7.6.2010

Aluksi ei ollut mitään ja sitten se räjähti

Yllätän kaikki ja kirjoitan aluksi Elviksestä.

Meillä oli tänään kolmessa paikassa [iso kenttä, joka muutenkin jaetaan yleensä puoliksi, ja yksi treeniryhmä] eri harjoitukset, koirakkoja viisi ja aikaa 1½ tuntia. Kerittiin siis ihan hyvin myös Elmarinkin kanssa näyttäytyä itsenäisesti radalla.
Elmarin kanssa tehtiin keppiharjoitusta. Liian helppoa ja yksinkertaista, tuumi Elvis, joka kepeillä murisi innoissaan.
Otettiinpa vielä pakkovalssirataakin, joka ei sitten ollutkaan niin yksinkertaista. Siis missä vaiheessa, Elvistä on mukamas voinut ohajata kolmen esteen takaa, muutakin kuin kepeille ja kontakteille? No viimeistään tästä päivästä lähtien, harmi vain, ettei treenin idea ollut irtoaminen vaan nimenomaan se kädessä pysyminen ja tiukka pakkovalssaus. Onnistuttiin, kun ohjaaja ryhdistäytyi ja koira palasi takaisin samalle taajuudelleen. Mutta Elvis oli vain hieno. Ensi syksyn kisoja odotellessa.



Mentiin aluksi ottaa Paavon kanssa itsenäisesti pakkovalssiharjoitusta ja treenit alkoivat koiran "HAUHAUHAUMURRRVUHVUHRÄYRÄY" säestyksellä. Siis Paavo. Haukkui. Nyki. Ei ollut vaikea löytää oikeaa asennetta radalle, jos koirakin oli kerta asenteella, nyt mennään eikä vaan meinata. Noh parin toiston jälkeen lähdin pois ja yksi ryhmäläisistä tulikin huokaillen "Vitsit se kääntyy hyvin." Se on asenteesta kiinni.



Sitten mentiin kouluttajan valvovan silmän alle valssiharjoitukseen, jossa asenne oli tärkeä. Kuten tarkkasilmäisimmät huomata saattaa kuvio on lähes sama kuin se, mitä itsenäisestikin nysvään. Mutkat eivät venyneet. Ekalla kierroksella ehkä hieman, mutta kun päätin, että homma ei mene niin, niin koira nuoleskeli joka mutkassa siivekkeitä.

Kolmantena mentiin keppiharjoitukseen ja siihen se jäi. "YHYY TÄSSÄ ON MENNYT JOKU MUUKIN! MAA ON EPÄTASAISTA. EI PYSTY!" Siis ei kun taas vaan keppejä hinkkaamaan prkl.

Kouluttaja siirtyi pakkovalssiharjoitukseen tiiraileemaan treenajien osaamista ja omaa vuoroa odotellessa kävin ottamassa vielä valssiharjoituksen ja lopuksi sitten temppuiltiin muita vääntöjä samalla pohjalla.

Ja lopulta päästiin näyttämään ohjaajalle meidän pakkovalssiosaaminen. Koira nuoleskeli siivekkeitä ja ylläriylläri molemmat toistot onnistuneita.

Lopuksi kyhättiin riemuympyrä ja juostiin sitä pari kertaa suuntaan ja toiseen. Sunnuntain kisoja odottelen siis innoissani, mutta sitä ennen meillä lienee möllikisat keskiviikkona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti