Muuta en osaa teille sanoa.
Mun ja Egon kisaura sai stoppia, kun koira kärsi selittämättömästä korvatulehduksesta. Monen monituista antibioottia testattiin korvatippojen kera - > ei vaikutusta. Sittenpä koira nukutettiin ja tarkistettiin tärykalvot todella tarkasti -> ei mitään. Noh kun viimeinenkin kuuri oli ohi, eikä havaittavia vaikutuksia näkynyt päätin lopettaa hetkeksi lääkerumban ja katsella, mitenkä korva lähtee itsekseen paranemaan. Ja tässä sitä ollaan, tervekorvaisen koiran omistajia.
Lisäksi Ego täytti Elokuun 9. päivä Huisit KOLME VUOTTA! Mun pienestä hienosta raidallisesta on tullut jo ihan iso poika. Synttäreiden kunniaksi Ego kuitenkin päätti huomauttaa omistajalle, ettei hiuksien repimistä kuitenkaan kannata unohtaa. Ego kun opetteli avaamaan jääkaapin ja pakastimen ovet. Raidallinen ei itse tästä jutusta juuri hyödy mitään, sillä Paavon vatsa on lähinnä turvonnut huisia vauhtia ja spanieli katsoo melko Vit... tuskaisesti kun annan vain kourallisen ruokaa itse ruoka-aikoina.
Noh monen lapsilukon testauksen jälkeen vihdoin ikeaan oli taas tullut toimiviksi havaittuja lukkoja ja vihdoin on ruoka pysynyt kaapissa ja roskiskin on jätetty rauhaa. Hetkeksi.
Tää loppukesä on lähinnä mennyt mökkeillessä ja Elviksenkin kanssa on tullut vietettyä ihan huisisti laatuaikaa. Vuoden alussahan tuo harmaa hapsinen poikanen täyttää huisit 10vuotta.
Elvis myös pääsi näyttämään metsäkoirantaitonsa, kun veljeni kävi yhtenä viikonloppuna kanalintuja härnäämässä. Hyvin oli poika toiminut, mitä nyt illan viimeisinä hetkinä oli kunto alkanut pettää. Enkä usko että kyseessä olisi iän tuoma rasite vaan äidin kanssa Elvis ei ehkä ihan niin paljoa liiku, että kunto olisi sama kuin jokunen vuosi sitten, kun harrastimme agilitya ja päivittäin tunnin hölkkälenkkejä tai pitkiä vapaana juostuja metsälenkkejä... Muutenhan herra on oikein loistavassa kunnossa, enkä vieläkään jaksa uskoa, että kohta on tosiaan kulunut 10vuotta, kun mie sain ensimmäisen ihkaoman koiran...
Paavon kanssa ollaan harrasteltu temppuiluja. Agilitya ollaan yritetty käydä ottamassa, mutta kun tuo vatsa... Se on säälittävä! Noh nyt alkaa olla taas paino kohdillaan joten joskos sitä alettais pikku hiljaa vähän rankempaa liikuntaa harrastaa. Sienikoiraksi meinasin Paavoa vielä kokeilla, nyt kun sellainen on mahdollista Kuopiossa.
Egon kanssa ollaan käyty ihan ohjatuissakin treeneissä ja voi että. Radat ovat oikeasti vaikeita ja voitte uskoa, että tunne on jotain sanoinkuvaamatonta, kun vedellään pienen treenin jälkeen pyrrin kanssa nollia... Tosin että aina ei mennä rataa niin kuin se hifistellen pitäisi, mutta nolla kuin nolla, vaikka se ohjaaja joutuukin juoksemaan pikkasen enemmän ja lujempaa, kuin mitä jos koira irtoaisi olisi mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti