Mä en oo mikään sankari, En ole Schwarzeneggeri, En perkele oo ees uima-maisteri

Äiskä ja Elvis muuttivat Kuopioon. Ihan kivaan paikkaan, jossa on taivaalliset remmilenkkimaastot. Sen verran vilkas kuntoreitti, etten poikia kehdannut vapaaksi päästää, ties mitkä mummelit haukkuen säikytelleet ojaan...

Olen ollut kokeiden ansiosta varsin laiska ja saamaton. Sen verran viitsin, että tehtiin Paavon kanssa kaikki tokoliikkeet tänään pikaisen aamulenkin aikana rimpsuna läpi. Paikallaolo ei ollut kuin vajaan minuutin, mutta sitäkin tehokkaampi ja toimivampi.
Ja ihan tosi. Kuka on vaihtanut mun pikkuisen Paavo Perkeleen? Herra tekee kaikki ihan kympillä ja jos käskyjä ei kuulua niin alkaa mieletön käskytys, et nyt hitto soikoon jotain toimintaa! Lisäksi huomasin, että peruutus alkaa sujumaan. Peruutustahan alettiin opetella noin pari viikkoa sitten. Tähän mennessä herran kalloon liikkeet ovat hyvällä tuurilla pesiytyneet parissa vuodessa. Vuosi ja viikko sama asia. Sivulle tuloa ollaan toki ahkerasti edelleen väännetty ja kierretty ties mitenkäpäin. Paavo on viimein tajunnut, että toisinaan riittää sen pelkän takaliston vippaaminen ja voi että. Herran silmissä palaa häpeilemätön itseensä tyytyväisyys kun ihan itse ensimmäisen kerran keksinyt homman helpomman version!
Juu ja jakkaran ympäri ollaan kierretty. Alkaa sujua vähän kaikista mahdollisista paikoista.
Viikonlopun hommiin [mutsin muuttolaatikoiden purkamisen lisäksi] ajattelin listata länkien korjaamisen. Nyt alkaa kaikki muu olla hanskassa, mutta haluan nopeat kontaktit. Siispä länget korjattavaksi.
Koeviikkokin loppuu sujuvasti huomenna. Tarkoitus nukkua ensiksi kunnolla [kolmen tunnin yöunet viikon ajan alkaa painaa ja pahasti] ja sitten taas tehdä tavoitteita ja suunnitelmia. Olen vain niin innoissani kun homma alkaa viimein ihan vakavasti luistaa Paavon kanssa ja Elviskin pääsee nyt treenaamaan kanssani. Seuraavat agikisatkin tiedossa Elviksen kanssa. Pitäisi vain saada lähiaikoina aikaiseksi ilmoittautua kisoihin.

I've lost my way in this madness

Nytpä on hirvimetsä alkanut ja Paavon kanssa oltiin korkkaamassa tätä kautta.
Ei sillä, Paavo vietti autossa pitkiä päiviä ja nuotiolla ollessa sai leikkikaverikseen vuoden vanhan sakemannin. Muuten Paavon ja hirvien tapaaminen jäi sorkkien haisteluun ja muuhun epämääräiseen.
Tosiaan lauantaina alkoi metsästys ja piiitkästä aikaa pääsin isän ja KOIRAN mukana metsään. Ei siis tarvinnut koko päivää passissa seistä ja palella. Päivästä tulikin pitkä ja sen metsäpläntin osaisin vaikka ulkoa opastaa, sillä sitä kierrettiin ristiin ja rastiin. Kiitos parin hirven ja isän ilmiömäisen havaintokyvyn [mm. isä kävelee suoraan hirveä kohti ja tajuaa sen vasta sitten kun ilmaisen, että tuossa se oli ja tuonne se meni]. Ja sitten kun hirvi on kiikarissa [minulla kameran linssissä?] niin mitä tekee kamerani. Sain zoomattua juuri loistavasti koiran ja hirven samaan kuvaan ja siitä olisi tullut takuu varma vuoden luontokuva [köhköh], mutta sitten. Painan nappia ja ruudussa lukee "akku loppu". Kiitos tästä.
Päivän saldo kaksi hirveä [kolmas pääsi livohkaan] yksi edellä mainittu mallini. Hirvenhaukkujana toimi yksi nykyisistä henk. koht karhukoirasuosikeistani Viki aka Kilper Viikinki. Tunnetaan myös Arskan isänä.
Kun sitten auringonlaskun aikaan saavuimme kämpille alkoi nylkeminen. [IYH] Tähän traditioon en vieläkään suostunut mukaan vaan käytin aikani kuvailemalla Paavoa [ja vähän Vikiä].

Kilper Viikinki Aka Viki











Ilta menikin sitten perinteisesti iltaa viettäessä...

Seuraavana päivänä jäinkin sitten suosiolla autoon. Ei oikein tehnyt mieli mennä rämpimään metsikköön passiin. Ei sillä, ei kävelykään liiemmin innostanut. Tällä kertaa metsässä haukkui Arskan puoliveli Jusu, oikeaa nimeä en vahingossakaan muista. Kun vihdoin minulle luvattiin, että voitaisiin lähteä kotia kohti niin eikö ihanarakas veljeni vielä viitsinyt ampua yhden hirven. Siispä pari tuntia lisää odottamista. Nyt kamerastani oli oikeasti loppunut kokonaan akku, vääntelipä sitä mille asetuksille hyvänsä, niin ei voinut edes kuvailla. Ja muka naisia joutuu aina odottamaan...






Viikonloppua siis vietetty metsällä tulijaisena isokasa painajaisia hirvikärpäsistä. Voin sanoa, että saivat kyllä metsämiehet naureskella menolle koko sydämensä kyllyydestä ainakin ensimmäisenä päivänä. Toisena päivänä olin jo sen verran karaistunut, että pystyin itse listimään epämukavat pikku ystäväni. Tämä viikko menee oikeasti kokeisiin panostaen ja agiryhmiä jännittäen.

// täytynee tehdä lisäys. Hu-pun sivuille oli ilmoitettu ryhmät ja noh. Paavon kanssa pääsemme keskiviikkoisin treenailee 17.30-19.00. Juuri se päivä, jolloin joka jaksossa neljään asti koulua. Äiskä kuskaa ja aika hemmetin lujaa.
Ja sitten Elvikseen. Se huonoin mahdollinen päivä [etenkin jos kisoja on lauantaisin] ja aika. Kyllä treenaamme perjantaisin 20.30-22.00. Hullujen hommaa, mutta noh. Kenties on luotettava, että ne kolmosten kisat ajoittuvat sinne sunnuntaille niin ei aina tartteis kehitellä edellisenä iltana kisoihin ongelmia.
Tiian valmennusringistä ei ole kuulunut vastausta, mutta sitä odotellessa.
Poikien kouluttajina toimivat Lea Heiskanen (kisaa borterterrieden kanssa kolmosissa) ja Johanna Väisänen (kisaa villakoiriensa kanssa kakkosissa ja kolmosissa. Vanhempi koira ainakin jo agivalio...) Edellä olevat siis Paavolla. Ryhmä on siis kisavalmiiden ryhmä ja kouluttajat ainakin kokeneita kouluttajia. Innolla odotan.
Elviksen ryhmässä kouluttajia on neljä. Essi Saarela [sama hemmo kuin junnupäivänä], Mimmu Ojainväli [Harrastanut agia iät ja ajat. Eli kokemusta ja tietotaitoa löytyy], Sanna Katainen [Omistaa pari borterterriäriä. Yksi agivalio] ja Ninni (tai Niina?) Rissanen [Ellen väärin muista niin ainakin kisasimme samaan aikaan ykkösissä, eli, itseäni millään tavalla kehuen, kokemusta löytyy]

”You've got to ask yourself one question: 'Do I feel lucky?' Well, do ya, punk?”

Huuuh.
Aikajärjestys. Eilen huomasin lehdessä, että illalla esitettiin Dirty Harry, jota (myönnetään) en ennen eilistä ollut koskaan kokonaan nähnyt (se alku ei vaan ole aiemmin tenyt vaikutusta). Olen katsonut velvollisuudekseni nähdä edes kerran tämä kys. leffa kokonaan ja eilen oli sopivasti aikaakin...
Aika liikkis päähenkilö se Dirty Harry. En vain sitten tiedä, jos nimi on enne niin tässäpä muutama sitaatti leffasta:
Miksi sinua kutsutaan Likaiseksi Harryksi?
- Meidän Harrymme ei suosi ketään. Hän vihaa kaikkia tasapuolisesti
- Nyt tiedät, mistä Likainen Harry tulee - Saan kaikki likaiset työt.
Niin ja toki otsikko on otettu myös leffasta.

Mutta asiaan.
Oltiin treenaa agilitya. Tälläkään kertaa emme yksin kentällä saaneet olla, mutta mtn yhteistreenejä emme pitäneet. Molemmat kun harjoiteltiin kaikkea yksittäisenä. Oikein hyvää häiriötreeniä, eikä Paavo edes vilkuillut sinnepäin. No okei muutaman kerran katsahti, mitä toinen meuhkaa niin hirveästi, mutta silloin kun herra teki jotain niin sitten keskityttiin tehtävään.
Tehtiin taas tuttuja ja turvallisia keppejä. Ensiksi muisteltiin mitä kepit ovat [siis verkkokepit] ja sen jälkeen teimme kulmaharjoituksia ja lähetyksiä. Sain lähetettyä Paavon miltei puolesta kentästä kepeille [Aa keskellä kenttää, josta Paavon kentän nurkassa oleville kepeille heitin]! Olin pikkaisen ylpeä herrasta. Välissä otettiin sitten tosiaan aata. Aata ei olla koskaan mitenkään liikaa otettu, mutta se tuntuu nykyisin kontakteista olevan se varmin ja nopein. Puomiakin otettiin ja totesin, etten ilman länkiä juoksareita ala opettaa. Kyllä se koira kontakteille menee, mutta tuolla tyylillä loikkaa kyllä vielä joskus iloisesti ennen alastuloa puomilta pois. Muutaman kerran pysäytin ja sitten vikan kerran juostiin kontakti alas. Vika kerta oli se nätein juoksari. MUTTA puomille meno kulmasta kuin kulmasta alkaa luonnistua. Tai noh, ehkä pikkaisen swippasin kropalla, jotta koira tajusi suoristaa itse itsensä.
Sitten takaisin keppeihin. Raahasin puskasta tavallisista kepeistä puolet [kuusi] kentälle ja aloin heittelemään poikaa sitten niillekin. Ja WAU. Vaikka Paavo nykyisin kepit kepittääkin nopeasti niin nyt saatiin mukaan se sukellusliikes tai se.. no se mahdollisimman alhaalla pujottelu ja mieletöntä vauhtia. Lisäksi Paavo ei välittänyt yhtään missä olin. No okei mitään kunnollista edistämistä en edes kokeillut, mutta jätättäminen onnistui ja samoin sivuttain juokseminen poispäin. Oli aika mahtitreenit. Lopuksi vielä leikittiin Matilla. Tällä kerralla ihan oikean hypyn kanssa teimme siis kierrätystä, poispäin kääntymistä, jaakkoja ja sen sellaista. Meni hyvin, mutta se sama palo, kuin sisällä leikkiessämme, puuttui touhusta.

Mutta kaikkensa antaneena pitäis päästä nukkumaan, kun silmät alkaa väkisinkin kiinni painumaan.

Yllättäen sainkin koiran takaisin jo nyt. Pieni mies on täysin väsynyt ja poikki, mutta kuulemma ihan aiheestakin. Saaliina oli ollut yksi lintu, jonka Paavo oli löytänyt, ylösajanut ja käynyt hakemassa vielä jostain pöheiköstä. Aika mainio tapaus.
Kenties pitäisi ruveta hiukka enemmän panostaa tuohon metsästyskoulutukseen, se kun näyttää sujuvan muutenkin koiralta ihan luonnostaan. :D
Nyt sitten loppu ilta/viikonloppu menee jännätessä agin mm-tuloksia.

Maa allasi kultaakin arvokkaampaa. Sisälläsi värejä joita en ole vielä katsonutkaan.

Kun ei ole koiraa niin aika kulutettava sitten kuva-arkistoja selatessa. Ei sillä, oma koneeni on edelleen maailmalla, joten paljoa ei ole kuvia selattavana, mutta tässä muutama, jotka nappasin koneeltani ja netistä [luvassa siis tooooosi vanhojakin kuvia]. Kuvia minun lisäksi on tainnut napsia myös Janni.











Järkytyin. Missä Elmerin kikkarat ovat? Ja sitten myös todiste, että kyllä se joskus erehtyy uidenkin noutaa.

Mun aivoitukset, Ei niitä selittää voi.

Meillä on ollut poikien kanssa "aika" hiljaiseloa. Elviksen näin viikko sitten, eipä oikeastaan mitään ihmeempiä keritty tekemään. Lenkin aikana jotain tokoa ja jatkettiin uuden asian handlaamista. Alkaa sujua, vaikka vasta pari kertaa ollaan otettu.
Elviksestä ja äidistä sen verran, että muutto Kuopioon olisi heillä hieman reilun viikon päästä. Nyt mutsi on Kreetalla [kai?] ja siskoni Elvistä hoitamassa. Saan siis pikkumiehen kanssa aloittaa kohta kunnollisen agin. Ilmoitin/ilmoitan aivan pian/pyrin ilmoittamaan ihan just/ noh saas nähdä näinköhän koko asiaa tämän kirjoituksen jälkeen edes muistan Elviksen vielä Tiia Vitikaisen valmennusryhmään. Ryhmä kokoontuisi kerran kuussa treenaamaan ja Tiian tunnen Varpsista. Ihan jeppis ohjeita Tiialta saa ja sen jos oikein muistan niin Tiia korostaa sitä, että ohjaus on loogista koiran silmissä. Laittaa siis miettimään radan koiran näkökannasta eikä itselle helpoimmalla tyylillä. Pitäisi vain keksiä tulevat tavoitteet. Kenties SM-nollat. Noh aina saa haaveilla.
Paavon kanssa ollaan sitten vain sekoiltu. Makupaloja herra on ainoastaan nähnyt metsälenkeillä [iyh. Hirvikärpäsiä ja punkkeja. Olisiko halukkaita koiraulkoiluttajia lumien tuloon asti?] Muuten ollaan vinguteltu Mattia [Paavon suursuosikkilelua] ja vinkupalloa [paras treenilelu]. Agikentälle ei olla edelleenkään keritty enää mitenkään liian usein. Tarkennettuna kahdesti olen kentälle eksynyt. Ensimmäisellä kerralla otettiin keppejä. Ensiksi ilman verkkoja kuudella ja kahdellatoista kepillä ja Paavo teki mielettömät kepit. Aivan mahtavat. Välillä tosin herra herpaantui lopussa jos aloin vinguttelemaan palloa liian aikaisin. Toisin sanoen minulle enemmän malttia palkkioissa. Otettiin sitten verkkojen kanssa eri kulmia. Siis joitakin vähän vaativimpia: ne jotka itse miellän vaativiksi. Hyvin meni. Oikeastaan erinomaisesti. En mennyt vaativilla kulmilla sörkkimään tavan keppejä vaan annoin asian jäädä muhimaan Paavon päähän. Otettiin sitten puomia, juoksareilla. Vauhtia oli, mutta tarkkuus oli hiinä ja hiinä. Pakko oli pysäyttää välissä muutaman kerran ja pysäytysten jälkeen alkoi tarkkuuskin juostessa löytymään. Pitäisi vain hioa ja hioa. Kenties saan joskus lähitulevaisuudessa länkeni korjattua.
Toisella kerralla oli sitten toinenkin pari treenaamassa. Tehtiin vähän vaativampi hifistelyrata ja arvatkaas mitä? Paavo ei mennyt räksyttävien treenikavereiden luokse koko radan aikana vaan jäi huutamaan kurkku suorana [Kyllä: Tämä rauhaarakasvata iloinen spanieli, osaa näköjään kierrostua ja kunnolla ja komentaa siinä sivussa kuin paraskin... noh paraskin jotain.], jos selkeää ohjausta ei tullut. No okei kerran veti putki puoleensa, mutta kuulemma siksi, että kroppani oli silloin putkelle päin. Fiksu mies. Ollaan siis kai edistytty. Ehkä.
Matin kanssa ollaan kierretty jakkaraa. Siis takana kierroksia sylkkäreiden, poispäin kääntymisten, jaakotusten ja ihan tavan kierrätysten kera. Tämä yleinen iltahuvi aloitettiin tällä viikolla ihan jokapäiväiseksi huviksemme [ai miten niin muka väsynyt koulun jälkeen?] ja pieni mies tykkää. Ei mitään väliä mitenkä päin olen jakkaraan katsottuna, sana vain ja koira kiertää. Jos lelu ei lennä niin alkaa turhautunut murina. Samalla olen myös huomaamatta ottanut sivulle tuloja ja WAU. Teidän pitäisi nähdä meidän edistys tässä liikkeessä. Lisäksi aloitin myös Paavon kanssa kunnollisen puikkojen opetuksen. Vielä ei pelkkä käsky riitä, mutta tämä liike on kenties nopein Paavon oppima liike koskaan. Onko joku vaihtanut miun koiran? Tokoiltukin ollaan ja jälleen Paavo on ollut aivan super. Mainio tapaus. Seuraamiset tulleet ryhdikkäämmiksi[?] ja kontakti säilyy kokoajan. Ei sillä, minähän en itse viitsi tehdä mitenkään liian usein liian pitkiä seuraamispätkiä. Mutta siis, koira seuraa silmiin tapittaen mielestäni oikeassa paikassa, häntä heiluen, tomerana ja varsin innoissaan tehtävästä. Kuinkahan kauan tämä motivaatia kestää?
Ollaan aloitettu Paavon kanssa kauan lupailemani kuntokuuri. Sisältäen siis hölkkäilyä, metsälenkkejä, hölkkäilyä, metsälenkkejä, hölkkäilyä... Juuh ja minä pyöräilen kouluun ja takaisin ja lisäksi aloitin kuntonyrkkeilyn. Paavo saa kuntoa metsässä juoksemisesta, koirapuistossa hengailusta ja sitten sen jakkaran ympäri juoksemisesta. Niin ja hölkkäilystä. En voi valittaa. Ainakin koiralla on komeat lihakset. Mietin myös vakavissani seurani järjestämän KEKOA-ryhmään menoa, mutta aika ei riitä. Eikä kyllä viitseliäisyyskään. [ja KEKOA-ryhmä on siis "kesäksi kovaan agikuntoon"]
Huomenna oli tarkoitus taas kurvata kohti agikenttää, mutta veljeni ilmoitti, että koiran on oltava aamulla valmis kello 5.30. He lähtevät kaverinsa kanssa lintumetsälle ja Paavo pääsee mukaan. Ei kai voi valittaa. Koiraton päivä luvassa.
Mutta. Ensiviikolla alkaa taas koeviikko [nams...] ja aikaahan minulla taas on [köhköh], joten viimeiset treenit kentällä alkavat olla käsillä [niin ja kaikille innokkailla Paavofaneille tiedoksi. Ohjatut treenit alkavat viikolla 42 ja kestävät aina viikolle 16].
Ei kai tässä muuta, piti vain päästä kerskumaan, kuinka hieno spanieli miulta löytyy.

mutta usko pois, loppujen lopuksi tää on helvetin mukavaa

Lauantai melkein takana ja nyt on sitten koko viikon edestä taas treenattu agilitya.
Eilen Paavon ja minun luokse saapui Janni Rumon kanssa ja tänään sitten tähtäsimme kulkumme Saviskaan jo ennen kymmentä.
Otin Saviskassa ainoastaan keppejä, tötsiä ja puomia. Paavo oli hieno, mitä nyt keppien hahmottaminen oli aluksi hieman hidasta. Kuudella kepillä Paavo syöksyi sisälle ilmeisesti vähän liiankin kovaa, ja kun kerta verkkoja ei ollut tukemassa niin toinen väli ohitettiin sulavasti. Alkoi kuitenkin sujua ja Paavo oli hienon hieno.
Mutta eihän meidän agility suinkaan tähän loppunut. Äiti saapui kämpilleni lähes heti, kun olimme saapuneet Saviskasta vetämään happea. Mukana äidillä oli Elvis ja päämääränämme Sorsasalo.
Sorsasalossa olisi kauan odotettu Hupun junnujen "valmennus" tai mikä lie treenikerta.
Suhteellisen helppoja ratoja, joilla kuitenkin onnistuin mokaamaan muutamaan otteeseen ihan kunnolla.
Ensiksi aloitettiin Ellulla. Varmaa työtä ja jollain nopeudella, Kuitenkin sen verran hitaasti, että minä ehdinkin edistää vaivatta - välillä vähän liikaakin.
Ensimmäisellä radalla oli liiiiiian ajoissa ennakointi. Saan aina kuulla siitä ja lähes samoilla sanoilla "Ennakoit kyllä tosi hyvin ja ajoissa, mutta välillä liiankin aikaisin". Muuten treenit menivät hyvin. Oikeastaan erinomaisesti. Kisoihin en kyllä vielä herraa veisi, jotenkin siitä tekemisestä sitten kuitenkin puuttui se varmuus ja loppusilaus. Noh kohta [kolmen viikon?] päästä alkaa ohjatuttreenit. Joskos loppuvuoden kisoihin vaikka päästäis vielä osallistumaan.
Ennakointia jouduin rajoittamaan Paavon kanssa paljon.
Paavo taas. Oli upea. Ihan mieletön. Vaikkakin putket vetivät pientä miestä kuin magneetit. MUTTA Paavo ei karannut muiden luokse. Ei edes yrittänyt. Ei edes silloin jäänyt leikkimään toisen kanssa, kun onnistuin heittämään pallon toisen koiran viereen. Varmaan koskaan saanut tehdä niin varmaa ja rentoa työtä Pavelin kanssa. Mutta ne putket... Niin ja minun liiallinen ennakointi. Jälleen yksi asia muutettava ohjauksessani. Elvis kestää ennakointia, Paavo ei niinkään [paitsi jos kyse on putkeen menosta tai edes sinnepäin], lisäksi olin aika hiljaa. En niin hiljaa kuin voisin. Lähinnä käskyt olivat "tää" tai "mene". Oli se poika vaan hieno.
Nyt voin siis odottaa ohjattujatreenejä rauhallisesti ja tämän päivän perusteella sanoa, että Kyllä me vielä joskus, ilman "kai"ta.

Cause you're a Dead Duck

Netti taas toiminnassa, joten jotain on kirjoitettava.

Äskeinen päivälenkkimme Paavon kanssa pelasti kyllä muuten lähes täysin pieleen menneen päivän [joka sisältää huonosti nukutun yön, rikkinäisen mukin, teevettä, lähes turpaan antavan mummelin ja samassa tilanteessa miltei auton alle jäännin jne.]. Lenkkeilymaastomme aikana on muutama lätäkkö matkan varrella. Tänään Paavo sitten päätti kierrellä hieman rantaa [tapansa mukaan], mutta tällä kerralla Paavo ei palannut ilman tulijaisia reissulta. Herra nimittäin kantoi hyvinhyvin ylpeänä sorsaa suussaan ja katsoi todella tyrpenä minua ja täysin kauhistunutta ilmettäni, kun sain sorsan käteeni. SOrsa nimittäin näytti olevan hengissä, jonkin sortin puolitajuton ja ammuttu, mutta hengissä. Onneks pari muuta lenkkeilijää, jotka olivat hetken aikaa reaktiolleni jo naureskelleet, tulivat pelastamaan tilanteen. He näyttivät miten sorsalta taitetaan niskat [iyh] ja lupasivat huolehtia raadosta, ellen välttämättä itse sitä halunnut. Paavo siis päätti ihan itse aloittaa metsästyskautensa. Johan tässä viikko vai jopa kaksi kulunut virallisista alkajaisista.
Samalla metsälenkillä Paavo toi käteeni toisenkin linnun. Tällä kertaa metsälintu, sekin vaurioitunut yksilö. Aika etevä poika tuo Paavon Perkele on :D
Lenkin aikana otettiin muutenkin vähän kaikkea yleistä höttöä. Kierreltiin puita ja otettiin seuraamista, paikallaoloa ja luoksetuloa. Vieraat ihmiset ja koirat Paavo jätti myös rauhaan.