12.7.2011

Etkö halua kuulla vitsin loppua?

Mikkeli jokunen aika sitten
Eka rata:
Lopputulos: "Ootte vissiin harjoitelleet kontakteja"
Selitys: Ensimmäinen hyppy ok ja sen jälkeen koira sinkoili vapaavalintaisesti kontaktiesteeltä toiselle. Tai vaihtoehtoisesti matkan varrelle sattuneeseen putkeen. Ohjaajalle hyvä muistutus, et radalle ei mennä vain chillailee ja kokeilee ja testaa. Siellä pitää olla selkeät sävelet alusta asti ja se pitää näyttää myös koiralle.

Toinen rata: Koira oli päässyt pulikoimaan ja hölkkäilee ja ohjaajakin alkoi muistaa kisarutiineja ja radalle mennessä kaivoi jostain melkoisen raivon päälle.
Lopputulos: ohjaajalle kaksi kämmiä, koiralle yksi.
Siispä. Aan jälkeen oli este, joka loogisesti piti suorittaa suoraan. Minäpä ohjaan koiraan takaakiertoon, kunnes tajua, ett'ä prkl ei tätä näin treenattu. Korjasin tilanteen (niinkin sulavasti, että yleisöstä tuli kommenttia, aivan kuin olisin homman niin suunnitellut) mutta aikaa ja metrejähän se vei. Niin ja nollaradan. Seuraava este puomi,koira roiskaisee iloisesti alastulon - ainakin tuomarin mielestä. Keinulle sitten pysähdyttiin ja muisteltiin mites ne kontaktit otetaan. Sitten pussi ja kepeille. Siinä vaiheessa kun persjätössä alan katsella missäs mun koira niin jaloissahan se... siispä kepeille väärältä puolelta ja kepit uusiks. Kaikesta huolimatta vissiin tiukalla ihanneajalla (siitä päätellen, että halvatun meni teki yliaikoja...) saatiin -6 ja risat sekä 15vp.

Kisoissa myös pari joensuulaista tunnistivat Egon Kivan velipojaksi ja kaikille kiinnotuneille; Tuomio oli, että kyllä Ego on Kivaa himpun verran isompi.

Tän maanantaintreenit. Tehtiin jotain hyperhienoa radanpätkää, joka tuotti siinä vaiheessa ongelmia, kun aan sijaan piti mennä putkeen. Paavo hyppäsi käteni yli, jalkojen välistä selkäni yli (olin kyyryssä), tunki sivulta, mutta putkeen ei menty. Hyvä puoli oli se, että Paavon kontaktit olivat aalla joka kerta erinomaiset. Ihme idari. Sitten mentiin putkeen ja matka jatkui. Meidän se the treeni ja se the kokeilujuttu oli kepeillä. Ensiksi tehtiin "helpomman" kautta eli juoksen ulkoreunaan ja opastan kepit sieltä -> ei tarvinnut vaihtaa kepeillä puolta. Homma onnistui ja sitten tehtiin kokeilu. Mie takaleikkasin kepeillä ja Paavo ei ollut moksiskaan koko roskasta. Missäs välissä se koira taas olikaan oppinut kepit?

Ego pääsi hyppimään viereiselle kentälle. Mainio otus, joka saisi käyttää hampaitaan vähemmän. Kuumuus ei vauhtia hidasta ja vierelle juoksevat koirat eivät keskittymistä häiritse. Ihan mieletön raidallinen!

1 kommentti:

  1. eihän ne juurikaan ole edes samannäköisiä ;) hyvä et ego kasvoi siskoaan isommaksi! yksi veli ei näin tehnyt ;)

    VastaaPoista