26.4.2011

Se pistää miettimään, kun jotain yrittää ja silti ulos jää yhtenään

Joensuussa ois ollut kisat. Monen monituisen mutkan kautta onnistuin ilmoittamaan tosiaan itseni jollekin päivälle x, joka oli sitten (kiitoksia kovasti) lopulta vaihdettu lauantaiksi, vaikka oikeastaan olin ilmoittautunut perjantain kisat järjestävälle seuralle [juu, yllätyin kun huomasin, et kisat ovat Pe-la ei la-su, liian monimutkaista...] anyway, ei menty silti kisaamaan monestakin syystä ja yksi syy oli Paavon (ja juu Egonkin) terveys. Molemmat pojat olivat "hieman" sairaita ja tavaraa tuli ulos poikien molemmista päistä erityisesti Egolla koko perjantain ajan. Päätin siis, että jos töistä äidin luokse mennessä homma olisi vielä jatkunut [yötöitä] niin päivystävälle olisi koira(t) joutunut. Töistä tullessa vastaan tuli kuitenkin hieman virkeämpiä koiria ja päätin odottaa aamuun.

Molemmilla pojilla on vatsat edelleen sekaisin ja syytä tähän en tosiaankaan tiedä. No Ego nyt syö lenkkien aikana ties mitä roskaa, joten sen herran vatsan arvoitus olisi selitettävissä siinä, mutta että Paavokin. Ruokavaliokaan ei ole muuttunut koirilla tässä viime aikoina millään tavalla, joten jotenkin ruuan syyttäminen tuntuisi hieman oudolta. Miksi vasta nyt? Miksei jo vuosi tai kaksi sitten tai viime kuussa?

Muutenkin tämän kisaamisen aloittaminen joka vuosi tuntuu aika tuskaiselta. Nyt meni yhdet kisat ja seuran omatkin kisat menevät ohi suun, sillä tartteis tehdä 8tuntia töitä [tai vaihtoehtroisesti leivon 5pisteen edestä ja teen 3h töitä ja kisaan muutaman startin. Kai kakkosilla se kolme tuntia menee?] ja toisena päivänä olen luvannut olla erämessuilla järkkärinä. Juu enpä katsellut kalenteriin kun järkkärinhommia tarjottiin. On siis varmaan sanomattakin selvää, ettei varkauteen [sama viikonloppu] ole mitään asiaa ja... ARGH.
Viime vuonnahan me Paavon kanssa sairasteltiin kilpaa ja tammikuun sijaan taidettiin startata ekan kerran toukuun lopussa vai oliko peräti kesäkuun alkua?

Tänään kuitenkin uskalsin taas mennä hallille treenaa tavoitteena tehdä yksinkertaisia harjoituksia, jotta pyrrin itsevarmuus ja sitä kautta irtoavaisuus kasvaisi. Ja taas putkelle irtoaminen tai sen tajuaminen oli jotain käsittämättömän vaikeaa, sillä sen sormen tuijottaminen on kaikki kaikessa. Hyppyjä Ego hakee jo kivasti. Ei samalla intohimolla kuin Paavo, mutta edistystä on tapahtunut. Mutta sitten kun Egolla oli pallo suussa, herra irtosi ihan mihin vain osoittelin ja oli niiiiiiin tyytyväinen itseensä.

Tehtiin pienenpieni radan pätkä sisältäen 6hyppyä ja putken. Oli lieviä vaikeuksia nelos hypyllä sillä kakkonen ja kolmonen oli slaidaamista ja nelonen oli sitten jotain ihan muuta, ja kakkos-kolmos-väli vaati tarkkaa ohjaamista ja vientiä, joten nelonen ei vaan meinannut hahmottua kummaltakaan osapuolelta. Kun sitten saatoin muutaman kerran kohtaa hinkattua heittää pörriäisen hieman kauampaa kakkoselle niin, ettei minun tarvinnut tehdä ihmeellisiä mutkitteluja ja mennä pyrrin linjalle missään välissä kolmos-nelos-välillä, homma sujui ja vaikka linjaukset ja ennakoinnit olivat aika heikot, kääntyi koira pennin päällä. Näppärää. Ja nyt muuten onnistui leikka putkella!

Paavon kanssa tehtiin sama pätkä ja totesin, että hieman eritavalla ja -paikassa piti ohjata. Näppärää hauskaa ja helppoa. Tähän pätkään vaan lisättiin putken jälkeiset kuusi keppiä, jotka otus suoritti perin hyvin, nopeasti ja itsenäisesti. Ihan super.
Tehtiin myös piilotetuille putkille hakuja ja aaws. Olisin halunnut nähdä ilmeeni, kun Pulla rynni heti ensiyrittämällä oikeaan osoitteeseen, vaikka minä hieman luistin vastuustani viedä niin pitkälle kuin mahdollista. Paavo ei epäröinyt hetkeäkään minne mennä, vaikka mie jo lähdin seuraavalle etapille asemiin.

Otin vielä Egon ja hiottiin hieman 1-4 hyppyjä, jotta pystyin kehumaan oikeasti treenanneekin jotain.
Paavon kanssa käytiin tekemässä toisella kentällä oleva kiva luukuttelurata [lue: joku ykkösten rata ahtailla väleillä] ja noh... Kyllä se treeneissä osaa ja kuuntelee (KONTAKTIT!). Radan jälkeen tehtiin vielä kerran keinu itsenäisesti ja sen jälkeen sai Paavo tehdä kunniakierroksia vinkuva Matti Juniori suussaan.

Ylipäätään olen pistänyt merkille koirieni erilaisen tavan "leikkiä". Egohan rakastaa kaiken repimistä, mutta ei oikein ymmärrä lelu suussa/lelun perässä juoksemista (paitsi nykyisin tennispallon voi ottaa kiinni). Siksipä kun tennispallo on heitetty palkaksi, ei Ego Paavon tavoin näyttele koko maailmalle onnesta soikeana kuinka hieno lelu hänellä on vaan tulee luokseni ja tahtoisi kovasti taistella lelusta kanssani. Ja jos taistelua ei synny, voi mennä maahan makamaan ketarat ojolla ja keskittyä pallon tarkoin harkittuun tuhoamisoperaatioon. Paavo sen sijaan... Noh tekee kunniakierroksia ja nauttii palkinnostaan. Paavosta huomaa kuinka hauskaa lelun kanssa voi olla, kun taas Egon kanssa pallon repiminen on totista puuhaa.

2 kommenttia:

  1. Mitä eroa on "noutavalla" ja "paimentavalla"????
    Ihan eri tapa leikkiä.
    :-D

    VastaaPoista
  2. noh, meillä taas elsan mielestä maailman parasta on hakea ja saalistaa, heititpä sille vaikka lusikan, niin se takuulla tuodaan onnesta soikeana uudelleen heitettäväksi. kiva sensijaan..kaikkea pitäisi repiä ja poispäin heitettävä lelu on hieman hankala, kun paras palkka olisi aina kiskoa, kiskoa ja kiskoa..mutta pääasia, että palkkautuu lelulla vaikkei oppikirjojen mukaan menisikään :)

    VastaaPoista