No nyt on kisat aloitettu ja paljon uutta inspiraatioa saatiin treenaamiseen.
Käytiin perjantai-iltana katsomassa pikaisesti Egon kanssa, mites meidän erikoisesteet suoritetaan eikä niissä ollut mitään ongelmaa. Kepit olivat valitettavasti toisella kentällä, joten niitä ei voitu puida, vaikka lauantain suoritus kertoi, että juuri kepit olisi pitänyt muistutella mieleen.
Kisat menivät sikälimikäli hyvin, ettei tuomarisetä, Rauno Virta, ollut niiiiiiin pelottava tapaus kuin olisin voinut luulla. No Egohan mittauksessa oli ihan kasassa ja jäykkänä, mutta koska kyseessä on selkeä maksi niin onneksi ei tarvinnut paremmin yrittää asetella.
Ja mitä siihen rataan tulee. Rata olisi ollut tosi jouheva, mutta ensimmäisessä putki-putki kohdassa minä olin kirinyt sen verran koiran edelle, että keilaamisen sijaan jouduinkin tekemään äkkijarrutuksen ja vielä ei niin varmana agikoirana vetäisinkin sitten Egon pois putkelta ja siitäpä ne meidän ongelmat alkoivatkin. Ego ei enää irronnut, taisi itse asiassa lähestyä suurinta osaa estesitä perse edellä ja alkoi vaahdota minulle, olenko nyt aivan tosissani?
En niinkään ole harmissani, vaikka Egon nätistä irtoamisesta ei ollut mitään tietoa enää loppuradasta, mutta erityisesti minua harmittaa meidän jo idioottivarmojen keppien kuseminen. Putki-putki jälkeen oli kepit, minä sain ohjata oikealla puolella ja nykyisin Ego on hakenut kepit mistä tahansa ja suorittanut ne ilman apua, kunhan minä olen ollut siellä oikealla puolella. Ei tänään. Nyt itsevarmuus oli tiessään ja pyrri oli lähinnä "mamma älä jätä". Minun mielästäni jouduimme aloittamaan kepit neljästi (siis hylly jo siitä), mutta kisalapun mukaan olimme saaneet hyllyn vasta jollain esteellä, jonka pyrri ohitti keppien jälkeen... Kepit olimme mukamas suorittaneet jo toisella yrityksellä oikein...
Mutta tästä on hyvä jatkaa. Nyt vaan paljon pieniä irtoamisia, kouluttajamme (joka toimi ratamestarina) näki ratamme ja alkoi jo ratamme jälkeen kertoa suunnitelmista, miten tästä jatketaan ja suunnitelmat kuulostivat hyvältä. Pyrri toivottavasti kuvitteli olevansa voittaja ja maailman paras agikoira ikinä. Ainakin lelua revittiin ja syliinkin pääsi pusuteltavaksi pieni raidallinen ja minä olin ihan tosi tyytyväinen koiraan. Niin kauan kuin se ei vedä samoja kierroksia kuin aikoinaan agiradalle päästessään olen tyytyväinen mihin vain suoritukseen, jossa on edes yritystä.
Keppejä pitää vaan veivata ja veivata ja veivata ja mitähän vielä. katsellaan miten edistytään parissa viikossa ja katsotaan vieläkö kisattaisiin joensuussa ja/tai kuopiossa ensi kuun alussa.
Kisoissa eräs kisaaja tunnisti Egon pyreneitteipaimenkoiraksi ja oli todella kiinnostunut rodusta. Samalla kun tuli puhetta pyrrien varautuneisuudesta ja arkuudesta, olikin Ego jo tunkenut vieraan syliin ja yritti kovasti pusutella uutta maailmanparasta rapsuttelijaa. En tiedä annoimmeko ihan sitä oikeaa kuvaa varautuneisuudesta. ;)
Katselin myös vähän möliratojeme tuloksia (siis punavalkoisten) ja oli kiva huomata, että kyllä Paavollakin oli vauhti säilynyt muihin verrattuna Elviksen tullessa perässä viitisen sekuntia. Tosin Elviksen puolustukseksi pitää sanoa, että herra vetäisikin kaksi ylimääräistä estettä matkalla, joten täysin vertailukelpoinen aika Paavoon se ei ole. Hienoa mun vanhukset. Mölleissä voidaan käydä jatkossakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti