Lauantai melkein takana ja nyt on sitten koko viikon edestä taas treenattu agilitya.
Eilen Paavon ja minun luokse saapui Janni Rumon kanssa ja tänään sitten tähtäsimme kulkumme Saviskaan jo ennen kymmentä.
Otin Saviskassa ainoastaan keppejä, tötsiä ja puomia. Paavo oli hieno, mitä nyt keppien hahmottaminen oli aluksi hieman hidasta. Kuudella kepillä Paavo syöksyi sisälle ilmeisesti vähän liiankin kovaa, ja kun kerta verkkoja ei ollut tukemassa niin toinen väli ohitettiin sulavasti. Alkoi kuitenkin sujua ja Paavo oli hienon hieno.
Mutta eihän meidän agility suinkaan tähän loppunut. Äiti saapui kämpilleni lähes heti, kun olimme saapuneet Saviskasta vetämään happea. Mukana äidillä oli Elvis ja päämääränämme Sorsasalo.
Sorsasalossa olisi kauan odotettu Hupun junnujen "valmennus" tai mikä lie treenikerta.
Suhteellisen helppoja ratoja, joilla kuitenkin onnistuin mokaamaan muutamaan otteeseen ihan kunnolla.
Ensiksi aloitettiin Ellulla. Varmaa työtä ja jollain nopeudella, Kuitenkin sen verran hitaasti, että minä ehdinkin edistää vaivatta - välillä vähän liikaakin.
Ensimmäisellä radalla oli liiiiiian ajoissa ennakointi. Saan aina kuulla siitä ja lähes samoilla sanoilla "Ennakoit kyllä tosi hyvin ja ajoissa, mutta välillä liiankin aikaisin". Muuten treenit menivät hyvin. Oikeastaan erinomaisesti. Kisoihin en kyllä vielä herraa veisi, jotenkin siitä tekemisestä sitten kuitenkin puuttui se varmuus ja loppusilaus. Noh kohta [kolmen viikon?] päästä alkaa ohjatuttreenit. Joskos loppuvuoden kisoihin vaikka päästäis vielä osallistumaan.
Ennakointia jouduin rajoittamaan Paavon kanssa paljon.
Paavo taas. Oli upea. Ihan mieletön. Vaikkakin putket vetivät pientä miestä kuin magneetit. MUTTA Paavo ei karannut muiden luokse. Ei edes yrittänyt. Ei edes silloin jäänyt leikkimään toisen kanssa, kun onnistuin heittämään pallon toisen koiran viereen. Varmaan koskaan saanut tehdä niin varmaa ja rentoa työtä Pavelin kanssa. Mutta ne putket... Niin ja minun liiallinen ennakointi. Jälleen yksi asia muutettava ohjauksessani. Elvis kestää ennakointia, Paavo ei niinkään [paitsi jos kyse on putkeen menosta tai edes sinnepäin], lisäksi olin aika hiljaa. En niin hiljaa kuin voisin. Lähinnä käskyt olivat "tää" tai "mene". Oli se poika vaan hieno.
Nyt voin siis odottaa ohjattujatreenejä rauhallisesti ja tämän päivän perusteella sanoa, että Kyllä me vielä joskus, ilman "kai"ta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti