Mul taas vähä vähemmän on aikaa hepuliin, hepuliin

Joo-o. Hyviä uutisia niille, jotka kuvia kaipaavat: löysin kamerani laturin. Akut ovat kovasti latautumassa ja koska ilma on noin hehkeä niin saatatte saada talvisia kuvia pörriäisestä ja punavalkeista otuksista.
Tämän päivän suunnitelma olisi trimmata pojat [no Ego lähinnä vaan harjailla, tai voisi sille kai kivan keesin selkään vetäistä...] ja jos oikeen ahkerana pysyn niin ottaa piiitkästä aikaa posekuvia. Ja Egohan siis pääsee ekaa kertaa kokeilemaan posetusta. Puolueeton mielipiteenihän on, että Egosta kasvaa kyllä ehkäpä hienoin pörriäinen ikin joten täytyyhän pojan opetella malttaa seistä paikoillaan. Kyllä pyrrit on helppoja, ei trimmausta ennen näyttelyä, eikä kehässä mitään onnetonta späpellystä asentoihin. Okei joo, olen alkanut opettaa Paavoa vaapaaseen seisontaan, koska ainakin Elvis näyttää heti paljonpaljon upeammalta vapaasti seistessään kuin seisotettuna.

Oltiin viikon aikana vikoissa pienenkamalankaikuvansurisevantolpallisen hallin treeneissä. Seuramme on löytänyt uuden isomman hallin aivan tuosta meidän vierestä, joten kevätkaudelle olisi kai investoitava avain halliin.
Treenit piti Miira ja tehtävät olivat varsin yksinkertaisia. Ja siihen se homma kaatui. Viime viikolla tuskailin rataantutuessa, kuinka me koskaan selvitään enempää kuin kaksi estettä kerralla. Se luo mulle sellaiseen asenteen, että perkele.
Nyt liikuskelein rataantutustuessa partaani naureskellen ja ajattelin vain, että helpponakki.

No ei ollut. Ensinäkin Paavolla oli taas sellainen päivä, että minähän luen pienetkin liikkeet ja seuraan niitä, enkä takuulla irtoa päättäväisesti pelkästä käden huiskaisusta yhtään minnekään. Tähän kun lisättiin kartturin löysäily niin katastrofin ainekset olivat valmiit.
Tuossa hallissa mua vaan häiritsee kamalasti se, että Paavo on normaalia hitaampia. Pystyn edistämään hallissa ihan törkeesti koiran edelle ja se ei ole hyvä. Liika on liikaa.
Radan loppuosassa meinaan kerkesin huoletta tehdä KAKSI persjättöä ilman, että lisäsin edes huippuvauhdin töppösiini. Kentällä moisestä unelmointi olisi saanut niskavillani pystyyn ja ajattelemaan jotain toista edes teoreettisesti mahdollisempaa ideaa.
Mutta hyvät treenit taas olivat juu.