Tuo sana lukee isoilla kirjaimilla, paksennuttuna, alleviivattuna ja vielä muutaman voimaannuttavan huutomerkin kanssa ongelmalistallamme kärkipaikalla. Takaleikka kiteyttää meidän isoimmat möröt agiradalla, joten yhdenkään leikan ujuttaminen onnistuneesti radalle, olisi iso juttu. Tosi iso juttu. Vain taivas olisi rajana meille enää sen leikan jälkeen.
Joten kun maanantaintreeneissä radalla kaikki puolenvaihdot piti tehdä takaleikkauksilla, ajattelin, että me jäädään treenaa siihen ensimmäiseen leikkaan sitten niin.
Ohjaajan hymy levisi levenemistään, kun tehtiin yksi leikka... selvittiin toinenkin ja kolmas... ja treenien lopuksi koko rata alusta loppuun leikkaillen. Eihän se välillä nättiä ollut, koska en minä mitään leikkaamisen ajoittamista ole miettinyt; minun tavoitteissani takaleikat ovat niin iso mörkö, että ajattelin hommaan menevän huomattavan paljon pidempään ennen kuin olisi edes mahdollista haaveillakaan, mistään koiran etenemisestä esteelle minun edellä.
Oltiin pahasti epämukavuusalueella, mutta sellaiset treenit ovat vaan ne antoisimmat, ainakin onnistuessaan.
Olen tässä muutenkin alkanut huomata ratapiirroksia katsellessa, ettei radat tunnu ainakaan teoriassa mahdottomilta. Toki, tuossa tavoitelistassa, heikkouksien kohdalla on vielä jokunen rasti hiomatta, mutta tiedättekö, minusta vähän tuntuu siltä, ettei mene kauaa, kun saan yliviivata nuokin ongelmat yli ja alkaa kehitellä uusia.
Saatoin treenien jälkeen jäähdytellessä Egoa ihan pikkaisen kyyneleen pusertaa onnesta ja ylpeydestä. Kuten kouluttajammekin totesi, me ollaan selkeesti osattu keskittyä oikeisiin asioihin menettämättä sitä, että meillä on yhdessä kivaa radalla ja se välittyy muillekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti