Kesätreenit alkoivat ja tästä on enemmän kuin hyvä jatkaa.
Tutustuttiin ryhmäämme. Noh kaikki muut ovat minejä ja ongelmaksi jokainen listasi irtoavuuden. Sovitaan hyvin tähän jengiin Paavon kanssa :D.
Tehtiin sellainen "alkutestirata", joka kaikessa yksinkertaisuudessa oli juuri sitä, mitä en Paavon kanssa tykkää tehdä. Noh ohjaajalla oli vähän pehmennyt pää [aamulla kuntonyrkkeilyä ja treeneihin mentiin pyöräille, illasta sitten hölkäten pitämään yu-koulua ja siitä sitten agittaa. Kyllä hieman jo kaipasin saunaan menoa], joten en välittänyt vaikka rata tehtiin "perusnätisti".
Kuvittelin, että hommasta tulisi jotain katastrofin ja katastrofin väliltä, mutta mitäpä vielä. Radalla kyllä tunsi, että koira ei ihan hanskassa ollut, mutta radalla kuuluikin pääsääntöisesti posottaa niin lujaa kuin jaksoi eteenpäin (ainakin meidän tyylillä) ettei sillä ollut mitään merkitystä, miten hanskassa se koira oli.
Molemmilla kerroilla Paavo karkasi samaan väärään päähän putkeen, mutta muuten rata sujui mukavasti. Erityisesti kepit olivat niin makeet, että venähtäneet kaaret saivat anteeksi tämän kerran.
Ja sitten siihen "meidän tyyliin", miksi sain juosta koiran kanssa kilpaa, vaikka rata ei sinäänsä mikään suora ollut. Mie kuulemma ohjaan Paavoa proaktiivisesti, eli teen työt jo kolmea neljää estettä ennen ja sitten saan vaan antaa mennä. En tiennyt että tuolla olis joku termikin, mutta milläpä asialla ei termiä olisi tässä lajissa?
Kouluttajien kommentit proaktiivisenohjauksen lisäksi, olivat koirasta: se irtoaa, se liikkuu hyvin ja ennen kaikkea se kuunteli kivasti, vaikka takana joskus ohjasinkin.
Egon kanssa päätin treenata häiriön alla leikkimistä ja se pikkuinen on upea. Pallon perään juostiin tuhatta ja sataa, ja vaikka väliimme kerran erehtyikin tulemaan vieras koira, ei Ego välittänyt mitään häiriöstä vaan juoksi suoraan luokseni. Ehkäpä emme siis tule Egon kanssa painimaan samoissa ongelmissa kuin Paavon?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti