Minun täydellistäkin täydellisempi punvalkoiseni, tuttujen kesken Paavo Perkele vaan, täyttää tänään hurjat 7 vuotta!
En ihan oikeasti löydä sanoja kuvaamaan miten korvaamaton tuo otus minulle on ja mitä enemmän päiviä yhdessä vietämme sitä tärkeämmäksi minulle minun varjostani tulee.
Lisänimi Perkele ei ole mistään tuulesta temmattu lisänimi, mutta kyllä tuosta otuksesta on kuoriutunut melkoinen mamman poika ja sylikoira, joka on valtaamassa ensimmäisenä parhaat paikat sängyltä, kun kuulee sanan “nukkumaan”. Toista Paavoa minulla tuskin koskaan tämän aidon kappaleen jälkeen tulee olemaan, mutta en pitäisi ihan mahdottomana ideana, vaikka kotonani joskus tepsuttelisi Paavo Juniori. Jos junioreita nyt koskaan edes tulee…
Muiden suusta on tullutkin sitten kuultua Paavosta yhtä jos toista
“Nuo koikkerit ovatkin aina niin helppoja ja nopeita” agilitykisoissa videolla kuuluva taustaääni
“Me varmaan nähdäänkin parin viikon päästä SM-kisoissa” Juha Orenius pari vuotta takaperin hänen valmennuksessaan. Ei SM-kisoihin meillä ei koskaan ole ollut asiaa.
“En ole koskaan nähnyt noin suurta työmoottoria spanielilla” monikin agilitytuttuni ja pari kouluttajaa tokossakin
“Älkää näistä kahdesta ottako paineita, ne on jo ihan huippuja tässä lajissa” agikouluttaja uudelle agiryhmällemme.
“No onhan siinä edes jotain welshimäisyyttä, johon itse aikoinani totuin” agilitykouluttajani totesi, kun Paavo sinkoili kentän toisesta päästä puomille -monesti
“Se on vaan niin magee, että minäkin haluan kokeilla” springerileirillä tokokouluttaja, joka leikkikin lähes koko treenimme ajan Paavon kanssa.
“en ole koskaan nähnyt koiraa, joka luottaa noin sokeasti omistajaansa” mh-luonnekuvaajan kommentti Paavosta.
“Liikkuu kuin leijona”
Ja ne monet muut kommentit ja adoptiotarjoukset, Paavon jälkikasvusta kyselyt ja kehut. Mitä muuta pitää sanoa? Tilasin koiran, jolla on asennetta ja luonnetta. Vauhtia ja työmoottori. Sain spanielin, isolla ässällä, kuinka monesti olenkaan kironnut Paavon metsästysvietin. Sain koiran, joka luottaa minuun ja kun opin luottamaan Paavoon, vain taivas on ollut rajana. Sain koiran, joka rakastaa leikkimistä, jolla elämä on pelkkää leikkiä omine sovelluksineen. Minulla on maailman paras punavalkoinen, jonka kanssa ollaan opittu yhdessä elävästä elämästä ja ennen kaikkea Paavon tärkein oppi minulle on ollut, ettei kaikkea, tai oikeastaan yhtään mitään, kannata ottaa kovin vakavasti. Kaikkea voi aina soveltaa mieleisekseen.
Toivottavasti minulla on tämän harmaantuvan vanhukseni kanssa vielä monta antoisaa vuotta edessä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti