla ole lähtenyt käyntiin niin kuin alunperin suunnittelin, mutta kunnianhimoiset tavoitteet elävät yhä.

Paavo:

-Nyt kaikki kuulolle ja henkeä pidättelemään. Me noustaan agissa kolmosluokkaan, paitsi jos Paavo ajattelee toteuttaa sisäistä pentuaan ja käyttäytyy kisoissa yhä edelleen samalla tavalla kuin vuosi sitten. Tätä tavoitetta voisi jonkinverran edesauttaa kisoihin meneminen, mutta kaikki ajallaan.

-Ja kun ollaan noustu kolmosiin niin siellä sitten on omat tavoitteet, mutta niihin palaamme, kun on sen aika.

-Osallistutaan tokokokeisiin. Pitäisi valkata sopivat kisat ja tähdätä niihin. Ja toki ykköstä tavoitellaan, mutta kunhan nyt eka sinne kokeisiin eksyisi.

-Näyttelyissä olisi kiva saada edes se yksi serti lisää tuloslistaan, mutta toki kaksi olisi plussaa, niin ei tarvitsisi kehissä enää pyörähdellä. Valioksihan minä tuon pikkuisen haluan, mutta onhan tässä vielä aikaa. Sertien saantia voisi myös auttaa näyttelyissä käynti.

- Hieman tuo canicrossauskin kutkuttelisi...

Muita tulostavoitteita ole, mutta sitten yksityiskohtiin.

- Tokossa viilataan alon ja mahdollisesti avon-liikkeet kuntoon. Paavon nouto on taas oikein kiva.

- Agilityssa juoksarit kuntoon, kepit itsenäisemmiksi ja käännöksiä pienemmeksi.

- Näyttelyissä enemmän energiaa niin näyttelyihin ehkä haluaisi raahautuakin.


Elvis:

- Elvis jä äiti mejäkokeeseen. Tämä tosi on ikuisuusprojekti, mutta kyllä ne vielä joskus!

- Muutamat agikisat miinusajalla ja mielellään nollalla kiitos!

- Intoa agikisoihin. Sama energia kisoihin kuin treeneissä on.

Yksityiskohtaista hiomista Elmari ei kaipaa, sen verran upea eläin kyseessä :D

2 kommenttia:

  1. - canicrossin SM-hopea (sori me voitetaan)
    - no sprinkkujen iltatokokoe! (tai sit tuut siihen mihi rums ja koodi on luult menos, sbcak:n koe heinäkuus tjsp)

    sit sulle sellanen hlökohtanen tavote kisata kelpien kanssa ainaki yks startti ja selvitä hengissä (tai edes maaliin asti). nollakaan ei haittais, ei ollenkaan.

    ooksä ny ihan varma siitä kolmosiin nousemisesta? tietty jos mä kisaan paven kaa ni sit.... NOT.

    VastaaPoista
  2. Ohhoh, jännä ettei sun kommenntti näy kuin sisäänkirjautuneena...
    Paven kolmosiin nousu on vain mun viitseliäisyydestä kiinni ja jos homma näyttää samalta kuin aikaisemmin kisoissa niin sit loppuu kisaaminen. Näin olen vähän suunnitellut.

    Mun henk. koht tavoitteet tällä hetkellä on vain päästä kunnolliseen kuntoon toukokuuksi ja toukokuussa (siinä puolenvälin aikoihin) sitten katselen miten mun loppuvuosi mahdollisesti jatkuu.

    VastaaPoista