Päivittely taas jäänyt.
Maanantaina ei oltu treenaamassa kartturin makoillessa vaivaisessa ~39asteen kuumeessa nenän ja silmien vuotavan kilpaa. Oi, ihan oli kyllä sellainen fiilis, että kentälle ja heti nyt!
Onneksi nuo kaksi spanielia ovat sen verran lupsakoita tapauksia, että parin päivän olematon liikkuminen [huomhuom. mutsi majailee siis parhaillaan jossain päin Mallorcaa, joten molemmat piskit ovat vastuullani] ei hirveästi häirinnyt, mitä nyt illalla Paavo harjoitteli spurttailua akselilla sohva-elvis-sänky. Elviksestä mokama loikkiminen päältä oli kivaa ja päätti laittaa hieman haastetta pomppaamalla itsekin, kun Paavo yritti ylittää tiellä olevan karvamöykyn. Seurauksena pahannäköinen törmäys, mutta meno jatkui. Elviksen juoksenteluakseli -olkkarin pöytä-keittiön pöytä.
No juu, selvisin hengissä ja päätin lähteä kunnon hölkälle. Innostuin hölkkäämisestä sen verran, että muutamat päivän lenkit tauttuvat hölkällä. Ei tosin mitään pitkiä, mutta kunhan jotain.
Tänään sitten innostuin juoksemaan poikien kanssa hieman itsenäisesti agiradalle ja voi pojat sitä sähläystä. Paavo alkaa hahmottaa, kuinka kontaktille osutaan. Tänään osuttiin joka kerta, vaikka ei kyllä aina mitenkään tyylipuhtaasti. Pikkaisen jouduin avittamaan [särjin askeleet rimoilla] ensimmäisillä kerroilla, mutta kun muutaman kerrat oli rimat maassa ja sitten pois niin ei vaikutusta. Samanlaiset neljän tassun ylösmenot saatiin kyhättyä joka kerta. Alasmenoilla päätin taas heittää namilautasen jonnekin kontaktin lähettyville ja antaa koira juosta ilman epätoivoista Odota tai ota-käskyjä. Onnistui, mitä nyt namilautanen jäi pariinotteeseen huomaamatta, kun oli kova kiire edessä olevalle hypylle, tai sitten jäätiin lähes tulkoon nuoleskelemaan alustaa... No ainakin se otti ne kontaktit.
Keinua otettiin paljon, mutta eihän sillä keinulla olla koskaan mitään lentokeinuja saatu aikaiseksi [se on riittävän painava, ettei se valahda alta...] eikä saatu nytkään. Hyvä Paavo!
Kepiteltiin puolikkaita keppejä ja ihan jeppiksen näköistä. Taas joku taantuma [lihasjumi?] vauhdissa, mutta katsellaan, katsellaan. Onhan meillä tässä ruhtinaalliset kaksi päivää seuraaviin kisoihin, joissa pitäisi sitten painella niin lujaa kuin lähtee. Tällä kertaa Paavo rakas, niin paljon kuin luukutteluasi ja irtoamistasi arvostankin, niin koita jooko kääntyä viimeistään ennen toimihenkilöitä.
Elviksen kanssa tehtiin myös pitkästä aikaa tosissaan hommia. Tai no niin tosissaan kuin tuon koiran kanssa nykyisin enää voi. Hei joo tänne, no kappas tässähän se olikin. Hei kato, täällä on tämmöstäkin. Okei, no entäs toistepäin? Joo mä meenkin nyt aalle. Kuka tänne alle on putken piilottanut? Juuh. Ryhdistäydyttiin ja saatiin tehtyä vaikeita viiden esteen pätkiä tehtyä. Yksi pätkä oli niinkin rankka ohjaajan kannalta, että piti ihan pari askelta ottaa alussa ja sitten annoin koira liikuskella ympärilläni. Kyllä se ihan oikeesti osaa ja tekee ja kykenee olemaan yllättävän vikkelä, jos vain viittii. Elvis vaan on niin ujo, ettei halua näyttää parhauttaan muille. Tässä asiassa emme ole tulleet koiran kanssa yksiin, minä en ole vaatimaton. Minä haluan loistaa.
Mutta jälleen lähdetään voittamaan Varkauteen. Siis voittajafiiliksellä, ehkä vähän nöyremmin kuin edellisiin karkeloihin, mutta voittoa me silti haetaan. Ja kyllä, agility on oikein hauska ja leppoisa laji. Oikeesti. Muuta se ei voi noiden spanielieläinten kanssa olla tai tulee pahasti takkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti