Aloitetaan nyt alkuun ainakin niistä kivoista asioista. Kuten kuvista tulette huomaamaan Kuopioon on muuttanut uusi pyrri. Ei sentään minulle, mutta Kuopioon kuitenkin. Ego sai leikkikaverin, vihdoin. Mainitsinkin jo aiemmin että käväistiin kesän alussa katselemassa Seijan luona Egon pikkusiskoja ja -veljiä ja nyt yksi on täällä. Maisa tarkemmin. Maisaa käytiin katselemassa viime viikolla hallilla. Hellettä oli sen verran, että meitin agitreenit oltiin peruttu (olisin ollut ainoa treenaaja), joten päädyttiin treffaamaan Hanna ja Maisa.
Tänään kuitenkin oli meilläkin treenit ja peruuntuneen työvuoroni takia pääsin minäkin koirineni mukaan. Paavo on edelleenkin ollut vähän vetelä (lisää pohdintoja tulossa alempana), joten otin minejä spanielin kanssa. Rata meni hyvin, Paavo kun on Paavo. Kädenheilautus tuonne, ajatus tänne, liike toisaalle, katse radan loppuun ja siinäpä se olikin. Oltiin maalissa.
Egon kanssa päätin ottaa makseja. Ei me veivattu kuin kahdeksaa estettä ja siinäkin riitti tekemistä. Ensimmäisillä esteillä japanilainen, onnistui hyvin varmisteltuna, neloseste viskileikkauksella ja sen jälkeen vaan esteillä tiukkia käännöksiä. Muuten meni oikeastaan hyvin, mitä nyt koira kyttäili lähdöissä, mutta jostain syystä Ego haki ja haki aina seiskaesteellä selkänitaakse ja väärälle kädelle. Aina. Se oli taas näitä, minä haluan - minä teen. Muuten koira oli super, irtosikin paikoitellen.
Ja kepit. Oi kepit. KEPIT. Sain JUOSTA pyrrin vierellä, jotta pysyin matkassa mukana. Olinko edes Y-L-P-E-Ä? Ego vaan oli.
Seuraavat treenit olisivat tulossa perjantaina.
Sitten Paavoon. Lähdin treenien päätteeksi jäähdyttelemään koiria ja huomasin Paavon aluksi ravailevan selkäköyryssä. Olin tehnyt mitä huolellisimmat lämmitteluy (kolme varttia) ja vielä ennen radalle menoa pyöritellyt koiraa ja parhaan tietämykseni mukaan yritin availla viimeisetkin lihakset. Koiralla ei ollut radalla menossa mitään vikaa, itseasiassa Paavolla näytti olevan todella hauskaa luukutella radalla vapaana punavalkoisenapallona. Mutta silti loppuverkkaa ennen köyristeltiin selkää. Liike normalisoitui verkan lopussa, mutta.
Kuten jo treeneissä olen pohdiskellut niin nyt taisi olla lopullinen niitti. -Me tuskin Paavon kanssa enää kisataan.- Treenataan kyllä, mutta jos miniesteillä luukuttelu saa tämmöistä aikaan niin entäpä sitten maksiesteet? Tiedän että meillä olisi Paavon kanssa paljon mahdollisia saavutuksia saavuttamatta, mutta koiran terveys ennen kaikkea. Eihän sitä tiedä, jos tällä kuntoutuksella ja hitaasti hyvää tulee - menetelmällä saataisin poika taas nuorenpojan tasoihin, mutta. Haluaisin sanoa, että katsellaan, mutta tämän hetkinen tilanne on se, ettei me katsella kisoja. Me katselemma selkää ja sen paranemista. Kun aika on oikea, katselemme tulevaan, mutta tällä hetkellä katselemme nykyhetkeä ja pysymme siinä.
Muutenhan Paavo on hieronnan jälkeen selkeästi parantunut. Roskikset on käyty yksinollessa tyhjentämässä, sänky möyrytään, syliin ängetään, viekkuunkin on päästävä nukkumaan ja kotiini palatessa Paavo on vastassa kokoistaan pehmolelua ylpeänä kantaen. Lenkeillä ajetaan ylös kaikki pullasorsat, yritetään väkisin päästä lampeen pulikoimaan ja kaikki tämä häntä heiluen! Tällaisen Paavon haluan pitää itselläni vielä useita vuosia.
Tsemppiä Paavolle! Tarmolla vähän samansuuntaisia oireita tällä hetkellä. Hieroja löysi kyllä aikamoisia jumeja, joten toivotaan että lepo, hieronta ja omaehtoinen liikunta auttavat :)
VastaaPoistaMiekin odotin, että kun hieroja oli käynyt, että homma alkais normalisoitumaan, mutta kaikki ei vieläkään ole ihan ok. Paavostahan löytyi ristiselästä pieni jumi ja oikean takajalan (tämä iso huomio, oikea kylki kun oli se talvella paskaksi pamautettu kylki) "moottorilihaksesta" jumin, joten ne selitti paljonkin kevään vetelyydestä. Muutenhan arki on ollut jo ok, takapään nuoleminen on loppunut kokonaan ja lenkkeillään ihan normaalisti, mutta agilityn jälkeen saa kyllä huolella verkata, että jäykkyys häviää (käytiin taas tänään vähän reenailee, ja jälleen askellus oli jäykkää, vaikkei edes otettu kuin kerta kaksi muutaman esteen irtoamistreeniä mineillä...)
VastaaPoistaVirkeähän tuo on ja tänään treeneistä tullessa piti käydä polskimassa kaikissa mahdollisissa lammikoissa (kolme matkan varralla) ja tänään sain GluKoMixia, jota ois tarkoitus alkaa syöttää, josko nivelet pysyis vetreämpinä pidempään (:
Voi Paavo-parkaa :( onneksi on jo paremmassa kunnossa! Remullakin on selkä taas vaivannut, ilm. keväisen liukastumisen ja yhden törmäyksen takia.
VastaaPoistaJos sulla Reetta vaan on mahdollisuutta käyttää Paavoa vielä fyssarilla tai osteopaatilla, niin suosittelisin. Ne löytää vähän syvemmältä juttuja kuin hierojat, ja useinhan siellä rangan tasolla voi olla jotain jumeja, joihin ei pelkkä hieronta auta. Remuhan ei hierojalla käy kuin muutaman kerran vuodessa, kun säännöllinen osteopatia pitää asennon suorassa -> lihakset pysyvät "itsestään" kunnossa.