Paavon selkää on pari kertaa käyty hieromassa, mutta en edelleenkään ole täysin tyytyväinen Paavon liikkumiseen. Olen aivan varma, että Paavo on joskus liikkunut sulavammin lenkeillä ja pari kertaa agiradalla vipellettyämme vauhti on ollut ihan nollassa.
Toisaalta toivon, että ongelma on vain minulla päässä ja kunhan nyt päästään taas kuntoilun makuun niin Paavokin saa taas kuntonsa kohilleen ja lihakset vetreiksi. Tarkoitus olisi kuitenkin vielä ainakin kertaalleen hierotuttaa Pulla, ihan varmuuden vuoksi. Eikä varmaan olisikaan pahitteeksi, jos hieroja kävisi säännöllisesti, tarpeellista tai ei. Ninnun mukaan selässä ei kuitenkaan itsessään pitäisi olla mitään vikaan, mutta Paavo oli kyllä tosi pahasti pamauttanut takaosansa ja reväyttänyt lihaksensa. Toinen kylki oli selkeästi mennyt jumiin kipuilun takia, kun taas toisella puolella oli jo ensimmäisellä kerralla pehmeää lihasta ja sen puolen Paavo antoikin huomattavasti rennommin hierotuttaa.
Meillä oli tässä joku aika sitten taas valmennus. Se oli ensimmäinen kerta agilitya sitten loukkaantumisen. Ja jottei homma liian siivillä mennyt, niin Paavo oli päättänyt edellisen yön aikana vetää melko ison satsin suklaata naamaan ja meno olikin sitten seuraavana päivänä sen mukaista. Voi lahna sanon minä. Takakierrätykset yllripylläri onnistui, oltiin kuulemma joskus ennenkin selkeesti treenattu niitä. Ja vahingossa mie onnistuin vekkailee koiraa ihan superisti ja koiran linjat olivat priimaa. Toisaalta Paavon vauhti olikin sitä, että jos ohjaaminen olisi kussut, niin vika olisi ollut jossain muussa selityksessä kuin "en ehtinyt."
Monta hyvää yritystä päätyä agihallille on ollut ennen ja jälkeen valmennuksen, mutta vasta eilen yöllä sain aikaiseksi mentyä ihan halliin asti. Toisinaan kun olen unohtanut avaimet kotiin, joskus kaikki treenivermeet ovat jääneet laukkuun, joka odotti ottajaansa sängylläni ja...
Mutta eilen sitten.
Minun on tehnyt avautua ja purkautua erinäisistä asioista hyvin monta kertaa tässä blogissa, erityisesti nyt kun emme ole pystyneet tekemään mitään, on ollut aikaa pohdiskelulle. Mutta kun kirjoitus kusee nykyisin siinä, etten tiedä mistä aloittaisin. Tavoitteenanihan on parantaa mailma mielipiteilläni, saada ihmiset uskomaan minun mielipiteet ominaan, mutta kun. Ehkä joskus suututan jonkun blogissani, mutta se on sitten silloin joskus.
Eilen, onnistuneiden treenien jälkeen kotiin, melkein jo avauduin aiheesta, juoksuisten kanssa treenaaminen ja kisaaminen, mutta sekin vähän jäi, kello kun näytti kahta ja kuudelta soi herätyskello.
Treenit siis loppupeleissä meni hyvin, mutta aluksi vaan vaikutti siltä, että herra liituraidan kanssa hommasta ei vaan meinaa tulla yhtään mitään, koska juoksut. Ei, Egolla ei ole juoksut menossa, eikä tietääkseni spanielillakaan, mutta jollain ennen meitä treenanneella koiralla oli ollut ja uskoisin, että vieläpä melko mehukkaassa ajankohdassa olevat. Ei nimittäin ole normaalia, että pyrri joutuu ihan oikeasti valinnan vaikeuden eteen repiäkö lelua vai nuuskutellako maata.(jos joku ei ymmärrä, mitä tarkoitan niin tervetuloa seuraamaan meidän arkea niin huomaatte, että pyrri rrrrrrrakastaa repiä kaikkea ja kaikkia ihan koska ja milloin vaan) Aluksi meinasi mennä nuuskutteluksi ja voitte uskoa, että minua itseäni alkoi hermostuttaa, että joudun napauttamaan koiraa siitä, että se toimii vaistojen ja hormooneidensa varassa.
En ala asiasta sen enempää avautumaan, mutta uskokaa pois, minulla on mielipide ja erittäin vankumaton sellainen, mitä juoksuisiin narttuihin yleisissä treenipaikoissa ja tavallisissa kisoissa tulee. Minulla on myös syyni, miksi lopulta olen vannoutunut urosten omistaja tietäen, että nartun hankkiessa ne juoksut tulevat kaupan päälle, ellei sittebn operoi tai muuta sellaista...
Eiliset treenit lähtivät sitten kuitenkin jossain välissä rullaamaan.
Ilmoitin Egon seuramme tasokokeeseen, joka on pääsykoe kisavalmiiden ryhmiin. Ei silleen muuten mitään paineita, mutten muista milloin olisimme menneet radan, joka sisältää kaikkea mahdollista. Siis kisarataa. Eikä siis pelkästään mitään hyppäriä vaan ihan kontakteineen kaikkineen. Teoriassa meidän pitäis jo osata kaikki tarpeellinen, mutta kun pyrrin kanssa käytännön toteutuksesta ei ikinä tiedä.
Tämän viikon aikana olisi tarkoitus käydä ihan kaikki esteet läpi ensiksi yskitellen ja kuten eilen aa:n kanssa lopputreeneissä treenattiin kulmia ja erilaisia pätkiä.
Ja Egohan meni, kun pahimmasta nuuskuttelusta päästiin eroon niin johan alko tulla sellaista settiä, että sai kouluttajakartturi olla ylpeä raidallisestaan. Ego pysähtyi, Ego juoksi, Ego irtosi ja Ego oli vaan TAITAVA.
Paavo teki hyvää jälkeä. Kokenutta agikonkaria eivät hajut haitanneet kuin vasta palkkauksen yhteydessä (pallo ei kiinnostanut mitenkään liikaa) ja palkkaaminen olikin vähän tuskaista, aivan kuten pyrrillä. Pyrri vaan kun ei millään malttanut lähteä hajujen luota, toisin kuin spanieli, joka kutsusta saapui paikalle, söi namin ja treenit jatkui. Paavo oli edelleenkin ihan lahna, mutta ehkä tämä tästä. Ainakin se teki kivat kontaktit ja osasi edelleenkin lähteä takaakiertoon vähemmän kauempaa lähettämällä.
Että sellasta. Ei meille oikeen mitään muuta.
