3.11.2013

minä toivon kaaosta, kapinaa, ensiaskelten vapinaa

Tänään oli mölliagilitya seuramme järjestämänä. Tarkoituksena oli vain lähteä treenaamaan Egon kanssa kisaradan juoksemista, mutta kun kerta pienet punavalkoisetkin olivat autossa niin mikä jotteiko niidenkin kanssa kävisi radalla höntsäilemässä.

Spanieliosasto kisasivat "ulkopuolisina" möllimideissä ja Ego sitten maksimölleissä.

Ensimmäisen taidonnäytteen teki Paavo ja varmaa Paavon menoa. Rima tippui matkalla, mutta muuten ohjaajan jäätyilystä huolimatta puhtaasti maaliin. Rataantutustuessa harjoittelin radalle mahdollisimman paljon hifistelyä, mutta radalla unohdin melkeen kaikki kohdat, koska loogisempaa olisi oluut tehdä jotain muuta. Hyvin Paavo kuitenkin kesti ohjaajan "ei kun"- ohjaamiset ja nautti menosta.

Elviksen kanssa radalle mennessä en tiennyt, mitä ajatella. Varsinkin kun poika nuuskutteli maata (jota nuuski muutkin, kuten Ego...) ja noh. Jos kelataan jokunen vuosi takaperin niin Elviksen ja minun kompastuskivi oli vastustamattomat hajut (uskotteko, että Elvis on luonnonlahjakkuus mm. mejässä?). Ei liene ihme, että minulla treenatessa maan haistelu on ehdoton ei ja mitään makupaloja tai vastaavia ei muuten maahan viskota. Ikinä. Noh Eevis teki niin kuin eläkeläiskolmosluokkainen vain voi tehdä. Vanhoilla töppöjaloilla juostiin ihan hyvää vauhtia, hypättiin kaikki vastaantulleet esteet ja kaikki oli vaaan niiiiin hurrrrrjan hauskaa. Toisin sanoen, pari kertaa tehtiin ylimääräisiä hyppyjä, mutta muuten fiilisteltiin varmasti alusta loppuun.

Egon kanssa odotukset olivat... Noh lähdin täysin ilman odotuksia, etenkin kun jo valmiiksi autossa kierrostunut pyrri kierrostui vähän lisää Egolle rähjäävästä koirasta. Onhan Ego toki ollut rauhallisemmassakin mielentilassa radalla, mutta on toisaalta ohjaajakin ollut skarpimpanakin... Ego oli oikeasti aivan mahtava. Alusta asri koirasta tunsi, että se irtoaa ja tietää mitä tehdä. Vasta kepeillä Ego päätti, että tämä ei nyt toimi. Yritin siis varmistaa itselleni, että kepit osataan väärältä puolelta. Ei osata. Egosta oli ihan hirveää yrittää edes etsiä keppien ekaa väliä. Vielä viime viikolla homma oli pala kakkua. Muuten Ego vaan oli juoksi ja fiilisteli. Kyllä siitä hyvä tulee ja ens viikonloppuna startataan ekoissa virallisissa IIKS.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti