Ensiksi ajattelin, että tästähän tulee piiiitkä lista, mitä kaikkea onkaan sattunut, mutta noh. Taitaa jäädä pariin lauseeseen, ellen innostu tarkemmin analysoimaan ja puolustelemaan saamattomuuttani.
Paavon kanssa elämä on sujunut silleen vähän kaikkea säätäen ja puolitiehen lopettaen. Pojalle on alkanut tässä viimeistään syksyn mittaan tapahtua jotain mullistavaa korvien välissä ja minun hermot ovat tässä hetken saaneet piiitkästä aikaa lomailla.
Suunnitelmissa oli käydä tänävuonna BH-kokeessa ja uskokaa pois, katselinkin jopa kahdet kokeet, joihin olisin voinutkin mennä. Mutta kun... Haaveeksi se ilmoittautuminen jäi ja tuo koira osaa olla niin ailahtelevainen vieraiden ihmisten seurassa, että haaveeksi se sitten tällä menolla jääkiin. Paavon mielestä kun vähääkään epämääräiset, liian lyhyet tai pitkät, liian tummiin pukeutuneet tai liian vaaleissa hepenissä keimailevat, linkkaavat, kyyryssä kävelevät, liin ryhdikkäästi liikkuvat, puhelimeen puhujat [puhuvat salee Paavolle], Paavolle puhuvat, liian hitaasti hölkkäävät, liian lujaa juoksevat on pakko tervehtiä oikein kasvotusten ja Paavomaisen pahaäänisesti haukkuen. Puhumattakaan ihmisistä, joita tervehdin tai joiden kanssa jään juttelemaan. Silloinhan ihmisen on pakko huomata Paavokin ja Paavokin haluaa liittyä keskusteluun. Hauska koira.
Tokokoisiin haaveilin vielä ennen kesää meneväni, mutta täydellisen epäonnistunut treenikerta springerileirillä laittoikin sitten kapuloita rattaisiin. Sateessa pikkuinen ei salee kuullut käskyjä. Että ihanko pitäisi luokse tulla? Mutta kun lämpöinen huone olisi ihan toisella suunnalla... Jaa, että mikä hyppy? Siis hyppykö? Hyppy. Enhän minä ole moista vempaita ja käskyä koskaan kuullutkaan. Nyt ei olla agiradalla, vai näetkö muka putkia jossain? Jaa, että istuisin märälle nurmikolle? Istu keskenäsi.
Näyttelyissäkin pyörähdeltiin ennätysmäinen määrä, taisi tulla 7kertaa kehässä pyörähdeltyä. Ihan hyvä saavutus, handleri kun ei liiemmin näyttelyistä välitä ja sisänäyttelyt etenkin yritetään kiertää kaukaa. Tänä vuonna serti jäi yhden koiran päähän ja niinhän kartoitettiin ruusukevarastoamme varasertillä. Se olikin Paavon tämän vuoden ainoa PU-sija ja sijoitushan oli 3. Toki hieman nauratti kehän ulkopuolella, kun toiset urosten omistajat, joiden koira oli ilmeisesti saanut EHn, päivittelivät, ettei tuomari vain tykkää raskaista uroksista. Niin. Paavo onkin kevyen walesin ilmentymä.
Alkuvuodesta napattiin turhauttavia EH nauhoja. Etenkin kun huomautettavat asiat olivat lähinnä trimmikysymyksiä, mutta kun hihnan toinen pää ei vaan jaksa keskittyä saksien kanssa rymyämiseen. Mistä liene johtunee, ettei kampaajan ura koskaan ole käynyt mielessänikään? Ehkä ensi vuonna sitten yritän ainakin keskittyä tuon turkin leikkelemiseen. Ehkä.
Viimeisimpänä, mutta kaikkea muuta kuin vähäisimpänä mainittakoot agility. No joo 4hyllyä, mutta edistytty ollaan. Kesällä meinasi usko loppua ja tuolloin viimeistään ihan vakavissani uskottelin itselleni, että tuon prkl:een koiran kanssa ei kisoihin mennä enää koskaanikinämilloinkaan. Vain kuolleen ruumiini ylitse ja jos joku lahopää välttämättä Paavoa kisoissa haluaisi nähdä saisi ihan itse sen sinne viedä.
Syksyn aikana aatteet vähän muuttuivat. Ensinäkin pääsimme ihan super ryhmään treenaamaan. Treenit ovat kivoja ja kouluttajat ainakin suurimmaksi osaksi osaavat neuvoa, kuinka joitakin virheitä voidaan karsia. Putkiongelmaan kukaan ei ole vielä löytänyt ratkaisua niinä pahimpina putkipäivinä. Treenit ovat monipuoliset ja vaikka suurin osa ryhmäläisistä kisaa 1-2 luokassa eivät radat ole mitään juoksuratoja, vaikka sellaisia kyllä toisinaan kavattaisiin, jotta kisoissa sitten osattaisiin juosta eikä hifistellä millään saksalaisilla... Lisäksi treenaaminen tässä ryhmässä on aivan toista kuin ennen, tai edes Elviksen ryhmässä. Kiitos aktiivisten kouluttajien, jotka keksivät ryhmäläisilleen myös muulle ajalle vapaa-ajan viihdettä. En voi kun siis sanoa, että ryhmän suhteen ollaan osuttuun aivan oikeaan.
No sitten vielä valmennus, jolta odotan paljon. Valitettavasti tämä joulukuun valmennus jäi välistä, mutta ensimmäinen kerta Mikon valmennuksessa oli kyllä onnistunut ja opettavainen homma.
Kisojen kaksi viimeistä hylkäystä olivat sen verran kivoja hyllyjä, että ohjaajalla on edelleenkin suupielet korvissa kun ratoja ajattelee. Koira oli mahtava ja aivan ihanan herkkä ohjattava. Ei siis sellainen luupää kuin "toisinaan" treeneissä.
Ensivuodelle olisikin sitten paljon tavoitteita ja toiveita, mutta katsotaan nyt miten hommat taas talvilomailun jälkeen lähtee käyntiin.
Elvis taas on viettänyt vuoden äärimmäisen lunkisti. Harmittaa oikein, kuinka vähän tuosta pikkuisesta tulee nykyisin kirjoitettua. Nyt kun jalka on ollut ok vuoden [vuodenko? OHHOH] niin olen kiinnittänyt huomioni Elviksen vatsaan. Se ei ole kunnossa. Niin ja suurin muutos pojan elämässä oli syksyllä muutto Kuopioon.
Äiti kävi Elvarin kanssa muutaman kerran jälkeä kokeilemassa, mutta ei edellenkään halua lähteä kokeisiin. Syyksi on sanottu, että Elvis kaipaa treeniä, mutta rehellisesti ja lähes puolueettomasti voisin kyllä sanoa, että siinä parivaljakossa taitaa se hihnan toinen pää olla se, joka mejäuraa jarruttaa.
Agilitya ollaan myös Elviksen kanssa aina mahdollisuuksien mukaan tehty. Viime vuoden alussa onnistuin käymään Elviksen kanssa lähes koko kevään joka hemmetin sunnuntai treenaamassa ja tällä tyylillä se kauan janottu viimeinen nousu nollakin räpsähti vuoden ensimmäisestä startista. Kolmos luokassa ollaan kerätty hylättyjä. Kesän hyllyt menevät puhtaastit kuumuuden ja treenaamattoman piikkiin, syksyn hyllyt ohjaajaan löysyyteen. Minulla kun on hieman sellainen fiilis, että nyt ollaan Elvarin kanssa saavutettu se, mitä voidaan. Toki nykyisillä ava-säännöillä ja pienellä viitseliäisyydellä voitaisiin oikein hyvällä tuurilla ohjaajan ryhdistäydyttyä ehkä joskus tulevaisuudessa napatakin serti tai kaksi, tai jopa kolme, mutta noh.
Ensivuonna onkin otettava meidän salainen ase käyttöön. Jokunen vuosi sitten, silloin kun Elvis teki luokan nopeimpia aikoja [uskokaa pois sellaisiakin kisoja on jokunen takana] olimme aina käyneet edellisellä viikolla möllikisoissa. Tämä yhtälö lienee siis selkeä viralliset + ennen niitä möllit= Elvis ei haistata heti lähdössä ohjaajalle pitkiä. Ongelmana on vain se, ettei möllejä mitenkään liiian usein järjestetä. Lisäksi kun tähän yhtälöön saisi lisätty säännölliset treenit, alkaisi ohjaajallakin taas pikkutytön suuret unelmat muistua mieleen. Mutta meidän lepakkovuoro treenit on mahdollisimman huonoon aikaan ja tästä johtuen kouluttajia ryhmällä 6. Ei sillä, kaikki kouluttajat ovat oikein osaavia ja kivoja ja mukavia ja aivan huippuja, mutta kuten maalaisjärkikin varmaan sanoo edistymistä on vaikea havaita.
Mutta ollaan me edistytty Elviksen kanssa. Ennen sain vain juosta treeneissä radan kerran tai kaksi läpi ja kisoissa sitten silmät pyöreinä katselin, että ei me kyllä tommosia... Nykysin kisoissa ei ole näkynyt mitään sellaista, mitä ei oltaisi treenattu, mutta treeneissä ollaankin sitten saatu sellaisia tilanteita harjoitella ja ottaa uusiksi useaan otteeseen. Niin ja tämä tyttökin on saanut huomata, kuinka etevä Elvis ihan oikeasti onkaan ja että kyllä sitä hieman voi Elvarinkin kanssa hifistellä.
Vaikkei vuosi mitenkään tulosrikas ollut [Paitsi Paavo varaserti ja Elviksen luokkanousu kolmosiin] on vuoteen mahtunut paljon tapahtumia ja meininkiä. Tänä vuonna treenattiin ja edistyttiin, ensivuodelle voisi siis odottaa kykyjemme näyttämistä myös muillekin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti