Sillä on neljä vantteraa jalkaa, lonkat joskus aaksi kuvatut. Ennen niin silkkiseen turkkiin on iän myötä tullut osaksi söpöt niskakiharat, väri on kuitenkin pysynyt kauniin tumman punaruskeana valkoisella pohjalla, mitä nyt päässä on aina ollut harmaata. Pää onkin aina ollut kaunis, joskus vähän hiirulainen, mutta yleensä niin lempeä ja jykevä. Katse on aina ollut pehmeä, lämmin ja sitä katsetta onkin tämä vaari osannut aina käyttää hyväksi.
Rapsuttaessa Paavo tykkää jutella tai tuhista tyytyväisyyttä. Rapsutuksia ei suinkaan saa lopettaa kesken, sen verran päättäväisesti pienen hännän heilutuksen avustuksella läppäistään tassulla laiskoja rapsuttajia, ehkä vähän parannellaan asentoa ja pusketaan kainaloon viekkuun.
Aavo on kaikkien suosikki, se ykkösvaihtoehto, se jota halitaan ja paijataan. Se, joka valitaan ensimmäisenä. Perkeleeni ei suinkaan aina ole ollut se ihana mamman kulta, joka ei olisi koskaan tuhonnut sohvaa, joka ei koskaan olisi syönyt juuri niiden kalleimpien kenkien toista paria, joka ei koskaan nuoremman koiran opettamana availe jääkaappeja, tyhjennä ruokasäkkejä, lähde lenkeillä pupujen perään, kadota muuten vain välillä korvia, ei koskaan valinnut omia reittejä agilityssa, ei koskaan, eikä etenkään enää… Mutta jotenkin, jostain kumman syystä Pullaseni on oppinut, että kaiken saa anteeksi valloittavalla hymyllä, kantamalla itseään isompia pehmoleluja syliin, tunkemalla itse syliin, hännän heilutuksella, tai muuten vain hyppäämällä sänkyyn viattomasti ja olemalla hetki huomaamamaton, kyllä se omistaja nopeasti rauhoittuu.
Kun Pallero saapui meille, se oli aivan hirveä. Puri, rikkoi, vinkui eikä osannut edes hakea itse ulos kun hätä iski, ei aikomustakaan, paitsi öisin. Pöydille könyäminen hipi hiljaa oli tän pennun bravuureja ja jos oli liian hiljaista, ensimmäisenä kuului “Paavo perkele!” ja vasta sen jälkeen, menimme katsomaan, mitä pentunen teki. Miten sellainen riiviö pystyi muka olemaan maailman parhaan Elviksen sukulainen? Ei niin mitenkään.
Mutta tästä maailman parhaasta kovakalloisesta spanielista kuoriutui varjoni, tyynyn jakajani, silmäteräni, halinalleni, ylpeyden aiheeni, Paavo on . ja tässä vaiheessa ollaan vasta puolessa välissä yhteistä taivaltamme, sovittiin näin lellikkini kanssa.
(c)Flexiviidakko
Hyvää synttäriä kaikille D-pentueen muille karvakkaille.
Ps. Flexiviidakon kuvaa ei tarvinne hirveästi selitellä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti