Torstaina yöllä käytiin vähän kattelee poikien kanssa, missä jamassa meidän agility on.
Paavo teki perussiistiä (siis ihan mahtavaa) jälkeä ja oli vaan semmonen höpö.
Ego taas yllätti minut ihan totaalisesti. Tarkoituksena oli harjoitella pelkkää irtoamista, mutta kun Ego päätti näyttää alusta asti, että kyllä pienisuuro Egoni osaa leijailla ympäri agikenttää ilman avustustakin, oli aikaa myös tsekata muita ongelmia.
Tai siis katsottiin missä kunnossa mikäkin este on ykisttäisenä ja noh... Jos edistyminen on tätä luokkaa, en yhtään pitäisi mahdottomana ajatuksena että pieni raidallinen nähtäisiin kisoissa ensivuoden puolella.
Ego osasi kaikki esteet, joten uskaltauduimpa puomin ja aan jälkeen vihdoin alkaa treenata keinua. Tätä päivää ollaan pelätty silmät kiinni ja sormet ristissä, koska Ego on vähän alusta herkkä, joten kysymys oli, mitäs sitten kun alusta tippuu alta?
Niinpä. Ego todellakin kysyi, mitäs sitten? Ihan sama. Ego tahtoo JUOSTA. Vielä en ilman remmiä keinua ottanut (kuin kerran), koska Ego katsoi joka kerta, kun pikkasen nykäisin hihnasta stoppaukseksi, että miksi pitää pysähtyä. Kerran kokeilin ilman remmiä ja aika näyttävä lentokeinuhan siitä tuli. Ego tosin yritti korjata tilanteen hyppäämäällä takaisin pomppivan keinun kyytiin...
No lauantaina oltiin joensuussa kisaamassa Perkeleeni kanssa ja olisihan ne kisat voineet paremminkin mennä.
Ihan vaan jo siksi, että lämppäesteillä Paavo KARKASI toisen koiran luokse. Koko loppupäivä menikin koppakuoriaisasennossa juosten. Ja jos karkaaminen ei ollut riittävän hyvä syy olla vittuuntunut niin sivullisen kommentti "tässä tilanteessa tee näin, älä tee noin" oli pikkasen liikaa. Kyllä pysyin hiljaa, mutta kyllä, toivotin mielessäni neuvojan alimpaan helvettiin. Ihan vaan siksi, että ohjeet olivat... semmosia mitkä joskus muinoin todettiin hyödyttömiksi. Kiitos vinkistä, mutta olisitpa pitänyt turpasi kiinni. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta en vaan voi ymmärtää...
Tässä vaiheessa olisin varmasti lähtenyt kotiin jos vuoroni ei olisi ollut kahden koirakon jälkeen.
Ensimmäinen rata.
Meni niin että uhkasin äidileni, että jos seuraava rata menee yhtä "hyvin" niin en muuten kisaa enää koskaan punavalkoiseni kanssa en edes päivän vikaa starttia vaan aloitan mielummin vaikka neulomisen (jos joku ei tiedä, inhoan käsitöitä ja erityisesti neulomista ylikainen). Ei siitä radasta enempää.
Toisella radalla meni jo ihan hyvin!
Mitä nyt ensimmäinen ja lannistavin virhe sattui jo melko alussa. Paavo melkein kaarratti piiloputkeen, jota olin radanrakennuksen aikana kattonut, että siinäpä muuten ovela ansa. Mutta kun yksikään muu koira ei putkeen hakenut niin ajattelin ettei Paavokaan... Noh kyllähän Paavo vähän kaarratti putkelle, mutta tosiaan vaan niin, että mutka venyi aika pirusti. Paavo olikin siis jo tulossa seuraavalle esteelle suorassa linjassa, mutta sitten tapahtui jotain tosi mystistä. Paavo vaan ykskaks lisäsi vähän vielä töppöstä toisen eteen ja päätti ohittaa esteen ja tuli viereeni selkäni takaa. No otettiin uusiksi.
Radalla myös virheinä sattui keppien ohitus, aan alastulo ja muurin ohitus. Ensimmäisellä radalla Paavo oli myös ohittanut kepit tai yritti väkisin hakea toista keppiväliä ja muurilla Paavo rämäytti esteen tosi pahasti mäsäksi, vissiinkin pojalle oli pienet traumat kyseisestä muurista sitten jäänyt, sillä loppusuoralla Paavo laittoi liinat lukkoon ja kiersi muurin ja palasi takaisin suoralle...
Kolmannelle radalle menin jo vähän helpottuneena. Viimeinen rata ja oikeestaan paljoakaan paskemmin ei voisi mennä...
Noh niinhän siinä kävi, että kolmantena esteenä olleet kepit haettiin jälleen väärästä välistä. sen jälkeen keinulla Paavo kyllä odotti nätisti keinun laskeutumisen, mutta pysähtymisestä ei ollut tietoakaan. Siksi minä olin puolen vaihdon kanssa myöhässä ja onnistuin ohjaamaan Paavon jonnekin spanielin mielestä vieressä olevaan putkeen... Noh jatkettiin siitä vielä pari estettä, mutta kun aa rymisteltiin vielä pysähtymättä esteelle ja Paavo jatkoi innoissaan ilman ohjaaja pussille niin otettiin aa uusiksi ja poistuttiin radalta. Nyt kuitenkin spanieli yritti tehdä parhaansa ja edetä ohjaajan osoittamalla radalla, eikä ensimmäisen radan tavoin tehnyt omavalintaisia päätöksiä. Vielä kun olisi kontakteilla malttanut...
Nämä kisat olivat "pikkasen" takapakkia vähän kaikessa, mutta ei auta kuin lähteä jälleen kerran rakentamaan kaikkea alusta. tähän kohtaan lisätkää joku osuva kirosana, kuten vaikka PÄHKINÄ.
Mutta pakkohan kaikessa on oltava hyviä asioitakin (sen lisäksi, että Paavolla oli kivaa ja koira ainakin irtosi...) niin pakko hehkuttaa Elvistä. Veteraani kun pääsi hyppimään lämppäesteitä niin pohdiskelimpa siinä sitten että mikä jotteiko. Seuraavat kisat ovat seuramme omat kisat (jonne myös Paavo on ilmoittautumassa) ja kyllä. Ajattelin hakea vähän motivaatiota hommaan kolmosluokasta Elviksen kanssa. Herra pääsee siis ainakin yhdelle radalle viihdyttämään yleisöä.
Niin ja pitihän minun pohtia, mitä eroa on kisoilla ja treeneillä. Suurin ero on vuorokauden aika. Voisiko täällä vähän pohjoisemmassakin olla niitä ilta-/yökisoja niin minunkaltaiset aamujumiset ihmiset voisivat olla edes teoriassa skarppina?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti