Tänään 9.8 on Egon synttärit, ollut jo viimeiset 8 vuotta samana päivänä.
Kyllä, tuo pieni raitaeläin on 8-vuotias! Siis 8. Vastahan se oli semmoinen ärsyriiviö, joka seurasi varjon lailla jokaista liikettäni, näytti supikoiralta, piippasi koko ajan ja puhkui nuoruuden intoaan.
Nykyisin Ego ei näytä supikoiralta ja piippauskin on vähentynyt. Ärsystä on tullut mitä ihanin luottokoira ja en tiedä onko jossain tehty oikein vai tosi pahasti pieleen, kun Ego on minun koiristani se, johon luotan tilanteessa kuin tilanteessa eniten. Onhan Paavo toki leppoisa, mutta se on noh... Paavo. Ei se lisänimi perkele ole mistään tuulesta temmattu, mutta minkäs teet, jos koirasi tietää paremmin kuin sinä niin...
Ja Rutun kanssa eletään mulkkuikää parhaimmillaan. Että minä tykkään koiranpennuista...
Mutta Ego. Toki Ego on yhä räjähdysherkkä, vähän kierroksia ottava ranskalainen, mutta näiden asioiden kanssa ollaan opittu elämään. Ja on ollut paljon tilanteita, että kun pitkästä aikaa ongelmakohta on jouduttu kohtaamaan niin on herännyt vain kysymys, mikä ongelma? Agilityssa ollaan jo niin taitavia, että ihan tosi vähän kutkuttaisi käydä vielä kisaradoilla asti, mutta saas nähdä. Jos nyt edes mölliradoilla käytäis pari kertaa juoksemassa. Ehkä.
Mutta ei se vanhuus ole ollut Egolla pelkkää viisastumista. Tuossa joskus keväällä huomasin Egon kuonoon ilmestyneen patin, joka yleensä kielii suussa olevasta tulehduksesta. Siispä varasin Egolle hammaskivenpoistoajan ja ajattelin, että tulehdus saataisiin sillä kuriin.
Kävi ilmi, että kyllä hammaskiveä oli, mutta oli siellä suussa myös kolme murtunutta hammastakin (tai näin epäiltiin). Siispä ei kun soittelee ja kilpailuttamaan muutamat eläinlääkärit. Päädyin VihtiVettiin monestakin eri syystä, mutta kolme tärkeintä
1. suht lähellä, 2. taisi olla halvin hinta-arvio 3. ei tarvinnut kuin noin kuukausi odottaa operointia.
Tämän yhden hoitokerran tuloksena, tulen muuten jatkossakin käyttämään koirani kyseissä paikassa, minä vaan tykkäsin ja minulle selitettiin rautalangasta vääntämällä, mitä Egon suusta löytyi. Ja löytyihän sieltä, nimittäin kaksi murtunutta hammasta ja kolmen hampaan juuret olivat syöpyneet. Kyllä, syöpyneet, siis luutuneet leukaluuhun. Sanoivat, että kannattaa alkaa lottoamaan, ei ole nimittäin tämä vaiva ollenkaan koirien yleinen vaiva (vaan kissojen, mutta olemmekin aina epäilleet, onkohan Egossa ripaus kissaakin) ja Ego oli vielä ihan liian juniori tähän vaivaan, eikä tällä rodulla tätä vaivaa tunneta ollenkaan, edes niillä vanhemmilla yksilöillä. Syöpymiseen on kaksi vaihtoehtoa. 1. Geneettinen alttius, joka lekurin mukaan olisi todennäköisempää, koska kolme syöpynyttä hammasta (joista yksi oli eripuolella suuta) on paljon ollakseen vain sattumaa tai 2. Suussa on ollut laajalti todella paha tulehdus. Asioihin saadaan toivottavasti vastauksia, kun käyn kontrolloimassa Egon suun viimeistään ensi keväänä, todennäköisesti käyn jo vähän aikaisemmin. Liian aikaisin ei kuitenkaan vissiin sovi käydä, koska ei tiedätä kuinka nopeasti mahdolliset lisäsyöpymiset jatkuvat...
Että semmoista Egolle. On Egolla tässä ollut myös vajaan vuoden sisällä etujalan kanssa outoa ontumista. Vielä en ole lääkärille tai muulle ammattilaiselle vienyt, mutta tässä kovasti taas tarkkaillaan tilannetta, koska nyt kun pyrrit ovat löytäneet toisensa niin leikkien jälkeen Egon toinen etupuoli liikkuu vähän kankeasti.
Ja tosiaan Ego on tajunnut, kuinka siisti tuo pentu on. Oma lelu ja se jaksaa leikkiä koko ajan... tai itse asiassa ei jaksaisi, mutta Ego jaksaa. En tosiaan uskonut, että minun pitäisi Egoa olla välillä hillitsemässä ja selittämässä, että Rutun hyvä välillä nukkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti