23.8.2009

Hyppy tyhjyyteen ja aina löytää uutta. On pilvien takana monta salaisuutta.

Näyttelyviikonloppu ohi ja pakko on olla vain tyytyväinen tuohon pikkuiseen, kun jaksoi olla koko viikonlopun mahdottoman reipas ja iloinen. Etenkin tänään kehässä löytyi aina toisinaan aivan uusi vaihde liikkeisiin, mutta... noh... PU-kehässä Paavo päättikin, että viereisessä kehässä on jotain todella mielenkiintoista, jonka takia poika rymisti jalkoihini ja oli melkoista kädenvääntöä mihinkä päin oikein kuljetaan.
Tuloksena kuitenkin ERI/1. Arvostelua en laita, sillä se on saksaksi [ja allekirjoittanuthan ei tietenkään lukenut peruskoulussa viittä vuotta saksaa... ] ja käsiala mitä mielenkiintoisin. Jotenkin kuitenkin henk.koht tulkkini saivat hieman avatuksi arvostelua. Voimakkaat liikkeet [ja yhdensuuntaiset askeleet?], pyöreä yläkallo [köhköh...] ja varsin hyvät ylä- ja alalinja. Voimakas runko ja paksut reidet tai jotain semmosta. Muuta en muistakaan.
Ei hullummin. Kävimpä myös Masin [Button nose d'Ann Cambris] kanssa pyörähtelemässä kehässä avoimenluoikan ERI/2:n verran, sillä Janni oli samaan aikaan nappaamassa Kelpiensä Rumon kanssa ROP-sijaa toisessa kehässä.
PU-kehän jälkeen lähdimmekin kotia kohti, joten muiden sukulaisten tuloksia ei tiedossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti