Julistin sodan koirankarvoja vastaan, mutta musta tuntuu pahasti siltä, että olen melkoisesti tappiolla tässä sodassa. Aloitin sodan parisen viikkoa sitten. Taktiikkani on ollut jokapäiväinen harjaus, Paavon trimmaus (no vähän kesken) ja muutenkin karvan nyppiminen tilaisuuden tullen. Mutta mikä on tämän hetkinen saavutus? Karvaa tuntuu lähtevän yhä vain enemmän ja huomattavasti herkemmin ja vaikka kuinka joka päivä harjaan sen verran, että iseänikin alkaa kyllästyttämään monen nyrkinkokoisen karvapallon vieressä oleskelu, ei se karva lopu. Tuolla määrällä saisin kolmannen koiran tähän talouteen.
Maanantaina treenattiin jotain variaatiota [esteiden sijoittelu] B-maajoukkueen jostain harjoituksesta ja meidän meno oli jota kuinkin sitä luokkaa, että Miiran puhuessa, kuinka toiveita ja palautetta otetaan vastaan, etenkin jos radat tuntuvat liian helpoilta tai vaikeilta. Siinä vaiheessa, kun puhuttiin liian helpoista harjoituksista katsottiin minua pitkään. No onhan ne harjoitukset aika simppeleitä, mutta hommassa onkin se, että radat voisivat ehdottomasti mennä vielä paremmin. Tarkoitan nyt mutkia. Ajattelinkin alkaa hiillostaa kouluttajiani, jos he hokaisivat vielä jonkun muun ohjaustavan kohtiin, joissa mutkat muuten tuntuvat venyvän. Tai jotain. Joo. Näillä yksinkertaisilla radoilla kun ei tule sitä "tuo on pakko varmistaa" -paniikkia vaan voi antaa mennä vaan. Ainakin luulisi motivaatiota koiralta löytyvät, kun epäonnistumisia ja kartturin panikointia ei ole havaittavissa.
Nyt harjoteltiin öö... no siinä oli takaakiertoo ja kepeille lähestymistä ja "loppusuora", jolla jälleen blokkailin koiraa, kun muuten meinas jäädä este välistä.
Saatiin Paavon kanssa extraharjoitus ja loppu muutettiin niin, että kepeille lähestyttyttiin avokulmasta. No sehän oli varsin helppoa, kun kerkesin niistämään kepeille.
Treeneissä muutenkin tuli sitten katseltua ja keskusteltua eri tyyleillä opettaa kepit. Eräs sheltti kävi kepeillä niin kierroksilla, ettei malttanut kepittää, vaikka oikeasti kepit hyvin osasikin. Mun koirilla kierroksiin [paavolla lähinnä] hommaan auttaa kädet, joilla koira on kepeille opetettu. Tämä tapaus ei ollut koskaan kättä kepeillä nähnytkään[?] ja siksi homma meni täysin pipariksi. En katsonut miten ongelma ratkaistiin, mutta opinpahan sen: jos haluaa opettaa koiran jollain uudella hienolla kikkakolmosella, niin suosittelen lämpimästi, että opettaa/siedättää koiralle sen ensimmäisen välin kädellä ohajattavaksi. En muista juuri mitään treeniä/kisaa, joilla olisin ollut niin auttamatta koiran jäljessä tahtomattani, etten olisi kerinnyt sitä ekaa väliä opastaa koiralle. Poikkeuksena tietty sitten ne takaleikat kepeillä ja muut lähetysharjoitukset, mutta siis ymmärtänette pointtini. Juurikin tuossa meidän tekemässä avoimenkulman harjoituksessa siitä kädestä oli enemmän kuin hyötyä. Vaikka Paavo rynnisti täysiä sisään, poika kädellä ohjatessa tajusi myös jyrkästi kääntyä eikä Paavolla ollut mitään vaikeuksia tehdä keppejä alusta loppuun puhtaasti läpi. Kun taas jos Paavo ei olisi saanut kättä avuksi... olisin löytänyt herran aika varmasti ensimmäisen välin takaa siintävältä puomilta.
Ja sitten lisää agiuutisia.
Käytiin Piiiiiiiiiitkästä aikaa hallilla treenaa ja tein hauskaa ja helppoa radanpätkää, joka sisälsi 10 estettä [hyppyjä, muurin ja putken], pyrri meni. Sain ottaa sivuttain etäisyyttä paikoin esteillä, sain edistää ja sain työntää. Valssaaminen eikä niistäminenkään tuottaneet pään vaivaa. Muurikin meni jo radan osana. Ollaan taidettu ottaa muuria tätä ennen kerran tai kaksi, mutta mitäpä ei pyrri tekisi (jättäisi ruokaansa kesken), jos minä jotakin sanon. Varmistelu ei kuulunut meidän suunnitelmiin vaan nyt halusin katsoa, mitä osataan lähes kuukauden tauon jälkeen. Ja osattiinhan me.
Paavon kanssa tehtiin sama treeni samoilla eri ohjauskuvioilla ja namnam. Mullon hienoja poikia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti