Kirjoitukset ohi nyt odotellaan tuloksia.
Ja mitäpä sitten kirjoitusten jälkeen? Muistelen keskustelun äidin kanssa menneen jotenkin tähän suuntaan:
Ä: "Sillon kun mulla alkaa loma niin lupasin Saaralle, että käydään Helsingissä."
R: *muminaa*
Ä: "Niin että sillon voidaan viedä se Paavokin Saaralle."
R: "MITÄH!?"
Ä: "Niin kun joskus oli puhetta siitä, että Saara sais Paavon hetkeksi. Voidaan viedä se sitten silloin."
R: "Ahaa..."
Juu että näin paljon omistajalla on sanavaltaa näissä asioissa. Niinpä maanantaina matkasimme äiti, Ego, Paavo ja Elvis sekä minä kohta Myyrmäkeä ja tiistaina lähdimme yhden Paavon köyhempänä pois. Tiedättekö miten pahalta voi tuntua, kun katsoo ikkunasta, kuinka koira jää pariksi viikoksi jonnekin muualle? Elämä ilman Paavoa on teeskentelyä.
Kun sitten kysyin, et millos mä saan koirani takaisin niin tuli vähän epärääisiä vastauksia. Elän nyt kuitenkin siinä uskossa, että parin viikon päästä olisin taas saanut palan elämääni takaisin.
Päätin nyt kuitenkin ottaa kaiken ilon irti yhden koiran omistamisesta ja kotiuduimmekin juuri agikentältä. Oltiin kentällä meiningillä "ranteet auki agilitya" kun pyrrillä oli vähän huomautettavaa tehtävistä harjoituksista.
Tehtiin ekaa kertaa pussia tosin ihan vahingossa, kun hurmiossani heilautin väärää kättä ja pyrri sitten putken sijasta sinkosi pussiin. Lopputuloksena pussin jälkeen pyrri tähtäsi pienen hammasrivistönsä takalistooni aivan kuin huomauttaen, että jumaliste se mikään putki ollut.
Muutenkin pyrri oli koko ajan hampaat ojossa retuuttamassa erinäisiä vaatekappaleitani, jos käskyt olivat myöhässä/niitä ei kuulunut, eikä leluakaan näkynyt missään. Ja vaikka lelukin näkyi niin kuka sanoi, että siihen leluun pitää tarrata? Ranteeseenhan on ihan yhtä kätevää upottaa hampaat. Heräsi siis kysymys, miksei siihen pentupakkaukseen kuulunut ensiapukamoja ja niiden lisäksi ylimääräisiä treenivaatteita, mieluiten pyrrin kestäviä?
Mutta juu. Itse treeneistä muuten. Kyllä tosta vielä agikoira tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti