Viikon päästä ne olisivat. Siis kirjoitukset. Viikossahan ne olisivat ohi ja sitten aletaankin pohtia, että mitäs nyt.
Meidän arkeen on kuulunut yhtä jos toista.
Elmarin kanssa käytiin agittaa hallilla ihan kaksistaan joku kaunis keskiviikko, kuten olin luvannut. Ja voi sitä pienen spanielin intoa ja hösäämistä. Ja Elvis vipelsi radalla kuin ferrari... no ehkä joku vähän vanhemman vuosimallin ferrari vaille huoltoa, mutta vipelsi se niin paljon kuin kintuista lähti. Häntä tosin taisi vispata jalkoja nopeammin.
Meidän agitreenit eivät kestäneet kovinkaan kauan ottaen huomioon, että möyrisimme lattialla pitkään joka kierroksen jälkeen ja lopuksi hieman tokoiltiin. Tehtiin siis ruudun alkeita. Ja tiedättekö sen iloisen spanielin katseen ja laukan, kun otus on tehnyt omasta mielestään jotain huisia? Niin huisia, että olemus kertoo kuinka hieno jätkä nyt tulikaan oltua. Oi kyllä, se on se juttu, miksi koiran kanssa touhuillaan yhdessä.
Paavo ja Ego ovat päässeet hallille hävettävän vähän. Paavon kanssa ollaan keskitytty kontakteihin, Egon kanssa siihen riekkumiseen radalla. Meidän ongelma on koiran olematon irtoaminen, vaikka kuinka yritän keinoja keksiä.
Oltiin Jyväskylässä Egon kanssa viime viikonloppuna. Paavo jäi Kuopioon veljeni iloksi. Pieni otus oli haltioissaan kuin myös omistaja. Ego on ihan mahtava otus yksin ollessaan, mutta muiden koirien seurassa siitä kuoriutuu oikein kunnon riiviö.
Sää suosi viikonloppuna ja teimmekin Egon kanssa vajaan kolmen tunnin metsälenkin. Oli hassua kävellä itseasiassa koiran kanssa metsässä koko aika. Noilla mun spanieliotuksilla kun on taipumuksia välillä eksyä polulta...
Metsälenkin lisäksi Ego pääsi lenkkeilemään muutenkin paljon. Aina oli joku, jolla oli tylsää ja aurinkoinen parin asteen pakkassää kutsui ulos.
Me myös treenattiin tokoa. Kyllä, tästä alkoi pyrrin tokoura. Hinkattiin nyt oikein kunnolla sivulle tuloa ja tänään viimeistään huomasin, että jotain on jäänyt päähänkin. Isä opetti Egolle myös kanin tai tässä tapauksessa mangustin. Uskokaa pois, siinä asennossa koira ei voisi enempää näyttää mangustilta. Myös seuraamisen alkeita opeteltiin. Siis oikeaa paikkaa ja vähän huojuttiin eteenpäin, niin että koiralla säilyi katse omassani.
Tänään käytiin sitten illalla vakiovuorojen päätyttyä piipahtamassa hallilla ja kerrankin minulla oli oikein suunnitelmat mukana. Paavon kanssa tehtiin pitkästä aikaa keppikulmia ja se poika on työstänyt keppejä päässään. Ihan mieletön asenne!
Tehtiin myös välistävetoharjoitusta ja takakierrätyksiä ja ihan vaan aaltoilua ja kaikkea muuta ympärillämme oleville esteillä... hetkonen mikä suunnitelma?
Ollaan taidettu ottaa nyt niitä haltuunottoja ja lähellä olemista muutenkin aika kivasti. Meidän välistävedot kun eivät tarvinneet ollenkaan ohjaajaa, mutta muuten neljän esteen rivin suorittaminen tarvitsi hieman pähkäilyä. Eikö niiden jalkojen välistä saa edelleenkään rynniä? Ihan varmasti kartturi vain ohjaa väärin. Välistähän sitä ollaan tähänkin mennessä aina menty...
Mutta Paavo oli vaan kerta kaikkisen ihana ja koiran olemus radalla ja hallista poituessa kertoivat omaa kieltään oliko koiralla hauskaa? Sitä tunnetta ei vaan voi sanoin kuvailla, se pitää itse nähdä ja huomata.
Ja sitten siihen riiviöön, joka on omaksanut jo ärräpäät radalle. Otettiin ainoastaan hyppy-mutkaputki-hyppy veivaamista ja hyppy-s-putki-hyppy veivaamista. Ohjaajalla on kiire ja pyrrillä jo nyt mahtava asenne radalla. Minä tykkään.
Tehtiinhän me myös kahdella hypyllä sekä välistä vetoa, aaltoilua ja takaakiertoa. Kädessä olevaa koiraa on tällaisissa kahden esteen vekslaamisissa niin helppo ohjata, mutta me silti jatkamme sitä irtoamisharjoitus. Voin nimittäin todeta, ettei minun nopeus riitä nenästä kiinni pitämiseen koko radan ajan.
Ja oli taas lähdöissä huomattava, kuinka pyrri käyttää välillä vähän liikaakin omia hoksottomia. Kuten todettua aloimme panostamaan hieman tokoon tuossa viikonloppuna. Nyt kun otin pyrrin sivulle siinä liikehdinnässä oli kaikki muutkin opitut asiat mukana. Joskos vähän kanitan, nostan yhden tassun ylös ja tapitan silmiin? Eikö? No onko nyt parempi jos heittelen takamustani näin, kuin olisi kusiaisia lattialla? Eikö? Malttaminen? Mitäs halvattua se nyt on? Nyökyttelen päätäni ja heilutan tassuja vuorotellen, joskos sitten pääsisin esteelle?
Juu nätit sivulle tulot lopulta tehtiin ja vaikka pyrrin jokainen viiksikarva on lähdössä tajuudella agility olin niin ylpeä pienestä mangustista, joka malttoi lähtölupaan asti. Hassu pieni otus, joka on ansainnut nimensä.
ps. treeneissä saimme myös ihailijoita ja vinkkejä treenaamiseen. Tiesipä henkilö myös pörriäisen rodun. Taitaa olla ensimmäinen meidän kohdalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti