Vahinko, että jännittävä loppuu aina silloin, kun ei enää pelkää vaan voi lopultakin pitää hauskaa

Kisaraportointi:

Kaksi starttia. Luulin meneväni Elina Hannikaisen radoilla, mutta huomasinkin Rauno Virran seisomassa keskellä kenttää. No käy se näinkin.

Ensimmäinen startti. Voi hyvää päivää sentään. Paavo pääti tehdä omat kierroksensa. Siis kävi haukkumassa tuomarin ja siinä samassa tutustumassa itseksekseen rataan, että osaa sitten loput esteet mennä mun kanssa ongelmitta. Olin kuullut, että ihanneaika olisi tiukka [mutta noh], joten vaikka kuinka uskon koirani pinkovan melko vikkelään radalla niin olin sata varma, että yliaikaa tuloksen saadessamme tästä olisi tulossa. Siksipä en edes olisi välttämättä tulosta halunnut...
Koira ei ollut missään hanskassa ja koska koira oli jo prkl kerran lähtenyt käsistä niin ohjaaja vähän löysäili "mene vaan..." oli aika yleinen käsky radalla ja voitte uskoa, että siinä missä piti kääntyä tiukasti niin silloin ei käännytty tiukasti.
No joo, ainakin se irtosi! Ei puhettakaan varkauden kisojen pienestä epävarmuudesta ja jumituksesta.
Alla oheinen pätkä, jonka ansiosta treeniryhmäläiseni tulivat päivittelemään, pitäisi joskus ihan vaan kokeilla seistä keskellä kenttää ja ohjata koiraa sieltä.
Pätkä alkaa putkelta. Punainen koiran menemä reitti, sininen ohjaajan kulkema reitti keinulle. Ja hyvin onnistui!



Ja loppurata mentiin siis niin ikään virheittä maaliin... tai näin ohjaaja luuli. Kymppi radalta. Siis joku virhe siellä sittenkin oli käynyt. Nyt saatte jännityksellä odottaa, että mikähän femma sieltä oli yllättäen ropsahtanut. Meinaan, kun radalta tulin olin niin ylpeä koiran kontakteista. Upeat, etenkin puomin ylösmenot olivat niin selkeät neljän tassun otokset ettei toista! Ollaan siis petrattu kesällä ainakin jossain ongelmassamme.

Tulokseksi siis 10vp ja -3 ja risat. Ei siis yliaikaa sittenkään, vaikka alussa tosiaan kierrettiin kenttä kokonaan läpi!

Seuraava rata. Ohjaaja villitsi sisällään nukkuvaa asennetta ja voi että radalla oli kyllä niin voittajafiilis ettei tosikaan. Olin päättänyt, että nyt se koira vaikka raahaa radan mun perässä, mutta jumaliste se pysyy mun kädessä!
Ja pysyihän se, aina siihen asti, kun ohjaaja hämmentyi aalla. Koira ponkaisi jostain aika korkealta aalta jatkaakseen matkaa ja siinä vaiheessa pieni ajatus "kyllä se perässä kääntyy" [loppu juoksu"suora" odotti, joten etumatka olisi ollut suotavaa], mutta eipä kääntynytkään. Vaan bongasi syöttiputken, jonka olin tiedostanut ratapiirrosta katsellessa ja vielä rataantutustumisessa ja vielä radalle mentäessä. Se oli nimenomaan se kohta, jonka olin päättänyt ennen radalle menoa ottaa erityis huolella.
Mutta mitä vielä. Ei se koira putkeen asti kerennyt, mutta kerkesi ohittaa seuraavan esteen ja kun otin koiran takaisin, hyppäsi esteen väärästä suunnasta.
Noh loppuradalla juoksusuoran käännöskohdassa oli taas yksi putkisyötti [tai ei se olisi ollut mikään syötti, ellei sattuisi omistamaan tuollaista vähän enemmän putkille lämpenevää koiraa] ja päätin, että tää me sentään handlataan. Varmistin vähän liikaa ja ykskaks nytkähtäminen etiäpäin takasi riman tipahtamisen, koiran hämmentymisen ja ohjaajan totaalisen hetkellisen jäätymisen.
Niinpä peitin keppien alun ja siinä sitten otettiin kepit alusta. Mutta jälleen. Keppien jälkeen leikka lähettäessä koiraa renkaalle [kaukana ovat ne päivät, kun rengas tuotti harmaita hiuksia] ja siitä sitten kahden esteen juoksusuora koiran fiilistellessä edellä.

No joo hammastahan sitä piti purra radan jälkeen. Jälleen tehtävissä oleva rata ja videota katsellessa oli taas ihana huomata, kuinka yleisö on taas Paavon menossa mukana. "EIKÄ!" Kuului tosin radallekin asti, kun hylly pamahti radalta. Lisäksi huokailut "siinä meni voittaja" "Voi harmi" "Pitäis saada ottaa uusiksi" ja muut harmistuneet kommentit pelastivat hieman harmistustani.

Koska kyseessä oli oman seuran kisat, on tapana laittaa hyllynkin saaneille aika, jos vain se on missään määrin vertailukelpoinen. Ja lappusta katsoessa ja tuloksen saaneiden aikoja vertaillesssa ei kai sitä voinut kuin taas vaan kohauttaa olkia. Esteen kierron ja keppijumituksesta huolimatta aikamme olisi nopealla vilkaisulla ollut radan nopein tai toisiksi nopein. En niitä kymmenyksiä vahdannut niin tarkasti. Niin että uusinnan olisin minäkin halunnut!

Ja sitten siihen, mitä meinasin ennen kuin sain tuloslappuset käteen, hehkuttaa blogissa. Nimittäin kontaktit! Olin niin tyytyväinen koiran kontakteihin, ettei tosikaan. Mutta sitten tuli todellisuus. Molempiin lappuihin oli heitetty virhe puomin alasmenosta ja olen sata varma, että Paavo todellakin hyllyradalla otti huolelliset juoksukontaktit. Ehkä kuva tarkoittaa sillä radalla aan alastuloa. Sen kontaktista en menisi takuuseen.
Mutta siis ekallakin radalla oli tullut kontaktivirhe. Prkl. Ja minä kun niin hehkuin tyytyväisyyttä, että vaikka pakka oli muuten sekaisin niin kontaktit onnistui. No ei näköjään onnistunut. Mutta KEINU onnistui. KEINU oli hieno. KEINU oli nopea. KEINU ei pissannut. Ja se oli se seuran KEVYT keinu. Jotain hyvää on löydettävä.

Ja nopea pentupäivitys. Alkuhämmennyksestä on selkeästi päästy, sillä ktuota piraijaa pitää olla kokoajan kyttäämässä, milloin tuolin jalat, milloin laukut, milloin omat varpaat ja milloin mikäkin kyseisen pallon kohteena. Spanieliosasto on pitänyt puoliaan melko kiitettävästi. Elvis tosin on reagoinut pentuun niin, että pysyy mielummin pois pennun tieltä kuin osuu nokat vastakkain Egon kanssa. Tarkoittaa siis sitä, että koira liikkuu omassa talossaan mahdollisimman seinien lähettyvillä tai vaihtoehtoisesti sohvan vieressä. Mutta pennulla ei ole mitään asiaa Elviksen luiden ja ruokakipon lähelle. Se on tehty selväksi. Ja keittiöön rynniessä on ihan turha mennä Elviksen ohi. Silloin tulee murinaa.
Paavo taas on jo hieman innostunut leikkimään pennun kanssa. Huonopuoli hommassa on se, että leikki ei ole äänetöntä kummankaan osalta, eli leikkihetket on vietettävä metsässä. Myös Paavo on tehnyt pennulle selväksi, että Paavon luihin [jos Paavo edes ajattelee, että luut ovat hänen] ei kosketa. Sängylle tuleminen on ehdottoman kiellettyä, paitsi jos minä (öiksi, jotta herään pennun herätessä... voitte uskoa, että naaman nuoleminen/pureminen on aika tehokas herätyskello] pennun sänkyyn nostan. Silloin voi nuttua ihan vieretysten.

Yhteiselo on siis lähtenyt käyntiin oikein mallikkaasti ja Ego pääsi kisoihin turistiksi katselemaan tulevaisuuttaan. Monet ihmiset ihastelivat karvapalloa ja hyvin Ego sieti pienestä jännityksestä huolimatta vieraat ihmiset, kunhan vain sai olla "turvassa". Siis joko jalkojen välissä tai sylissä.
Lenkit ovat kohdistuneet lähimetsään. Tuolloin ollaan treenattu luoksetuloja ja myös Paavo tykkää tästä yksinkertaisesta treenistä. Namia tarjolla tai vaihtoehtoisesti joku karahko maasta.
Ollaan myös ruokailun yhteydessä opeteltu istumaan ja hieman malttamaan. Malttaminen on tosin tuosta pojasta kaukana, mutta eiköhän se vielä joskus pysy paikoillaan sekunnin pidempään.
Kuvia ei ole tarjota vielä, sillä kamera elää taas omaa elämäänsä virrankäytön kanssa, joten...