8.8.2017

Visit Kotka

Kokeillaan saisinko itseäni niskasta kiinni, jos vaikka tekisin kivoja kuvapostauksia paikoista, joissa me seikkaillaan.

Kävimme siis pari viikkoa sitten visiitillä Kotkassa. Löydettiin tosi kiva vesipuisto, vaikka aluksi katsoinkin kieroon kartturia, kun hän minulle esitteli Kotkan nähtävyyksiä. Vesipuistosta kun tulee mieleen se ärsyttävä mainosrallatus "Vesipuisto Serena kaikki mukaan viettelee, vesipuisto Serena jotainjotainjotain..." Mutta tää vesipuisto Sapokassa oli vähän erilainen. Tykkäsin.



Käytiin myös Egon kasvattajan luona kaffella ja visiitistä innostuneena ollaan vähän naksuteltu seisomista. Häntää en ole vielä saanut laskeutumaan.


Kotimatkalla ajeltiin vanhaa tietä pitkin. Seijan vinkistä kierreltiin vähän siellä ja täällä ja taidettiin eksyä muistaakseni Ruotsinkylään, Ruukkiin? Söpö pieni miljöö vanhoine puutaloineen ja jotenkin, aika vain oli pysähtänyt tässä korttelissa. Jos minulle ei olisi tästä kerrottu, en ehkä olisi osannut etsiäkään moista paikkaa.
Mutta tämä reissu innosti minua taas vähän reissun päälle. Suomessa on niin paljon nähtävää, jos vaan välillä poikkeaa pienille teille tai valitseekin sen tutun reitin sijaan uuden sivutien.


Kuvien copyt, Janni Kröger ja Egon seisotuskuva Seija Vikman.

20.7.2017

mä muistan sen kirkkaan päivän sen kesän ja sen valon häivän...

Aikaa on taas kulunut, antakoot kuvien nyt sitten kertoa meidän arjesta.

Enimmäkseen me ollaan vaan oltu töissä ja kun jostain on ilmestynyt vapaa-aikaa ollaan vihdoin yritetty valloitella näitä lähimetsiä. On löytynyt Luukki, Espoon keskuspuisto, uusia valloituksia Nuuksiosta, Sipoonkorvessakin kerran käytiin, Helsingin keskuspuistoonkin meijät huijattiin jajajajaja....


Käytiin me Karkussa pyörähtää näytelmissäkin Paven kanssa. Tuloksena EH/2, on pienen panielin alaleuka alkanut levähtää etiäpäin, tasapurennaksi purennan muuttuen. Sehän ei meijän elämää ollenkaan hidasta. Se on pieni ongellma tuomarisedille. Mutta pakkohan se on pojille kuitenkin jotain tuoda palkinnoksi mallikkaasta käyttäytymisestä. Paljon on siis syöty puruluita.
Onni on myös oma takapiha. Pojat eivät vaan ole ihan täysin käsittäneet, että siellä saa sitten energiaa purkaa niin paljon kuin vain jaksaa ja kerkiää aina kun kotona ollaan...


Sittepä olikin rankan työputken jälkeen aika pakata kimpsut ja kampsut autoon, koirat takapaksiin ja suunnaksi Hauho. Siellä oli neljän päivän jangas-leiri. Paavo pääsi jäljestämään, niin laahattua fasaania, verijäljen päässä ollutta hirvensorkkaa ja etsimään namuja Nose Workin merkeissä.
Egon kanssa kunnostauduttiin agilityssa ja ulkopuolinen ohjaaja tiivistikin pienen pyrrin melko lyhyesti "Ego on tosi jännä." Minusta Ego on nykyisin varsin hauska tapaus, nykyisin kun ollaan päästy jo tilanteeseen, ettei ohjaajalla ole enää kädet verillä radalta tullessa...

Paljon sekaan mahtui myös uimista, metsälenkkeilyä ja koirille häkkilintunakin oloa. Nukkuivat muuten parin ensimmäisen päivän jälkeen varsin tyytyväisinä, aina kun mitään ei tapahtunut.
Viimoisena päivänä oli kasvattajatäti järjestänyt TOSIvakavamieliset epämääräiset mätsärit, jossa vuodatettiin verta, hikeä (tää on tosi!) ja kyyneleitä. Kehään mentiin verenmaku suussa ja vain voitto kelpasi... No Paavohan teki sen, mitä Paavon on tehtävä näissä paikoissa ja hurmasi vanhalla päällään tuomarina olleen Beritin. Milloin lie Berit miettinyt ulkomuototuomarin uraa? Me ainakin tultais Paavon kanssa hetj' niihin näyttelyihin.
Tuloksena siis BIS-1, mitäs muutakaan. Liekkö sitten vapaanaseisottamisellakin oma osuus moiseen menestykseen...
Näyttelykuvista kiitos Siiri Hakala ja Paavon nose work-kuvasta Tiina Janka!

Leirin jälkeen ollaan kunnostauduttu agilityssa. Olen nyt virallisesti EKK:n jäsen, sain kartankin ihan seuran kentälle. Ollaan Egon kanssa jonossa ohjattuihin treeneihin, mutta niitä odotellessa pitäisi vissiin avain kentälle hankkia. No ennen tämän avaimen hankintaa, olenkin käynyt sitten ojangossa Jannin kanssa reenailee. Se kaverikoirahinta mikälie kun ei ole mitenkään päätä huimaava. Egon kanssa ollaan juostu puomia ja yksi raitaotus keksikin, miten siistii on lopussa loikata sen erivärisen loppuosan yli...
Paavon kanssa taas ollaan tehty juoksupätkää rimamaassahyppy-putki-rimamaassa ja ai että! Tuon panielin kanssa vaan on pakko lähteä hymyillen radalta pois, tuo pappapanieli ei vaan jätä vaihtoehtoja.
Ajattelin varata Paavolle osteopatia-ajan, mutta meijän vakio osteopaatti onniin kesälomalla. Onneksi huolto kuitenkin pelaa ja sain Jannin hälytettyä kranioimaan Pavea.
Sen verran vakavissani ole nyt taas tämän agilityn kanssa, että innokkaimmat fanimme voivat huomenna nähdä meidät taas aamuneljältä ojangossa. Että sillai taas nyt.

18.4.2017

Sä olit poissa sekunnin, se oli mulle ikuisuus

Käytiin Paavon kanssa näyttelyissä Kuopiossa
Saatiin EH/1 Elena Ruskovaaralta.
Arvostelu on jossain, mutta ensimmäinen puolikas on mainintaa, kuinka on 10,5v uros, jonka turkki ei enää kiillä (turkista on oikeasti pitkät sepustukset), sen jälkeen oli nättiä päätä, maskuliinista runkoa jne ja loppuun vielä maininta kankeista liikkeistä, mutta liikkuu mielellään.

Itse tulos ei mieltäni pahoittanut, mutta näyttelyjärjestelyt saivat tämän tytön kirjoittamaan elämänsä ensimmäisen palautteen asiasta. Muistan jo joskus Paven ollessa Junnupoika nousseen verenpaineeni samoisista näyttelyistä, samoista syistä ja tuolloin päätin, ettei sisänäyttelyitä enää ikinä. Nyt viimeistään päätös pitää, ainakaan näihin näyttelyihin ei minun tarvitse koiriani viedä, sen verran vituilleen mielestäni hommat olivat jälleen kerran.

No mutta, EH oli tuloksena myöskin ihan lohduttava, koska Tuomari oli tunnin myöhässä arvioiduista ajoista ja minulla oli kiire autokaupoille. No niistä autokaupoista ei tullut mitään, mutta nyt viikkoa myöhemmin olen uusi autonomistaja. Elämäni helpottuikin toivottavasti kertaheitolla.
Olen siis kahdessa työpaikassa, molemmat sijaitsevat Nuuksiossa. On aamupalavuoroa, ja poronhoito/villa emäntä duunia. Muuten hirmu kiva, mutta julkiset eivät oikein keskustele tuolla keskellä metsää keskenään ja aamiaisvuoronikin venähtävät bussiaikataulujen takia jonkin verran.
Samalla kun sain englanninreissuni jälkeen vakinaisen aamiaispalavuoroviran sain myös lapun/varoituksen koirieni jatkuvasta haukunnasta. Tästäpä päästäänkin otsikkoon.


Siispä ressi. Siis hetkinen. Minun koirani haukkuvat? Häiritsevästi? En ole tässä asunnossa asuessani kuullut koirieni haukkuvan, ei lähtiessäni, eikä tullessani töistä/ruokakaupasta/roskien viennistä/lähi hesestä saapuessani. Ei pihaustakaan ja nyt minulle läntätään suoraan varoitus koirieni jatkuvastahäiritsevästä haukunnasta.
Sen tiesin, että muuttaessani tänne, Paavo jäi kiinni Egon kiusaamisesta, minkä seurauksena pojille ei ole jätetty mitään, mistä voisi tapella. Ennen tätä, kämpästäni onkin saattanut kuulua murinaa ja ärinää, kun panieli on ajanut pyrrin sängyn alle ja sieltähän pyrri on sitten äännellyt spanielille. Mutta että nykyisin?
Aluksi ajattelin, että nyt ovat naapurini erehtyneet, koska yläkerrassani asustaa koira, joka meuhkaa (mm. parhaillaan) päivisin ihan kiitettävästi. Tämän meuhkaavan koiran omistaja, kuitenkin ilmoitti, että kyllä, asunnostani kuuluu selkeästi cockerspanielin haukuntaa ja se on pitkäkestoista.

Löysin netistä digitaldogsitter-sivuston, josta sain koeajaksi (muutamaksi päiväksi) koneelleni äänitysohjelman. Ja ei kun äänittämään. Toki tähän ohjelmaan kuului plussana myös oman äänen äänittäminen, jonka koirat kuulivat (oli se sitten käsky tai lepertely) kun ylittivät äänikynnyksen.

Haukahdus reippaan puolen tunnin päästä lähdöstäni... Toinen haukahdus taas puolen tunnin päästä... Ja näitä yksittäisiä haukahduksia kertyi kolmen ensimmäisen tunnin aikana jopa 7. Huom. yksittäisiä haukahduksia, ei jatkuvaa pitkäkestoista haukkumista. Yhtenä päivänä, kun muuten oli koko päivän ollut aivan hiljaista, sain kiinni tämän pitkäkestoisen ääntelyn, kun selkeästi pyrrini murisi ja haukahteli sängyn alla. Ilmeisesti tästä ongelmasta ei olla siis päästy, mutta tämäkin viiden minuutin pätkittäinen ääntely tapahtui useita tunteja lähtöni jälkeen päivällä ja varoituslapussa selkeästi ilmoitettiin, että haukunta alkaa samantien lähtöni jälkeen... Mielenkiintoista.

Siispä olen yrittänyt tässä ratkaista kolmea ongelmaa
1) Yksittäistä haukahtelua, jonka syytä en tiedä. Jotain lievää eroahdistusta?
Olen nyt siis kotona ollessa tehnyt tietoisesti lyhyitä poissa oloja, nukkunut päikkärit oven takana ja mitä näitä nyt. Aloittanut yksinolon harjoittelun aivan alusta.
Auto tulee tässä vaiheessa kuvaan, koska töihinhän saan otettua koirat mukaan, tai ainakin toiseen. Nyt kesällä pitää vissiin vähän pohdiskella mites tehdään, jos en nyt saa tätä häiritsevää yksittäistähaukahtelua kuriin... Mutta siis, minun ei ole tarvinnut vielä jättää koiria yksin useammaksi tunniksi, kun tässähän vasta harjoitellaan...

2) Egolle turvallinen olo yksinollessa. Olen pohtinut, joskos saisin jostain portin tuohon minun alkoviin, niin että pyrri saa nukkua rauhassa päivät alkovissa sängyn alla tai vieressä ja spanieli saa sitten muun kämpän käyttöönsä. Vielä ei ole porttia ja senkin toimivuus pitänee testata askel kerrallaan...

3) Lapussa mainittua heti lähtöni jälkeen alkavaa jatkuvaa häiritsevää haukuntaa (ja äänenlähteenä lienee kämpässäni asuva cockerspanieli). Tähän en ole vielä keksinyt ratkaisua.


Mutta että tällaista meille.
Auton myötä, lupaan aktivoitua koirieni kanssa. Tässä on lähetetty jo jos jonkinmoisiin seuroihin ja lajeihin sähköpostia, että mihis me päästäis mukaan.

15.3.2017

Hei me lennetään

Viimeisimmästä kirjoituksesta on kulunut jo miltei vuosi ja ajattelinkin aluksi aloittaa kokonaan ihan uuden blogin. Laiskuus ja tämän blogin kuvat (ja niiden suht helposti löydettävyys) kuitenkin veivät voiton.



Koottuina selittyksinä hiljaiseloon kerrottakoot
1. Tietokone sanoi poks. Hankin syksyllä uuden
2. Kamera sanoi poks. Hankin juuri uuden ja nyt sekin meni korjautettavaksi
3. Ei olla tehty mitään muuta kuin pari mainittavaa asiaa.
4. Päivittelen kuvia facebookiin ja instagrammiin, innokkaimmat ovat voineet käydä katselemassa sieltä laadukkaita kännykkäotoksia (puhelimenkin muuten jouduin uusimaan tuossa syksyllä)



Mutta siis
Tämä savolaiskolmikko ovat nyt virallisesti Espoolaisia. Allekirjoittaneen työpaikka on jossain keskellä Nuuksiota porojen parissa ja jos auto sattuu olemaan käytössä tai työvuorot muuten vain piiiiitkiä läpi viikon, myös karvakaksikko on aiheuttamassa pahennusta keskellä kansallispuistoa.

Egon elämään oon kuulunut aikuistuminen, kepokanditaatilta kehujen kerääminen (ja herkkujen huijaaminen) sekä minun varjona oleminen.


Viime keväänä Egon selkäkuvat virallistettiin ja silmätkin kuvattiin, jostain syystä useiden puheluiden, tuulesta temmatun (?) summan maksamisen ja useiden voimasanojen käyttämisen jälkeenkään silmäkuvat, eivät koskaan ole lähteneet eläinlääkäriltä kennelliittoon virallistettaviksi. Mutta sanottakoot, että edelleenkin kaikki oli hyvin ja silmällä näkkee vähän turhankin tarkasti. Selkäkuvien kanssa käytiin vähän samanmoinen taistelu, kun aiempia epävirallisia selkäkuvia en ollut itselleni pyytänyt ja jostain syystä ei tuntunut olevan millään tavalla neuvoteltavissa, että ne minulle lähetettäisiin näin jälkikäteenkään, joskos niistä olisi selän saanut viralliseksi lausuttua.
Ego kävi siis toistamiseen selkäkuvissa ja kaikenmaailman puomilta hyppimisten, aata kohti päin juoksemisen ja ties minkä muun törmäilynkään jälkeen, rangasta ei löytynyt niin mitään moitittavaa. Tavallaan tämä tieto huojensi allekirjoittanutta, koska Egon meno välillä näyttää vähintäänkin itsetuhoiselta touhulta. Lonkatkinhan siinä tuli uudelleen kuvattua ja eläinlääkärin niitä tiiraillessa ja uteliaana kysyttyä, mitkäs lonkat virallisesti on (B/B), ilmoitti, että todella nätit B-lonkat ovatkin. Melkein olisi a:takin veikannut.
Agilityssa ollaan tässä vuoden aikana käyty suunnilleen yhden käden sormien verran. Kotona meillä on nykyisin pieni takapiha, josta löytyy ikeaputki ja ja lastenjakkara, joten jonkinnäköistä temppuilua on kuitenkin harrastettu. Myös alkeellinen pk-jälki on kuulunut virikkeisiin, mutta muuten vähän hiljaista on ollut. Onneksi sisko asuu nykyisin koiransa kanssa lähes naapurissa, niin saavat innokkaimmat riehua viikottain keskenään.
Ja sitten Paavo.
Voi Pappa.
Paavohan täytti syksyllä virallisesti kymmenen! Vauhti ei ole juurikaan hiipunut ja pääkopassa olisi vielä tilaa järjenkäytölle ja fiksuille päätöksille (se jääkaapinoven avaaminen ei ole fiksupäätös!), etenkin kun tässä viime aikoina kroppa ja vauhti eivät ole nyt kohdanneet toisiaan.
Paavo kävi viime vuonna useissa näyttelyissä. Tähtäimenä oli saada poika valioksi, koska passia hakiessa eläinlääkäritarkastuksessa todettiin kivesten olevan eriparia. Tämä tarkoittaa kivessyövänriskiä, eli kastroiminen olisi paras ennaltaehkäisy tilanteeseen. Yöunia ei kuulemma kuitenkaan tarvinnut asian takia menettää, mutta jossain välissä lienee kastroimisen aika.

Paavon näyttelytuloksia:

Kuvan (c) Tiina Janka

Ensimmäiseksi Paavo pääsi kasvattajatädin kanssa Viroon kahteen näyttelyyn. tuloksina molempina päivinä (2x) ERI/1, PU1, ROP, ROP-VET, VET-SERT

Tuomari: Elena Ruskovaara
Gorgeous veteran in excellent show condition for age. Exellent body, nice eyes, very typical masculine head, typical neck, ja sitten loppuu minu käsialantulkkaamistaidot, jotain beutiful effective jotain, correct hännänkanto ja excellent jotain & jotain.


Tuomari: Beata Petkevica (noin suunnilleen suomennus)
"Noin 10-vuotias, ikäisekseen hyvässä kunnossa. Lovely pää ja ilme. Voimakas runko, oikeanlainen ylälinja, liikkuu erinomaisesti pitkällä maata voittavalla askeleleella. My Best jotain"


Seuraavat näyttelyt olivat Kouvolassa ja Heinolassa.

Tuomari. Hilkka Salohalla ERI/3
Kooltaan ja mittasuhteiltaa kohta 10v hyväkuntoinen uros. Hyvä purenta ja silmät muodoltaan, mutta saisivat olla hieman tummemmat. Kookkaat korvat, hyvä kaula ja ylälinja, , Hyvät kulmaukset, eturinta ja runko. Erinomainen luusto ja käpälät. Ikä näkyy karvapeitteessä ja värissä. Liikkuu ahtaasti takaa, muuten erittäin hyvin.


Tuomari Beata Petkevica ERI/1, SA, PU2, SERT, VSP-VET
Melkein 10-vuotias. Lovely Type. Oikeat mittasuhteet. Erinomainen pään tyyppi. Erinomainen sivuprofiili(?), silmienväri voisi olla tummempi. Kompakti kroppa, oikea ylälinja ja rinta. Hyvä liike hännässä(?). True temper for breed. Liikkuu erinomaisesti ikäisekseen.

Tuuloksessa olikin 2.10 seuraavat näyttelyt.


Tuomarina Kirsi Nieminen ERI/2, SA, PU3, Va-SERT
Erinomainen tyyppu. 10v veteraani. Esitetään erinomaisessa kunnossa. Hyvä pää, viehättävä ilme. Rodunomainen ylälinja. Hyvä eturinta, voimakas runko. Korkeat kintereet. Tasapainoisesti kulmautunut. Sujuvat liikkeet


Hyvinkäällä oli suuri SPanieliliiton päänäyttely.
Tuomarina Daphne Bailey ERI/1, SA, VSP-VET (pahoittelen suomea ja englantia sekaisin...)
"Super oldie! So typical in head! Vaikka turkki on hieman kihara, hänet silti esitetään hyvässä kunnossa. Vahva luustoiset jalat. Laajat reidet, Liikkuu erinomaisesti


Näyttelyvuosi huipentui messukeskuksen helsinginvoittajanäyttelyyn. Sinne oli kasvattajatäti ilmoittanut Paavon vain siksi, että Paavo pääsi Tiinan kanssa nappaamaan Vuolasvirtapalkinnon.
TuomarinaJari Partanen ERI/2
"Hienossa kunnossa oleva 10v veteraani. Kaunis pää, oikeat linjat. Hyvä kaula ja ylälinja. Täyteläinen runko. Arvokkaat liikkeet. Ikään sopiva turkki. Hienosti esitetty"

Jossain välissä Paavo pääsi myös tampereelle näyttelyihin. Tuolloin Kepo vietti ensimmäisen (ja toistaiseksi ainoan) kaksistaan vietetyn päivän Egon kanssa. Hox! Molemmat ovat yhä hengissä ja kepo pysynyt maisemissa
Tuomarina toimi Sanna Kavén ja tuloksena oli EH/2. Muuten olisi tullut sileä eri, mutta Paavo oli tuomarin mieleen liian tuhdissa kunnossa. Arvostelun olen hukannut johonkin, mutta muistaakseen aika samoilla linjoilla oltiin muiden tuomareiden kanssa.

Kiitokset siis Kasvattajatäti-Tiinalle näyttelyihin patistamisesta, Niinalle Paven turkin huollosta (näkyy, kun ammattilainen on asialla) ja Jannille Paven lihashuollosta!

Muuten Paven arki on ollut pupujen jäljestämistä, sekä erilaista hallittua jäljestämistä noin niin kuin muutenkin.
Nyt kymmenen vuoden iässä vain Paven vanha selkävaiva (Neljä vuotta sitten sattui pieni onnettomuus. Kirjoitan todennäköisesti tästä oman kirjoituksen, kunhan selkä on saatu taas hyvään kuosiin) aloitti pitkän hiljaiselon jälkeen kunnon oireilun noin kuukausi sitten kertaheitolla. Olin aika varma, että tämä oli nyt tässä, niin kipeässä kunnossa en ole koiraani nähnyt. Siispä viestiä Jannille, aikaa osteopaatille ja varmuuden vuoksi vielä eläinlääkärireissu. Takaraivossa kun oli pieni pelko siitä, ettei tämä nyt ole vain selästä johtuvaa kipua.
< Janni ilmoitti, kuten syksyllä aina ennenkin, että muutamia tukoksia löytyi, rangasta reagoi, kuten aina, mutta mitään, mikä viittaisi noin äkilliseen kipuiluun ei löytynyt.
Siispä itku kurkussa eläinlääkärille.
Helpotuksen huokaus taisi päästä, kun jälleen veriarvot ja kaikenmaailman muut testit kertoivat pojan olevan muuten kunnossa, mutta takaselkä oli selvästi kipeä. Siispä kipulääkettä ja odottamaan seuraavan viikon alkua ja osteopatia-aikaamme.

Osteopatia olikin meille uusi tuttavuus. Ollaan Paavoa hoidettu hieronnalla ja fysioterapialla ja nyt Janni opiskellut kraniosakraalihoitoa, mutta osteopatiassa oltiin ensikertalaisia.
Ja takaahan sitten löytyikin vaikka ja mitä, muunmuassa täysin liikkumaton ranka... Takaa löytyi myös sidekudosta, jota lihakset olivat tuottaneet aikaisemman tapaturman vuoksi ja sidenestettä lähdettiin aukaisemaan liikkeelle.
Seuraava aikamme on huomenna ja toivotaan, että rankaa saadaan entisestään auki. Toki tuttuni vinkkasi, että akupunktiot ovat joidenkin rotujen piireissä myös suosittuja ja toimiviksi hoidoiks todettuja hoitokeinoja, etenkin jos spondyloosia epäilee.

Jospas tuossa nyt olisi riittävästi infoa ensimmäiselle tekstille.
Palataan asiaa selkäkirjoituksin ja Crufts 2017-mietteillä myöhemmin! Kuvatkin tulevat pian, kunhan tämä minun personal tietokonenettiasiantuntija tulee ottamaan muutaman asetuksen pois, niin saan kuviakin lisättyä.

3.5.2016

Vierivä kivi ei sammaloidu

os tässä alkaisin kertomaan teille kaiken mahdollisen viime aikojen tapahtumat alusta loppuun niin kirjoittaisin aiheesta romaanin, kuten opettajat minua kanustivat.
Koulussa alkoi joulukuussa työharjoittelujakso. Olin ensimmäisen kuukauden Vuokatissa Vuokatti Huskylla, ja kyllä huomasi mitenkä oikealla alalla sitä saattoikaan olla. Asuimme keskellä ei mitään pienessä mummonmökissä poikien kanssa ja jouluksi sattuneet loskapastakelit eivät juuri haitanneet, kun emme juurikaan poikien kanssa tiellä ulkoilleet.
Toki tuohon kuukauteen kuului auton juuttuminen mäkeen ja auton eikäynnistyminen kolmenkymmenen asteen pakkasissa...


Vuokatista palattuani, kerkesinkin viettämään kuukauden kuopiossa, kunnes oli taas aika lähteä, tällä kertaa Posiolle. Lähtiessäni Posiolle luvattiin Elviksen kanssa, että poika pysyy reippaana ja tullessani takaisin käydään ihan kaksistaan metsälenkillä. No Elvishän olikin päättänyt, kun äiti minut Posiolle vei, ettei häntä tältä reissulta unohdeta vaan valloitti ikeankassin, joka oli täynnä poikien leluja.
Tämä kuva löytyy miun facebooksivuilla tekstillä "Parasta kotiutumisessa on, kun saa molemmat spanielit kainaloon"
Itse Posiolla oli hauskaa. Koirien kanssa vietimme tunteja metsässä ja koirat siavatkin nauttia umpihangessa juoksemisesta, minun ottaessa lumikengät alleni. Oli mtyös joidenkin vapaapäivien jälkeen yksi pieni pyrrikin hieman väsynyt ja ihan samalla tavalla ei enää iltalenkeillä rymistelty menemään, kuin ensimmäisinä päivinä.
Oli myös jotenkin hassua netistä lueskella, kuinka etelä-suomessa oli koirista löytynyt jo punkkeja, kun itse fiilisteli aurinkoisia talvipäiviä metrien lumikinosten ympäröimänä.



Miun työhöni Posiolla kuului emännöinti Himmerkin lomakeskuksella ja hissivahtina oleminen Kiririnteillä, lisäksi pääsin tutustumaan Himmerkissä olevien turistien mukana Posion elämystarjontaa, käyden Kota Huskylla (suosittelen!), porotilalla, missä oli myös muutama erityisporo ja vessasta tullessani oli poro minua eteisessä vastassa. Lisäksi tein myös harjoittelua valkean peuran valtakunnassa ja voin sanoa, että poromiehillä on huonot jutut. Ihan huippu paikka, ihanat ihmiset ja mieli halajaisi kyllä ehdottomasti tuonne takaisin. Suosittelen jokaiselle, joka vaan miettii, mihkä sitä seuraavan lomansa sijoittaisi.

Maaliskuun puolessa välissä olikin aika palata kotiin. Kotona minua odotti reipas pieni Eevis, jonka kanssa kävimmekin sovitulla kahdenkeskisellä metsälenkillä. Kotiin palattuani, kävin viettämässä vielä siskoni kolmikymppiseksi ja hetken aikaa hyppelin jälleen Helsingissä.
Kun viimein Helsingistä kotiin palasin, olikin aika lopullisten muutosten.
Tämä kuva on otettu kotiintulopäivänäni. Seuraavana päivänä, Elvis ei enää pihalle halunnutkaan mennä.
Sain viettää Elviksen kanssa vielä yhden onnellisen päivän, tai minä olin onnellisen tietämätön Elviksen kivuista, seuraavama päivänä oli aika hyvästellä Elvis.

Elämä on kuitenkin jatkunut. Kävimme Paavon kanssa kasvattaja-Tiinan luona trimmaamassa Paavon ja viime viikonloppuna olimmekin Kouvolassa näyttelyissä tuloksella ERI/2 veteraaniluokassa.
Muuten aika on mennyt koulun, Egon terveystulosten ja uuden työpaikkani tuoman lisähaasteiden kanssa pompotellessa. Myö kun ollaan nyt sitten muuttamassa poikien kanssa kesäkuussa Espooseen työpaikkani perässä. Voin sanoa, että ois nää muuttokuviot voineet kyllä tulla pikkaiseen rauhallisempaankin saumaan, mutta kyllä tämä tästä.
Jos en muuta ole oppinut, niin kyllä asiat järjestyy, kun antaa niiden järjestyä.