Kiitos duunieni on ollut jonkin verran muutakin tekemistä, kuin... noh. Missä olet elämä?
Mutta. Ensimmäisen aamuvuoron innoittamana sitten... no sitten viime aamuvuoron päädyin tänään TREENEIHIN. Siis agitreeneihin kera punavalkoisen.
Juuh. Paavo on viime aikoina ollut treeneissä melko äänekäs, melko sellainen REIPAS (kyllä, Paavokin osaa olla reipas!), mutta tänään poika vaan hengaili ja nuuskutteli lattioita ja nukkui omaa vuoroa odotellessa (niin ja toki söi koulutusohjaajamme namit, mun tutustuessa rataan...). Ei siis ollut mitenkään kovin suuret odotukset, kun radalle asteltiin. Ensimmäinen kysymys kun oli, et mistäs se rata taas lähtikään.
Noh mitäpä tekee Paavo? Jos niitä muutamaa kertaa, kun lelu tippui taskustani, ei lasketa niin joka kerta nollalla maaliin. Siis WAAT? Me vissiin ollaan ja treenataan Paavon kanssa samoissa unissa tai jotain. Muuta selitystä tälle oudolle onnistumiselle ei vaan ole. Me ollaan ihan oikeesti oltu treenaamatta mitään agilityyn liittyvääkään kuukauteen, joten olisi nyt voinut luulla, että siellä joku kämmi niin koiralla kuin ohjaajallakin olisi käynyt. Ei. Me mentiin ja tultiin aika voittajina ulos. Tiedä sitten johtuiko se uututta kiiltävistä popoistani vai mistä, mutta tunne oli melko överi.
Siksipä ostin lisenssin. Siksipä tarkistin työvuorolistani. Ja siksipä ilmoitin Pullan Kuopioon jokaiselle radalle (kyllä myös sille hypärille, jolla ei kyllä ykkösissä mitään tehdä, mutta eihän sitä koskaan tiedä...)
Että niin hienoja me oltiin tänään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti