Joo-o. Hyviä uutisia niille, jotka kuvia kaipaavat: löysin kamerani laturin. Akut ovat kovasti latautumassa ja koska ilma on noin hehkeä niin saatatte saada talvisia kuvia pörriäisestä ja punavalkeista otuksista.
Tämän päivän suunnitelma olisi trimmata pojat [no Ego lähinnä vaan harjailla, tai voisi sille kai kivan keesin selkään vetäistä...] ja jos oikeen ahkerana pysyn niin ottaa piiitkästä aikaa posekuvia. Ja Egohan siis pääsee ekaa kertaa kokeilemaan posetusta. Puolueeton mielipiteenihän on, että Egosta kasvaa kyllä ehkäpä hienoin pörriäinen ikin joten täytyyhän pojan opetella malttaa seistä paikoillaan. Kyllä pyrrit on helppoja, ei trimmausta ennen näyttelyä, eikä kehässä mitään onnetonta späpellystä asentoihin. Okei joo, olen alkanut opettaa Paavoa vaapaaseen seisontaan, koska ainakin Elvis näyttää heti paljonpaljon upeammalta vapaasti seistessään kuin seisotettuna.
Oltiin viikon aikana vikoissa pienenkamalankaikuvansurisevantolpallisen hallin treeneissä. Seuramme on löytänyt uuden isomman hallin aivan tuosta meidän vierestä, joten kevätkaudelle olisi kai investoitava avain halliin.
Treenit piti Miira ja tehtävät olivat varsin yksinkertaisia. Ja siihen se homma kaatui. Viime viikolla tuskailin rataantutuessa, kuinka me koskaan selvitään enempää kuin kaksi estettä kerralla. Se luo mulle sellaiseen asenteen, että perkele.
Nyt liikuskelein rataantutustuessa partaani naureskellen ja ajattelin vain, että helpponakki.
No ei ollut. Ensinäkin Paavolla oli taas sellainen päivä, että minähän luen pienetkin liikkeet ja seuraan niitä, enkä takuulla irtoa päättäväisesti pelkästä käden huiskaisusta yhtään minnekään. Tähän kun lisättiin kartturin löysäily niin katastrofin ainekset olivat valmiit.
Tuossa hallissa mua vaan häiritsee kamalasti se, että Paavo on normaalia hitaampia. Pystyn edistämään hallissa ihan törkeesti koiran edelle ja se ei ole hyvä. Liika on liikaa.
Radan loppuosassa meinaan kerkesin huoletta tehdä KAKSI persjättöä ilman, että lisäsin edes huippuvauhdin töppösiini. Kentällä moisestä unelmointi olisi saanut niskavillani pystyyn ja ajattelemaan jotain toista edes teoreettisesti mahdollisempaa ideaa.
Mutta hyvät treenit taas olivat juu.
18.11.2010
Kokeile vain, hämmästy vain
Hengissä. Saapuva pimeys, jatkuva ällöttävä lumisade, liukkaat tiet, turhat aikaiset herätykset, myöhäiset nukkumaanmenoajat ja muut sellaiset muuttujat planeettojen asennoista lähtien ovat vaan saaneet tämän tytön totaalisen laiskaksi.
Pennun kanssa käytiin lekurilla. Kaikki ok ja painoa oli sisaruksia vähän vähemmän. En kyllä silti sanoisi, että pikkunen tuo koira olisi, ehei. Kaikki Egon nähneet ovat jo 14vk pörriäisestä sitä mieltä, että aivan selkeä maxi on kasvamassa. Toivoa sopii. Kuopiokierroskin käytiin pittuisen kanssa ihan kaksin ja vähän aluksi jänskätti. Niin jännää, että piti ensimmäinen bussimatka piipata. On se muuten pikkukoiran omistajilla halpaa. Ei tarvinnut maksaa koirasta, koska pystyin pitää sen sylissä. Kyllä minä vain aina joudun joka hemmetin kerta maksamaan Paavosta, vaikka ihan hyvin pikkuinen spanielikin menisi sylissä. Ainakin Paavon mielestä. Nih.
Muuten pentu elää pennunelämää. Tuhotaan kaikki eteen tuleva ja suusta löytyy kaikki kielletty ja kiva.
Paavon kanssa eksyttiin eilen ihan kahdestaan agitreeneihin. Treenejä piti Huppusen Kati ja teemana oli pitkät välimatkat, joiden jälkeen jarrutteluhommia ja sarjaesteelle lähestymisiä ja muita pikkumukavuuksia. Pätkiin tutustuessa huokailin ja näin jo päässäni, kuinka koira viilettää kauhistuttavan monta kertaa vääriin paikkoihin tai venyttää mutkansa ihan luvattoman rumiksi, mutta... Kartturikin oli tällä kerralla syystä tai toisesta ihan liekeissä ja ei ongelmia. Päinvastoin. Kouluttajakin huokaili, että menoamme katsoessa tuli ihan kylmät väreet, että niin. Vähän harmitti, kun olemattoman treenamisen takia [mm] en kehdannut ilmoittaa koiraa Varkauteen, mutta onhan itsenäisyyspäivänä vielä Joensuussa kisat. Sieltä napataan serti. Piste.
Meidän elämä muuten menee kesää odotellessa.
Pennun kanssa käytiin lekurilla. Kaikki ok ja painoa oli sisaruksia vähän vähemmän. En kyllä silti sanoisi, että pikkunen tuo koira olisi, ehei. Kaikki Egon nähneet ovat jo 14vk pörriäisestä sitä mieltä, että aivan selkeä maxi on kasvamassa. Toivoa sopii. Kuopiokierroskin käytiin pittuisen kanssa ihan kaksin ja vähän aluksi jänskätti. Niin jännää, että piti ensimmäinen bussimatka piipata. On se muuten pikkukoiran omistajilla halpaa. Ei tarvinnut maksaa koirasta, koska pystyin pitää sen sylissä. Kyllä minä vain aina joudun joka hemmetin kerta maksamaan Paavosta, vaikka ihan hyvin pikkuinen spanielikin menisi sylissä. Ainakin Paavon mielestä. Nih.
Muuten pentu elää pennunelämää. Tuhotaan kaikki eteen tuleva ja suusta löytyy kaikki kielletty ja kiva.
Paavon kanssa eksyttiin eilen ihan kahdestaan agitreeneihin. Treenejä piti Huppusen Kati ja teemana oli pitkät välimatkat, joiden jälkeen jarrutteluhommia ja sarjaesteelle lähestymisiä ja muita pikkumukavuuksia. Pätkiin tutustuessa huokailin ja näin jo päässäni, kuinka koira viilettää kauhistuttavan monta kertaa vääriin paikkoihin tai venyttää mutkansa ihan luvattoman rumiksi, mutta... Kartturikin oli tällä kerralla syystä tai toisesta ihan liekeissä ja ei ongelmia. Päinvastoin. Kouluttajakin huokaili, että menoamme katsoessa tuli ihan kylmät väreet, että niin. Vähän harmitti, kun olemattoman treenamisen takia [mm] en kehdannut ilmoittaa koiraa Varkauteen, mutta onhan itsenäisyyspäivänä vielä Joensuussa kisat. Sieltä napataan serti. Piste.
Meidän elämä muuten menee kesää odotellessa.
5.11.2010
Se saattoi olla mikä tahansa. Eikä kukaan tiennyt mihin se sopi, ennen kuin melkein koko kuva oli valmis
No nyt on hiljaista kaikkialla. Allekirjoittanut kärsi ja kärsii edelleenkin syysflunssasta ja viime viikolla lähti ääni pariksi päiväksi kokonaan.
Koirilla oli siis kunnon löhöiöy viikko. Pentu tutustui naksuttelun saloihin ja Paavo pääsi kiertelee jakkaraa ilman ääniohjausta. Hienoja poikia.
Pennusta on tulossa koira. Ulkonäöltään koira on melko jalkaisa ja pöwwöturkki on alkanut hieman harventua.
Jonkun viikonlopun vietin isäni luona Jyväskylässä ja Pulla pääsi mukaani viettämään kaksinkeskistä laatuaikaa. Penneli jäi ystäväni hoiviin ja kaverini oli kolmenkin päivän jälkeen sitä mieltä, että hänen laukussaan olisi tilaa yhdelle Egolle...
Hyö olivat kuulemma käyneet keskustan lähettyvillä kävelyllä ja komentit olivat edelleen supikoirasta sudenpentuun. Olipa joku mies lähettänyt kasvattajalle terveisiä ja sanonut, että nyt on hienonnäköisen ja "oikean" rodun valinnut kasvatettavakseen. Niin että tällaiset terkut Seijalle! Unohtui mainita pentueen blogissa tällainen viesti.
Tällä viikolla oltiin pitkästä aikaa agiharkoissa ja meillä oli oikea kouluttajamme paikalla. Kouluttajamme on tällä hetkellä työssäoppimassa toisaalla, joten hänet nähdään seuraavan kerran ymmärtääkseni vasta joulun jälkeen.
Mutta olli hyvät treenit. Viikonlopun aikana oli ollut Mikko Nurmen ylimääräistä koulutusta, johon en itse päässyt Jyväskylän vierailun takia. Tehtiin Mikon tekemiä ratoja ja voi pojat.
Flunssa oli tehnyt tehtävänsä. Koiralla oli virtaa ja Paavo oli upea, mutta ohjaaja kusi koko homman ainakin kerrankin. Saatiin tehtyä kuitenkin ihan superpätkiä, kun kartturi vain pysyi tomerana ja Paavon mutkat juoksusuorien jälkeen olivat niin napit, ettei toista. Nyt kun olin päättänyt ja pakottanut itseni menemään nappaamaan melkein nenästä kiinni koiraa enkä ain huitonut käsillä "mene vaan" käskyttäen.
Kouluttajamme, Jenni, oli juuri sellainen, mitä kaivataan. Kun halusin päästä helpolla "UUDESTAAN!!!!" kuului käsky, kun muutaman askeleen ajattelin säästää saattelussa tai muutamassa mutkassa lähes pysähdyin... Jenni sanoikin, että hän ei päästä meitä luistamaan saatteluista ja toinen on sitten se mun käsi... ei ne eivät ole ylhäällä enää, siihen pantiin stoppi kesällä, mutta ne ovat kovin eloisat.
Pentunenkin pääsi halliin ja nyt keskityttiin vaan kahden riman yli juoksemista niin lujaa kuin lähtee. Hyvin pentu rentoutuu alkujännityksen jälkeen ja pystyttiin juoksemisen jälkeen harjoitella lähdössä pysymistä. Siinä meidän salaisuus, me pysytään lähdössä pennusta lähtien.
Koirilla oli siis kunnon löhöiöy viikko. Pentu tutustui naksuttelun saloihin ja Paavo pääsi kiertelee jakkaraa ilman ääniohjausta. Hienoja poikia.
Pennusta on tulossa koira. Ulkonäöltään koira on melko jalkaisa ja pöwwöturkki on alkanut hieman harventua.
Jonkun viikonlopun vietin isäni luona Jyväskylässä ja Pulla pääsi mukaani viettämään kaksinkeskistä laatuaikaa. Penneli jäi ystäväni hoiviin ja kaverini oli kolmenkin päivän jälkeen sitä mieltä, että hänen laukussaan olisi tilaa yhdelle Egolle...
Hyö olivat kuulemma käyneet keskustan lähettyvillä kävelyllä ja komentit olivat edelleen supikoirasta sudenpentuun. Olipa joku mies lähettänyt kasvattajalle terveisiä ja sanonut, että nyt on hienonnäköisen ja "oikean" rodun valinnut kasvatettavakseen. Niin että tällaiset terkut Seijalle! Unohtui mainita pentueen blogissa tällainen viesti.
Tällä viikolla oltiin pitkästä aikaa agiharkoissa ja meillä oli oikea kouluttajamme paikalla. Kouluttajamme on tällä hetkellä työssäoppimassa toisaalla, joten hänet nähdään seuraavan kerran ymmärtääkseni vasta joulun jälkeen.
Mutta olli hyvät treenit. Viikonlopun aikana oli ollut Mikko Nurmen ylimääräistä koulutusta, johon en itse päässyt Jyväskylän vierailun takia. Tehtiin Mikon tekemiä ratoja ja voi pojat.
Flunssa oli tehnyt tehtävänsä. Koiralla oli virtaa ja Paavo oli upea, mutta ohjaaja kusi koko homman ainakin kerrankin. Saatiin tehtyä kuitenkin ihan superpätkiä, kun kartturi vain pysyi tomerana ja Paavon mutkat juoksusuorien jälkeen olivat niin napit, ettei toista. Nyt kun olin päättänyt ja pakottanut itseni menemään nappaamaan melkein nenästä kiinni koiraa enkä ain huitonut käsillä "mene vaan" käskyttäen.
Kouluttajamme, Jenni, oli juuri sellainen, mitä kaivataan. Kun halusin päästä helpolla "UUDESTAAN!!!!" kuului käsky, kun muutaman askeleen ajattelin säästää saattelussa tai muutamassa mutkassa lähes pysähdyin... Jenni sanoikin, että hän ei päästä meitä luistamaan saatteluista ja toinen on sitten se mun käsi... ei ne eivät ole ylhäällä enää, siihen pantiin stoppi kesällä, mutta ne ovat kovin eloisat.
Pentunenkin pääsi halliin ja nyt keskityttiin vaan kahden riman yli juoksemista niin lujaa kuin lähtee. Hyvin pentu rentoutuu alkujännityksen jälkeen ja pystyttiin juoksemisen jälkeen harjoitella lähdössä pysymistä. Siinä meidän salaisuus, me pysytään lähdössä pennusta lähtien.
25.10.2010
Eräitä asioita ei pidä ajatella, ei saa pohtia liian paljon.
Varoitus. Nyt tulee niin laatukuvia ettei toista.
Soturit esittäytyy vasemmalta: Elvis, Ego, Reetta, Paavo
Ja koko jengi istuu ensimmäsenä iltana
Ego 10vk ihastuttamassa vieraita
Mutta välillä väsy yllättää
Ego tänään [11vk]
Soturit esittäytyy vasemmalta: Elvis, Ego, Reetta, Paavo
Ja koko jengi istuu ensimmäsenä iltana
Ego 10vk ihastuttamassa vieraita
Mutta välillä väsy yllättää
Ego tänään [11vk]
23.10.2010
Joskus tarvitaan aikaa.
kuin valkenee
Pitkä päivityskatko, kun tuntuu siltä, ettei ole mitään kerrottavaa ja sitten taas toisaalta ei tiedä yhtään mistä aloittaisi kertomisen, kun olisi niin paljon kaikkea jännää. Tästäkin postauksesta varmaan unohtuu kaikki oleellinen.
Viime viikolla alkoi talvitreenit. Lyhyesti kerrottuna, aluksi tehtiin Minien mm-fiinaliradan alkua hieman turhankin lyhyillä väleillä [se halli on _pieni_]. Meni hyvin, mitä nyt aluksi kouluttajamme selitti "ei ehkä fiksuin ratkaisu, se kun ei irtoa". Hmm... Ei irtoa. Jännästi koira taas toisella puolella hallia viilettää, mutta juu, eihän se irtoa. No joo muuttui kommentit treenin loppuvaiheessa "se kun irtoaa noin hyvin, niin sun pitää yrittää pitää sitä hanskassa enemmän". No nyt alkaa kuulostaa lupaavalta.
Treenit meni hyvin. Enää ei ole mitään teemoja vaan ihan vaan ratoja ja pätkiä, ainakin jos siihen kertaan perustan näkemykseni. Muut ryhmäläisistä ovat mini-medi III-koirakoita, että silleen. Tosin jos yhtään saan kehuskella niin oltiin Pullan kanssa ainoita, jotka saivat viimeiset pätkä alusta loppuun asti puhtaasti ekalla kerralla. Nih.
Ja kontaktit otetettiin upeasti, erityisesti puomi.
Ja mitä muuta elämäämme kuuluu? Ei niin mitään. Pennun kanssa opetellaan elämään koiriksi ja Paavo saa olla se malliesimerkki.
Pennun kanssa ollaan treenattu lähinnä näitä perusjuttuja, istumista, paikalla oloa, maahan menoa ja sitten leikkien yhteydessä tehty eri agikuvioita. Jakkaran kiertäminen onkin vasta hauskaa.
Voin vaan todeta, että jos ja kun pidän Elvista nopeana oppijana niin en kyllä tiedä oikeaa aikailmaisua tuon pennun oppimiskyvylle. Muutama toisto ja pentu tarjoaa jo itse liikettä. Malttaminen on vähän hakusessa, mutta ruokakipon kanssa ollaan tehty paljon töitä ja pikkuhiljaa poika ymmärtää, ettei ruokaa tulee jos varastaa käskystä.
Vietettiin pari päivää hirvimetsälläkin. Egoa olen yrittänyt sosiaalistaa parhaani mukaan eri tilanteissa eri paikoissa eri ihmisiin ja nythän sitä saikin poika kerralla oikein kunnolla ihmiskontaktia. Olihan se jännä huomata, kuinka muka ronskit metsämiehet olivat ihan myytyjä tälle pikkuvekaralle ja tämä vekara oli ihan myyty vieraisiin.
Paavon kanssa vietettiin myös laatuaikaa, sillä erinäisten sattumusten kautta, Paavo pääsi leikkimään hetkeksi hirvikoiraa. Ja voi sitä intoa, kun pääsi metsään vapaaksi, ilman sitä riiviötä roikkumassa korvissa ja kun mukana oli vielä isäkin...
Tulipahan sitten kommenttia, että Paavon hakukuvio on kuin harmaalla, mutta vain huomattavasti tehokkaampaa. Kiitos vaan kohteliaisuudesta[?].
Ja nyt on kyllä taas kaikkea kuultu. Rotuarvailujahan sain kuulla koiristani.
Paavoa veikattiin gordoniksi. Ihan on hei näköinen!
Ego taas sai rodukseen leobergiä, belggaria ja ööh... en muista. Kaikki olivat sitä mieltä, että Ego näyttää tällä hetkellä supikoiralta. Ja kun Ego makaa selällään korvien "noustessa pystyyn", pentu näyttää ihan lepakolta. Että silleen. Kyseessä on siis oikeasti ihan koira.
Ego pääsi myös tutustumaan 10kk glenniin. Ego on suorastaan hävettävän vähän saanut tehdä tuttavuutta muihin koiriin ja nytkin hieman jänskätti innokas terrieri.
Niin että tällaista tänään.
17.10.2010
Saattaa mennä monta päivää, etten sua ymmärrä
Huhhuh. Niin siinä vaan taas kävi, että Pullanen täyttää tänään vuosia. Ikää herralta löytyy jo 4! Pennun tulon jälkeen Paavo on alkanut muistuttaa aikuista koiraa, ei hirveästi, mutta on se nyt sentään hieman aikuisempi kuin tuo penneli.
Tavoite oli, että kun kirjoitan tätä synttäri-ihkutusta voisin sanoa, että agilityssa ollaan noustu vihdoin ykkösistä ylöspäin. No näin ei valitettavasti käynyt, mutta saavutettu ollaan ja paljon tämän vuoden aikana. Viime vuonna tähän aikaan Paavon päässä vaan naksahti joku juttu paikoilleen ja nyt sitten ollaan vietetty aivan loistava vuosi!
Ihana koira, ei voi muuta sanoa. Hirveästi en ole enää tämän vuoden loppupuolella enää ärräpäitä käyttämään... tai oikeastaan nyt tarkemmin muistellessa pennun tulon jälkeen Paavo on menettänyt korvansa. Pitänee viettää enemmän kahden keskistä laatuaikaa otuksen kanssa hieman enemmän.
Paavo on.
10.10.2010
Vahinko, että jännittävä loppuu aina silloin, kun ei enää pelkää vaan voi lopultakin pitää hauskaa
Kisaraportointi:
Kaksi starttia. Luulin meneväni Elina Hannikaisen radoilla, mutta huomasinkin Rauno Virran seisomassa keskellä kenttää. No käy se näinkin.
Ensimmäinen startti. Voi hyvää päivää sentään. Paavo pääti tehdä omat kierroksensa. Siis kävi haukkumassa tuomarin ja siinä samassa tutustumassa itseksekseen rataan, että osaa sitten loput esteet mennä mun kanssa ongelmitta. Olin kuullut, että ihanneaika olisi tiukka [mutta noh], joten vaikka kuinka uskon koirani pinkovan melko vikkelään radalla niin olin sata varma, että yliaikaa tuloksen saadessamme tästä olisi tulossa. Siksipä en edes olisi välttämättä tulosta halunnut...
Koira ei ollut missään hanskassa ja koska koira oli jo prkl kerran lähtenyt käsistä niin ohjaaja vähän löysäili "mene vaan..." oli aika yleinen käsky radalla ja voitte uskoa, että siinä missä piti kääntyä tiukasti niin silloin ei käännytty tiukasti.
No joo, ainakin se irtosi! Ei puhettakaan varkauden kisojen pienestä epävarmuudesta ja jumituksesta.
Alla oheinen pätkä, jonka ansiosta treeniryhmäläiseni tulivat päivittelemään, pitäisi joskus ihan vaan kokeilla seistä keskellä kenttää ja ohjata koiraa sieltä.
Pätkä alkaa putkelta. Punainen koiran menemä reitti, sininen ohjaajan kulkema reitti keinulle. Ja hyvin onnistui!
Ja loppurata mentiin siis niin ikään virheittä maaliin... tai näin ohjaaja luuli. Kymppi radalta. Siis joku virhe siellä sittenkin oli käynyt. Nyt saatte jännityksellä odottaa, että mikähän femma sieltä oli yllättäen ropsahtanut. Meinaan, kun radalta tulin olin niin ylpeä koiran kontakteista. Upeat, etenkin puomin ylösmenot olivat niin selkeät neljän tassun otokset ettei toista! Ollaan siis petrattu kesällä ainakin jossain ongelmassamme.
Tulokseksi siis 10vp ja -3 ja risat. Ei siis yliaikaa sittenkään, vaikka alussa tosiaan kierrettiin kenttä kokonaan läpi!
Seuraava rata. Ohjaaja villitsi sisällään nukkuvaa asennetta ja voi että radalla oli kyllä niin voittajafiilis ettei tosikaan. Olin päättänyt, että nyt se koira vaikka raahaa radan mun perässä, mutta jumaliste se pysyy mun kädessä!
Ja pysyihän se, aina siihen asti, kun ohjaaja hämmentyi aalla. Koira ponkaisi jostain aika korkealta aalta jatkaakseen matkaa ja siinä vaiheessa pieni ajatus "kyllä se perässä kääntyy" [loppu juoksu"suora" odotti, joten etumatka olisi ollut suotavaa], mutta eipä kääntynytkään. Vaan bongasi syöttiputken, jonka olin tiedostanut ratapiirrosta katsellessa ja vielä rataantutustumisessa ja vielä radalle mentäessä. Se oli nimenomaan se kohta, jonka olin päättänyt ennen radalle menoa ottaa erityis huolella.
Mutta mitä vielä. Ei se koira putkeen asti kerennyt, mutta kerkesi ohittaa seuraavan esteen ja kun otin koiran takaisin, hyppäsi esteen väärästä suunnasta.
Noh loppuradalla juoksusuoran käännöskohdassa oli taas yksi putkisyötti [tai ei se olisi ollut mikään syötti, ellei sattuisi omistamaan tuollaista vähän enemmän putkille lämpenevää koiraa] ja päätin, että tää me sentään handlataan. Varmistin vähän liikaa ja ykskaks nytkähtäminen etiäpäin takasi riman tipahtamisen, koiran hämmentymisen ja ohjaajan totaalisen hetkellisen jäätymisen.
Niinpä peitin keppien alun ja siinä sitten otettiin kepit alusta. Mutta jälleen. Keppien jälkeen leikka lähettäessä koiraa renkaalle [kaukana ovat ne päivät, kun rengas tuotti harmaita hiuksia] ja siitä sitten kahden esteen juoksusuora koiran fiilistellessä edellä.
No joo hammastahan sitä piti purra radan jälkeen. Jälleen tehtävissä oleva rata ja videota katsellessa oli taas ihana huomata, kuinka yleisö on taas Paavon menossa mukana. "EIKÄ!" Kuului tosin radallekin asti, kun hylly pamahti radalta. Lisäksi huokailut "siinä meni voittaja" "Voi harmi" "Pitäis saada ottaa uusiksi" ja muut harmistuneet kommentit pelastivat hieman harmistustani.
Koska kyseessä oli oman seuran kisat, on tapana laittaa hyllynkin saaneille aika, jos vain se on missään määrin vertailukelpoinen. Ja lappusta katsoessa ja tuloksen saaneiden aikoja vertaillesssa ei kai sitä voinut kuin taas vaan kohauttaa olkia. Esteen kierron ja keppijumituksesta huolimatta aikamme olisi nopealla vilkaisulla ollut radan nopein tai toisiksi nopein. En niitä kymmenyksiä vahdannut niin tarkasti. Niin että uusinnan olisin minäkin halunnut!
Ja sitten siihen, mitä meinasin ennen kuin sain tuloslappuset käteen, hehkuttaa blogissa. Nimittäin kontaktit! Olin niin tyytyväinen koiran kontakteihin, ettei tosikaan. Mutta sitten tuli todellisuus. Molempiin lappuihin oli heitetty virhe puomin alasmenosta ja olen sata varma, että Paavo todellakin hyllyradalla otti huolelliset juoksukontaktit. Ehkä kuva tarkoittaa sillä radalla aan alastuloa. Sen kontaktista en menisi takuuseen.
Mutta siis ekallakin radalla oli tullut kontaktivirhe. Prkl. Ja minä kun niin hehkuin tyytyväisyyttä, että vaikka pakka oli muuten sekaisin niin kontaktit onnistui. No ei näköjään onnistunut. Mutta KEINU onnistui. KEINU oli hieno. KEINU oli nopea. KEINU ei pissannut. Ja se oli se seuran KEVYT keinu. Jotain hyvää on löydettävä.
Ja nopea pentupäivitys. Alkuhämmennyksestä on selkeästi päästy, sillä ktuota piraijaa pitää olla kokoajan kyttäämässä, milloin tuolin jalat, milloin laukut, milloin omat varpaat ja milloin mikäkin kyseisen pallon kohteena. Spanieliosasto on pitänyt puoliaan melko kiitettävästi. Elvis tosin on reagoinut pentuun niin, että pysyy mielummin pois pennun tieltä kuin osuu nokat vastakkain Egon kanssa. Tarkoittaa siis sitä, että koira liikkuu omassa talossaan mahdollisimman seinien lähettyvillä tai vaihtoehtoisesti sohvan vieressä. Mutta pennulla ei ole mitään asiaa Elviksen luiden ja ruokakipon lähelle. Se on tehty selväksi. Ja keittiöön rynniessä on ihan turha mennä Elviksen ohi. Silloin tulee murinaa.
Paavo taas on jo hieman innostunut leikkimään pennun kanssa. Huonopuoli hommassa on se, että leikki ei ole äänetöntä kummankaan osalta, eli leikkihetket on vietettävä metsässä. Myös Paavo on tehnyt pennulle selväksi, että Paavon luihin [jos Paavo edes ajattelee, että luut ovat hänen] ei kosketa. Sängylle tuleminen on ehdottoman kiellettyä, paitsi jos minä (öiksi, jotta herään pennun herätessä... voitte uskoa, että naaman nuoleminen/pureminen on aika tehokas herätyskello] pennun sänkyyn nostan. Silloin voi nuttua ihan vieretysten.
Yhteiselo on siis lähtenyt käyntiin oikein mallikkaasti ja Ego pääsi kisoihin turistiksi katselemaan tulevaisuuttaan. Monet ihmiset ihastelivat karvapalloa ja hyvin Ego sieti pienestä jännityksestä huolimatta vieraat ihmiset, kunhan vain sai olla "turvassa". Siis joko jalkojen välissä tai sylissä.
Lenkit ovat kohdistuneet lähimetsään. Tuolloin ollaan treenattu luoksetuloja ja myös Paavo tykkää tästä yksinkertaisesta treenistä. Namia tarjolla tai vaihtoehtoisesti joku karahko maasta.
Ollaan myös ruokailun yhteydessä opeteltu istumaan ja hieman malttamaan. Malttaminen on tosin tuosta pojasta kaukana, mutta eiköhän se vielä joskus pysy paikoillaan sekunnin pidempään.
Kuvia ei ole tarjota vielä, sillä kamera elää taas omaa elämäänsä virrankäytön kanssa, joten...
Kaksi starttia. Luulin meneväni Elina Hannikaisen radoilla, mutta huomasinkin Rauno Virran seisomassa keskellä kenttää. No käy se näinkin.
Ensimmäinen startti. Voi hyvää päivää sentään. Paavo pääti tehdä omat kierroksensa. Siis kävi haukkumassa tuomarin ja siinä samassa tutustumassa itseksekseen rataan, että osaa sitten loput esteet mennä mun kanssa ongelmitta. Olin kuullut, että ihanneaika olisi tiukka [mutta noh], joten vaikka kuinka uskon koirani pinkovan melko vikkelään radalla niin olin sata varma, että yliaikaa tuloksen saadessamme tästä olisi tulossa. Siksipä en edes olisi välttämättä tulosta halunnut...
Koira ei ollut missään hanskassa ja koska koira oli jo prkl kerran lähtenyt käsistä niin ohjaaja vähän löysäili "mene vaan..." oli aika yleinen käsky radalla ja voitte uskoa, että siinä missä piti kääntyä tiukasti niin silloin ei käännytty tiukasti.
No joo, ainakin se irtosi! Ei puhettakaan varkauden kisojen pienestä epävarmuudesta ja jumituksesta.
Alla oheinen pätkä, jonka ansiosta treeniryhmäläiseni tulivat päivittelemään, pitäisi joskus ihan vaan kokeilla seistä keskellä kenttää ja ohjata koiraa sieltä.
Pätkä alkaa putkelta. Punainen koiran menemä reitti, sininen ohjaajan kulkema reitti keinulle. Ja hyvin onnistui!
Ja loppurata mentiin siis niin ikään virheittä maaliin... tai näin ohjaaja luuli. Kymppi radalta. Siis joku virhe siellä sittenkin oli käynyt. Nyt saatte jännityksellä odottaa, että mikähän femma sieltä oli yllättäen ropsahtanut. Meinaan, kun radalta tulin olin niin ylpeä koiran kontakteista. Upeat, etenkin puomin ylösmenot olivat niin selkeät neljän tassun otokset ettei toista! Ollaan siis petrattu kesällä ainakin jossain ongelmassamme.
Tulokseksi siis 10vp ja -3 ja risat. Ei siis yliaikaa sittenkään, vaikka alussa tosiaan kierrettiin kenttä kokonaan läpi!
Seuraava rata. Ohjaaja villitsi sisällään nukkuvaa asennetta ja voi että radalla oli kyllä niin voittajafiilis ettei tosikaan. Olin päättänyt, että nyt se koira vaikka raahaa radan mun perässä, mutta jumaliste se pysyy mun kädessä!
Ja pysyihän se, aina siihen asti, kun ohjaaja hämmentyi aalla. Koira ponkaisi jostain aika korkealta aalta jatkaakseen matkaa ja siinä vaiheessa pieni ajatus "kyllä se perässä kääntyy" [loppu juoksu"suora" odotti, joten etumatka olisi ollut suotavaa], mutta eipä kääntynytkään. Vaan bongasi syöttiputken, jonka olin tiedostanut ratapiirrosta katsellessa ja vielä rataantutustumisessa ja vielä radalle mentäessä. Se oli nimenomaan se kohta, jonka olin päättänyt ennen radalle menoa ottaa erityis huolella.
Mutta mitä vielä. Ei se koira putkeen asti kerennyt, mutta kerkesi ohittaa seuraavan esteen ja kun otin koiran takaisin, hyppäsi esteen väärästä suunnasta.
Noh loppuradalla juoksusuoran käännöskohdassa oli taas yksi putkisyötti [tai ei se olisi ollut mikään syötti, ellei sattuisi omistamaan tuollaista vähän enemmän putkille lämpenevää koiraa] ja päätin, että tää me sentään handlataan. Varmistin vähän liikaa ja ykskaks nytkähtäminen etiäpäin takasi riman tipahtamisen, koiran hämmentymisen ja ohjaajan totaalisen hetkellisen jäätymisen.
Niinpä peitin keppien alun ja siinä sitten otettiin kepit alusta. Mutta jälleen. Keppien jälkeen leikka lähettäessä koiraa renkaalle [kaukana ovat ne päivät, kun rengas tuotti harmaita hiuksia] ja siitä sitten kahden esteen juoksusuora koiran fiilistellessä edellä.
No joo hammastahan sitä piti purra radan jälkeen. Jälleen tehtävissä oleva rata ja videota katsellessa oli taas ihana huomata, kuinka yleisö on taas Paavon menossa mukana. "EIKÄ!" Kuului tosin radallekin asti, kun hylly pamahti radalta. Lisäksi huokailut "siinä meni voittaja" "Voi harmi" "Pitäis saada ottaa uusiksi" ja muut harmistuneet kommentit pelastivat hieman harmistustani.
Koska kyseessä oli oman seuran kisat, on tapana laittaa hyllynkin saaneille aika, jos vain se on missään määrin vertailukelpoinen. Ja lappusta katsoessa ja tuloksen saaneiden aikoja vertaillesssa ei kai sitä voinut kuin taas vaan kohauttaa olkia. Esteen kierron ja keppijumituksesta huolimatta aikamme olisi nopealla vilkaisulla ollut radan nopein tai toisiksi nopein. En niitä kymmenyksiä vahdannut niin tarkasti. Niin että uusinnan olisin minäkin halunnut!
Ja sitten siihen, mitä meinasin ennen kuin sain tuloslappuset käteen, hehkuttaa blogissa. Nimittäin kontaktit! Olin niin tyytyväinen koiran kontakteihin, ettei tosikaan. Mutta sitten tuli todellisuus. Molempiin lappuihin oli heitetty virhe puomin alasmenosta ja olen sata varma, että Paavo todellakin hyllyradalla otti huolelliset juoksukontaktit. Ehkä kuva tarkoittaa sillä radalla aan alastuloa. Sen kontaktista en menisi takuuseen.
Mutta siis ekallakin radalla oli tullut kontaktivirhe. Prkl. Ja minä kun niin hehkuin tyytyväisyyttä, että vaikka pakka oli muuten sekaisin niin kontaktit onnistui. No ei näköjään onnistunut. Mutta KEINU onnistui. KEINU oli hieno. KEINU oli nopea. KEINU ei pissannut. Ja se oli se seuran KEVYT keinu. Jotain hyvää on löydettävä.
Ja nopea pentupäivitys. Alkuhämmennyksestä on selkeästi päästy, sillä ktuota piraijaa pitää olla kokoajan kyttäämässä, milloin tuolin jalat, milloin laukut, milloin omat varpaat ja milloin mikäkin kyseisen pallon kohteena. Spanieliosasto on pitänyt puoliaan melko kiitettävästi. Elvis tosin on reagoinut pentuun niin, että pysyy mielummin pois pennun tieltä kuin osuu nokat vastakkain Egon kanssa. Tarkoittaa siis sitä, että koira liikkuu omassa talossaan mahdollisimman seinien lähettyvillä tai vaihtoehtoisesti sohvan vieressä. Mutta pennulla ei ole mitään asiaa Elviksen luiden ja ruokakipon lähelle. Se on tehty selväksi. Ja keittiöön rynniessä on ihan turha mennä Elviksen ohi. Silloin tulee murinaa.
Paavo taas on jo hieman innostunut leikkimään pennun kanssa. Huonopuoli hommassa on se, että leikki ei ole äänetöntä kummankaan osalta, eli leikkihetket on vietettävä metsässä. Myös Paavo on tehnyt pennulle selväksi, että Paavon luihin [jos Paavo edes ajattelee, että luut ovat hänen] ei kosketa. Sängylle tuleminen on ehdottoman kiellettyä, paitsi jos minä (öiksi, jotta herään pennun herätessä... voitte uskoa, että naaman nuoleminen/pureminen on aika tehokas herätyskello] pennun sänkyyn nostan. Silloin voi nuttua ihan vieretysten.
Yhteiselo on siis lähtenyt käyntiin oikein mallikkaasti ja Ego pääsi kisoihin turistiksi katselemaan tulevaisuuttaan. Monet ihmiset ihastelivat karvapalloa ja hyvin Ego sieti pienestä jännityksestä huolimatta vieraat ihmiset, kunhan vain sai olla "turvassa". Siis joko jalkojen välissä tai sylissä.
Lenkit ovat kohdistuneet lähimetsään. Tuolloin ollaan treenattu luoksetuloja ja myös Paavo tykkää tästä yksinkertaisesta treenistä. Namia tarjolla tai vaihtoehtoisesti joku karahko maasta.
Ollaan myös ruokailun yhteydessä opeteltu istumaan ja hieman malttamaan. Malttaminen on tosin tuosta pojasta kaukana, mutta eiköhän se vielä joskus pysy paikoillaan sekunnin pidempään.
Kuvia ei ole tarjota vielä, sillä kamera elää taas omaa elämäänsä virrankäytön kanssa, joten...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)