Heikkoudet on myös teillä, vaan eipä ole meillä

Todih. Ei hirveästi ole intoa käydä ylimääräisiä treenejä heittämässä tässä helteessä Saviskalla, vaikka halu olisi kova. Paavo viettää nyt siis kesälomaa.

Maanantaina kuitenkin eksyttiin taas treeneihin. Variaatio Oreniuksen sunnuntain valmennuksesta [siitä, missä siis itse olin]. Välit olivat vähän eri ja nyt ei ollut edes puomia oikealla paikalla ja se minulle vaikein "prkl nyt muuten teen ne kaikki kiepautukset, jotka haluan" oli jätetty pois = rata loppui kohdan aloituskohtaan.

Ei siis mitään vaikeaa, Paavo oli ihan super ja sain olla kyllä niin polleana herran putkihakuisuuteen alussa. Mieletön meno sekuntteja tuhlailematta. Kun rata oli kerran kaksi juostu läpi, tein keppejä yksittäisenä. Alkoi löytyä kadoksissa ollutta uiskentelua.

Huomasin myös treeneissä, että seuralle oli tullut uusia esteitä: kevyempi puomi, aa ja vinokepit. Miksi ne vasta nyt hommaavat vinot, kun koirani periaatteessa osaisi jo kepit? Miksei jo talvella? No, ehkä keksin vinoillekin jotain käyttöä, tai sitten en.

Meiltä odotetaan ihmeitä ainoastaan - vain ois saan jos ois sankari kuollessaan

Hengissä ollaan, vaikka epämääräinen hetki tässä on kerinnyt vierähtää edellisestä postauksesta.
Käytiin viime viikolla Paavon kanssa isän luona ja vierailtiin molemmilla mökeillä. Paavo oli onnesta soikeana, kun herran kanssa länträsin kokopäivän vedessä. Hassu otus.
Mökkeilyn kuitenkin keskeytti viralliset kesätyöt. Alkukesästä olin sukulaisen vaateliikkellä nyt pyörittelen asuntomessuilla jäätelöpalloja. Kyllä, niitä ylihinnoiteltuja ja aivan liian pieniä tuurilla pallon muotoisia nopeasti sulavia palloja ei gluteenittomilla tötteröillä.
Pikku hiljaa on alkanut oman fyysisen kunnon rajat tulla selväksi.
Koiran kanssa aamulenkki, _hyvin vanhalla_ [aito ruosteinen vaihteeton retropyörä] ja erittäin painavalla pyörällä mäkistä ja kivistä maastoa töihin. Reilu kahdeksan tuntia seisomista kiskassa [ja tänäänkin kuusi tuntia putkeen pelkkää pallojen pyörittämistä -mistä niitä ihmisiä oikeen sikiää?], takaisin pyörällä paahtavassa kuumudessa, pyörämatkan aikana uimaan, koira päivälenkille, fudistreenit/agitreenit, iltalenkki, joka yleensä hölkätään. Näin neljäntenä päivänä sitä kaipaisi yhden sängyllä löhöämispäivän.

No joo, kyllä mä olen yrittänyt pitää Paavon mielen vireänä. Aamulenkin aikana, jos eksytään koirapuistoon [yksin] kierrellään puita ja leikitään piilosta. Päivälenkit tehdään joko metsässä tai suunnataan kentälle hieman "tokoamaan" -> siis riehumaan vetolelun kanssa, jotta saisin minäkin sitä iloista asennetta myös pilkunviilaamiseen.

Tänään oltiin agitreeneissä.
Tehtiin joku hypäri maaningankisoista. Kuulemma aika moni hyllyttänyt radan. No juu eihän radasta täysin samaa saatu useamman minuutin pohdinnoillakaan, mutta siis hieman sinnepäin. Ja nollalla maaliin. Ja toisenkin kerran.
Ja jottei ihan pilvilinnoissa leijailtaisiin niin pari kertaa alussa käänsin kroppani koiran ollessa esteen päällä ja kuului vain kolinaa, kun rima lensi maahan. Niin ja kerran taisi suorille kepeillä olla aivan liian kova vauhti ja koira löi päänsä kovaan keppiin ja rytmihän siinä katosi.
Lopussa tehtiin myös rata väärinpäin. Huomattavasti haastavampi kuin toiseen suuntaan, mutta parilla onnistuneella kierroksella maaliin. Mahtava menijä!
VAIKKA Paavo lopussa, kun ehkä kuudetta kertaa olimme radalla, äkkäsi uuden koiran. Arvatkaa mitä tapahtui? Kyllä, ja arvatkaa kenen suusta lenteli ärräpäitä?

Elmarikin pääsi radalle ja noh...
a) Elvis karkasi lähdössä
b) Juoksi korvat lukossa karkaamisen jälkeen neljän esteen ei niin suoran ja säntäsi juuri siihen putkenpäähän, johon kisoissa monen suoritus oli hyllytetty. (minä edelleen ensimmäisen esteen kohdalla)
c)tämän jälkeen väärä pää oli muistissa.
d)Kun oltiin neuvoteltu täytyykö minun "tässä"-käskyä kuunnella niin herra sitten päätti olla täydellinen pieni Ellu ja haki sitten renkaan ihan utopistisesta kulmasta, sillä ylikorostuneesti niin ohjasin.
e) Lopulta löydettiin yhteinen sävel ja lopputuloksen saa kaikki arvata. Hieno otus, kun alkuhösääminen on saatu karistettua.

Makuasia, sanoi musti kun palloa potki

Hiljaiseloa blogissa.

Keskiviikkona auto kohti jonnekin päin Etelää määränpäänä springerileiri, jossa toimin epämääräisenä agilitykouluttajana.
Viime vuonna satoi ja sitten paistoi lähes sopivasti aurinko. Tänä vuonna paistoi vain aurinko ja sunnuntaina varjossa lämpöjä parhaimmillaan kolmenkympin puolin ja toisin. Vaikka toki lämmintä saa kesäisin olla, voisiko näille helteille olla joku rajakin? Joku semmoinen koiran oltava lämpötila?



No juu. Kun minä olin torstaina pitänyt alkeisjatkoryhmäni, jossa piti ihan hetki miettiä tosissaan, että jos minä sanon "Tämä tässä on aita", niin eikö se muka ole selvä merkki, että sitä me nyt vähän hypittäisiin luoksetulona? Muutenkin oppini olivat kyllä niin jäätäviä, että varmasti jäi paljon käteen vajavaisesta tunnista.
Lähdin Beritin tokokoulutukseen. Ja jälleen mainitsin ongelmaksi seuraamisen. Pitäisi varmaan hetki ihan vaan nollata se liike Tehdä vaikka ylempien luokkien “rentoja liikkeitä” ja jättää seuraaminen muhimaan pienen spanielin paksuun kalloon. No okei, me jatkekaan niitä leikkiseuraamisia, mitä aloiteltiin jo talvella ja nyt Berit vielä lisäsi leikkiin haastettakin.





Perjantaiaamu kului Timo Rannikon opissa. Rannikon koulutuksia lisää jookosta? Käytiin kolmenkymmenen esteen rata perusteellisesti läpi yhdessä ja sitten mentiin. Pohja oli kamala. Ensimmäisen kerran, kun rata oli suoritettu pariin otteeseen läpi ja menimme hörppimään koiran kanssa vähän juomista, kysyttiin minulta, miltä kumirouhepohja tuntui. Melkoista tarpomista etten sanoisi. Ei kuulemma ihmetelty. Joissakin kaarroksissa oli kuulemma näyttänyt siltä, kuin olisin ollut polviani myöten [en siis korviani myöten nesteessä tai polviani myöten siinä itsessään vaan] rouheessa. No juu. Onneksi sukkasillaan vipeltäessä pääsi sen verran lujaa, ettei rouheessa kahlaaminen vaikuttanut nopeuteen mitenkään ratkaisevasti.
Paavo oli ihan tykki, vaikka onnekseni myös koirassa alkoi näkyä lievää hapottamista, kun neljättä kertaa mennään rataa alusta loppuun asti radan viimeisellä putkisuoralla. Siinä vaiheessa olin minäkin, että en tasan juokse metriäkään enempää kuin on pakko.
Rannikolta saatiin hyvä leikkiniksi, kuinka saan Paavoa paremmin siihen vierellä. Näin vekeistäkin tulisi huomattavasti terävämpiä, kun nyt ne vähän meinaa mennä liioitelluiksi sekä ohjaajalta, että koiralta.



Lauantaina kävin kuuntelemassa luentoa koiran lihashuollosta. Jonkin verran on aiheesta jo entuudesta tietoa. Vähän pakko huoltaa koiraa, ihan vain jo siksi että päästään parhaisiin mahdollisiin tuloksiin agiradalla.
Olen ollut näin kesällä vähän sitä mieltä, että koiralla on pakko olla lihaksissa jumia. Myönnän, että kuumina treenipäivinä ei vain tule lämmiteltyä eikä jäähdyteltyä yhtä tehokkaasti kuin talvella ja palauttavat lenkit ovat muisto vain. Hetken tuijoteltua ja arvioitua muiden koiria ja kuunneltua vähän rajumpiakin totuuksia koirista, hieman mietin haluanko sittenkään kuulla, onko koiralleni valittu oikea laji ja millaisessa kunnossa herra oli.
Ensimmäinen toteamus: Taidatte harrastaa agilitya?
Myönnän, että agi SM-paitani saattoi helpottaa arvion tekemistä, vaikka kiltisti harrastus oli kuulemma selvinnyt koiran lihaksisuuden takia. Siis minkä lihasten? Olisivatpa nähneet Paavon talvella.
Laitoin Paavon seisomaan. Kuinka ollakaan vikaa löytyi vain etuosasta. Koska rintakaari on lättänä on paksureitisellä otuksellani ulkonevat kainalot. Yksi osio siis ohi lähes loistavin arvioin.
Laitettiin koira kävelemään. Itse en liikkeitä nähnyt, mutta jokaisella siihen mennessä kävellyt springeri oli peitsannut tai ainakin välillä peitsannut. Ei meidän Paavo. Paavo päätti yllättää minut ja kävellä “terveesti”. Ohhoh, sehän siis osaa kävellä!
Sitten ravia. Ravi paljastaa koiran rakenteen, niin myös lihaskunnon. No eripari taka- ja etupään ansiosta kuului kysymys “Kumpi takapää kulkee edessä?” Toisin sanoen, kulkeeko koira suorassa. Ei kulje ei. Liikkeet toimivat ainoastaan jos ja kun koira liikkuu kahdella uralla. Mutta kehuja tuli, kun kieli maassa ravaileva koirani liikkui kuin jellona. Paavon liikkuvista lavoista [ja tätä olen pitänyt itsestään selvyytenä Paavon rakenteessa] kuulemma huomasi, että selkä ja etuosa tuskin kovin huonossa kunnossa olivat.
Rakenne lyhyesti: Paavolla oli juuri niin hyvä rakenne lihaksistoa ajatellen kuin agilityssa tuon rotuisella saattoi olla ja ehkäkenties pientä kireyttä löytyi lapojen etuosasta. No joo, päätin varata taas piakkoin ihan kunnon hieronnan pienelle jellonalle pitkästä aikaa. Elviskin äidin sanojen mukaan pääsee piakkoin hierottavaksi, sillä siinä vasta juminen koira. Näin ainakin luulen. Ainakin se peitsaa mielellään. Muuten en kyllä oppieni mukaan siitä mitään löydä, mutta minun käsitys on, että jos koira ei ole sillä liikunnalla, mitä Paavo ja Elviskin parhaimmillaan joskus vuonna nakki ovat olleet, niin niiden on pakko olla lihaksettomia ja jumisia.


Huomatkaa, etten ole itse pysäyttänyt Elvistä kontakteille moneen vuoteen



Elvis taas pääsi leirillä jäljestämään kaksikin jälkeä. Elmari vain osaa. Yllätyksekseni, kun äidille taas aloin kokeista jotain mussuttaa, vastaanotto oli myönteinen! Ehkä herra nähdään kuin nähdään syksyllä kokeissa.
Elvis pääsi myös hieman agittaa. Minun kanssa lähinnä miniesteillä juoksusuoria ja kontakteja, mutta lauantaina Elvis pääsi hetkeksi lainaohjaajan käsittelyyn. Tai oikeastaan Sanna sai Elviksestä lainakoiran Tero Strömbergin valmennuksen loppuun. Radalla tapaaminen oli parin ensimmäinen kohtaaminen, mutta kun Elvikselle hieman vilauttaa lihapullia niin ongelmia tuskin tulee. Parilla meni todella hyvin pikainen agilityosio ja sitä sai itsekin pitkästä aikaa ihailla ulkopuolisena Elviksen teitä ja käännöksiä hypyillä.
Elvis tutustui myös fribeen ja äidin sanojen mukaan jatkaa tutustumista. Ties vaikka löytävät vielä yhteyden ja viettävät oikein hauskoja hetkiä vielä pitkään.






Samalla kun leiri loppui, kaasuteltiin äidin kanssa pikapikaa kotia ja nyt loppui sitten fudiskin. Neljä vuotta taas odotusta. Noh siihen väliin kenties tulee mahtumaan lauman lisäys ja nimi on valittu huippufutaajan mukaan, ehkä. Olen nimen kanssa kahden vaiheilla.

Puhu mitä puhut mut juoksemista älä lopeta

(vaikka suunta puuttuu)

Voisin laittaa koko kappaleen sanat tähän, mutta tuo kohta nyt on päällimmäisenä mielessäni.

Eilen käytiin Paavon kanssa vartti puomittelemassa. Väliin mahtui yksi kerta täyspitkät kepit, mutta muuten juostiin vaan puomia. Tein alastuloille kompromissin, katsotaan millaiset fiaskot saan kontakteista, tai oikeastaan vain puomin kontaktista, kyhättyä.
Huomasin kuitenkin, että Paavolla ihan oikeasti on vauhtia sillä kamalalla juoksuesteellä. Puomi oli keskellä kenttää ja me otettiin Paavon kanssa juoksukisa kentän päästä päähän. Arvaatkas kuka hävisi joka kerta, vaikka pinkoi sen, mitä töppösistä pääsi?

Treenien jälkeen ihasteltiin rannalla auringonlaskua. Tai no Paavon huomio oli kokonaan vedessä ja siinä polskimisessa ja harmittelin ties kuinka monennetta kertaa, kun ei kamera ole koskaan mukana silloin kuin pitäisi. Ehkä ensi kerralla.

Tänään oli maanantaitreenit. 20 esteen rata, hellettä ~30c ja treenaajia kaksi. Minulla mukana kaksi koiraa, jotka molemmat pääsivät radalle.
Ja hyvin meni, vaikka ohjaajalla välillä pasmat ihan sekaisin "Ai niin se jaakotus... mutta kun!"
Elmari oli luonnollisesti ihan tykki. Kouluttajamme totesikin, kun Elviksen kanssa olimme Paavon jälkeen osuutemme tehneet "Teistä näkee, että olette Elviksen kanssa treenanneet paljon jaakotuksia..." Kyllähän me. Ehkä kerran, tai kaksi.
Elvishän on siitä mitä mainoin tapaus, että sen kanssa ei tarvitse treenata. Koira ohjautuu juuri sinne minne ohjataan, vaikka ilman treeniä. Toki treenaamisella saadaan ohjaajalta se pieni epävarmuus karsittua ja hommasta vieläkin sujuvampaa, mutta Elvis vaan osaa. Elvis on hieno. Hyytyy vaan vähän helposti.

Paavokin ihan vaan muuten vaan oli hieno. Rähinää kuului, mutta ohjaaja pisti paremmaksi ja lopulta voitti huutokilpailun. Rata alkoi luonnistua, kun molemmat saimme keskittymisrauhan.

Treenin lopuksi pidimme lähes perinteisen turinapalaverin, jossa kouluttajamme ylpeänä totesi, että hupun kisoissa entisen seuran jäsenet(kin) olivat joillekin seuralaisillemme päivitelleet Paavon ja minun edistystä. Se ei siis ole harhakuvitelmaa. Edistyminen meinaan.

Metsän taa käy päivä tää

Punkkien vallankumous! Voin sanoa, että nyt olen nähnyt elävänä painajaiseni, sillä äsken tulimme poikien kanssa iltalenkiltä. Katsoin jo lenkillä, että jopas on Elluun tarttunut _paljon_ punkkeja ja nypin niitä jo loppumatkasta pois koirasta. Punkkipannathan ovat siis edelleen hukassa ja niin kauan kuin ne nyt ovat hukassa niin minä en koiria puskissa lenkitä. Sen päätin äsken.
Nimittäin, valehtelematta jouduin vielä kotona nyppimään Elviksesta reilu parikymmentä punkkia pois ja epäilen, että hyvästä yrityksestä huolimatta [pesin ja harjasin ja yritin ronkkia turkin läpikotaisin] jossain turkin uumenissa pesii liuta punkkeja. Jostain syystä koirat saivat porttikiellon huoneeseeni.

Hiljaiseloa ollaan vietelty treenirintamalla. Elviksen kanssa opetellaan seisomaan jumppapallon päällä ja koirasta on jo mahdottoman jännään kiertää palloa etutassut pallon päällä. Paavosta moinen touhu on ajanhaaskausta. Koko pallo on Paavosta oikein turha, eihän se edes mahdu pikkuisen suureen kitaan!

Lisäksi pystytin äidin takapihalle neljä keppiä, tarkoitus lisätä tässä kohta kuusi ja vaikka kahdeksan keppiä. Keppejä ollaan siis veivattu pitkin viikkoja ja pojista kyseinen este osaa olla mahdottoman hauska leikki.

Lisäksi ollaan otettu tunnaria. Tosin vain muutamalla palikalla, mutta ovatpahan pojat saaneet käyttää nenäänsä ja noutaa= Elvis menee onnesta sekaisin.
Paavon iloksi ollaan kierretty myös jakkaraa. Hauskaa ja helppoa leikkiä, nykyisin Paavo menee aina oikealta puolelta jakkaran vaikka ohjaisin samasta paikasta eri puolille. Olen minäkin siis oppinut jotain. :D

Näillä jatketaan. Maanantaina olisi treenit, sitä ennen inssi ja varokaa vain kaikki leiriläiset, äidin mukaan minun pitäisi ajaa leirille. Eli keskiviikkoiltana kaikki liikenteessä olijat olkaahan sielläpäin Suomea erityisen valppaina ja varuillanne!

Sometimes I think I've lost my mind

Kauan kauan sitten minut haastettiin kirjoittamaan 100 faktaa sotureista. Tässäpä sitten meidän lauma pähkinänkuoressa.




1. Perheelläni on aina ollut koiria. Ennen nykyistä laumaani, meillä on ollut ajokoiria ja karhukoiria.
2. Rakkauteni karhukoiriin ei ole hiipunut viimeisimmästä karhukoirasta luopumisenkaan jälkeen. Päinvastoin, olen entistä ihastuneempi mustavalkoiseen juroon nallekarhuun.
3. Ja hyvin usein mietin illan pimeimpinä hetkinä, mitä Arskalle, viimeiselle karhukoiralle, kuuluu.
4. Ensimmäinen walesi tuli sattumusten kautta, Perheemme oli pitkään miettinyt koiraa, joka olisi erityisesti tarkoitettu minulle. Eppu rikkoi farkkuni, söi hiuksiani ja iski lukemattomia kertoja terävät hampaansa käteeni, mutta silti Epun takia meille saapui Elvis.
5. Elviksen nimi oli jo päätetty kauan ennen kuin oli tiedossa edes koiran rotua. Tai tuleeko sitä koiraa alkaneen milleeniumin aikana vai ei.
6. Omaa koiraa aloin haaveilla kahdeksanvuotiaasta. Tuolloin näin Savon erämessuilla agilitysta esittelyn. Ja sille tielle olen jäänyt.
7. Vuosien varrella kaikki muu on yksi toisensa jälkeen tippunut harrastusluettelostani. Näin jälkeenpäin ehkä hieman kadunkin joidenkin harrastusten lopettamista, mutta minkäs teet, aika ei riitä kaikkeen.
8. Mutta koirien ansiosta olen löytänyt uusia harrastuskia.
9. Paavon kanssa pään hakkaaminen seinään on ehdoton suosikki harrastukseni.
10. Ja Elviksen kanssa olen harjoittanut nopeita käden liikkeitä, kuinka säilytät kätesi antaessasi lihapullaa ahneelle walesille.
11. Ottaessani toista walesia, luulin yhteiselon olevan helpompaa pikkuisen kanssa.
12. Elvishän oli pentuna oikea enkeli.
13. Ellu oli heti sisäsiisti
14. Oppi asiat parin toiston jälkeen.
15. Ei tehnyt koskaan mitään pahaa.
16. Ehkä muutamat vahinkopissat, mutta muuten.
17. En muista kertaakaan Elviksen testailevan hampaitaan tai hyppivän pöydille.
18. Toista se oli Paavon kanssa.
19. Kun silmä välttää Paavo hyppii edelleenkin pöydille.
20. Koko perhe oli hysteerinen, kun talossa oli liian hiljaista Paavon tullessa taloon.
21. Ja Paavon sisäsiisteys on edelleenkin vieraissa taloissa vastustamattomien hajujen äärellä hieman kyseenalaista.
22. myös Paavon sytytys temppujen opetteluun on kyseenalaista.
23. Mutta kun Paavon kanssa ollaan samalla taajuudella…
24. Olen pohtinut kaikki nämä 3 ja ½ vuotta kuinka kaksi sukulaiskoiraa voivat olla noin erilaisia.
25. Nuo kaksi ovat kuin yö ja päivä.



26. Voin sanoa, että Elvis oli ensimmäiseksi omaksi koiraksi juuri oikea tapaus.
27. Täydellinen.
28. Opettanut paljon.
29. Itkettykin ollaan.
30. Erityisesti silloin, kun varmistui, että Elviksellä on kivesvika.
31. Näin jälkeenpäin ajatellen, olen lähinnä vain tyytyväinen kivesvikaisuudesta.
32. En ole koskaan pitänyt näyttelyistä ja kerran turistiluokassa ollessaan Elviskin teki selväksi, ettei hymyilevillä brittisedillä ole asiaa Elviksen luokse.
33. Sen jälkeen en ole käyttänyt Ellua edes mätsereissä, kuten herran nuoruusvuosina tuli parit koluttua.
34. Sen sijaan ollaan käytetty kaikki raha ja tarmo agilityyn.
35. Jos Elvis ei kisoissa säännöllisin väliajoin haistattelisi minulle pitkiä niin voisin kuvata Ellua täydelliseksi [ainakin ensimmäiseksi koiraksi].
36. Meillä on yhteys siellä radalla.
37. Tutustuttiin yhdessä lajiin.
38. Se koiran palo treeneissä.
39. Ne onnistumiset.
40. Elviksessä on radalla vain sitä jotain.



41. Toinen ison itkun paikka on ollut Kuopioon muuttaessani. Pojan jättäminen äidille oli kova paikka.
42. Meillä oli Elviksen kanssa yhteys.
43. Ja niinä harvoina kahdenkeskisinä aikoina olen haikeana muistellut meidän yhteistaipaleemme alkua. Elämää ilman Paavoa, elämää ilman välimatkaa.
44. Mutta niistä yhteisistä hetkistä osaa nauttia nykyisin yhä enemmän
45. Ja nykyisin äiti ja Elvis ovat löytäneet toisensa.
46. Ja meillä on Elviksen kanssa kahdestaan keskinäinen side yhäkin olemassa.
47. Ja nykyisinhän Elvis asuu melkein naapurissa.
48. Elviksellä on aina ollut ilmiömäinen nenä-
49. Tähän perustuu minun käsitykseni siitä, että kaikki koirat ovat luontaisia jäljestäjiä, enkä voi ymmärtää, miten jotkut joutuvat treenaamaan jäljestämistä.
50. Elviksen ominaisuuksiin kuuluu myös helposti lihoaminen. Erityisesti äidin kanssa asuessa.
51. Tälläkin hetkellä herra on laihiksella ja äiti kuntokuurilla yhdessä Ellun kanssa.



52. Elviksen lempiliike on nouto
53. Pitäisi varmaan olla hieman pettynyt asiasta, sillä iskä tuota noutoa Ellun kanssa pentuna otti paljon. Ainoa asia, mitä minä en joutunut yksin opettamaan koiralle.
54. Kun Elvis meille tuli, tai sitä suunniteltiin, minulle tehtiin alusta asti selväksi, että minä hoidan pääsääntöisesti koiran.
55. Isä käyttäisi Ellua metsällä ja äiti lenkkeilisi.
56. Suomennettuna tämä tarkoitti sitä, että äiti teki aamulenkit ja isä lainaili minulle innoissaan kirjastosta spanielin metsästyskoulutuskirjoja.
57. Olen aina hämmästellyt aikuisten logiikkaa siitä, että jos koira tottelee vain minua, minun pitää kouluttaa koiraa lisää. Jos koira toimii vieraiden seurassa, “siitä näkee, kuka sitä on kouluttanut” ja ihailevat katseet ovat aina osoitettu äidille.
58. Elviksen ottamisen jälkeen olenkin huomannut aivan uusia puolia perheestäni. Tai no, isähän oli aivan myyty Ellulle. Kun isä soitti työmatkalta, pyysi hän Elvistä puhelimeen, minulle lähetettiin vain terkkuja. Äidin kanssa, nimenomaan tämän koulutussysteemin takia, olemme riidelleet enemmän ja enemmän.
59. Valitettavasti luonteeseeni kuuluu, että jos kerta jokin on minun ansiotani niin kunnia siitä pitäisi myös kuulua minulle. Jos raadan jonkin asian eteen ja homma ei muilta sujukaan ja kaikki roska skipataan niskaani niin joku asiasta saa kuulla. Tässä tapauksessa äiti.



60. Sitten laumamme toinen punavalkoinen otus. On ansainnut lisänimensä perkele.
61. Paavon takiahan itkin jo ennen kuin minulla koko pentua oli.
62. Ja olen monesti sen jälkeenkin. Etenkin agilityssa kyyneleiltä ei ole säästytty.
63. Olen manannut tuon koiran sinne jonnekin hyvin monesti.
64. Mutta koskaan en ole halunnut vakavissani tuosta piskistä luopua. Koskaan.
65. Vaikka oikea maanvaivahan tuo koira on alusta asti ollut.
66. Mutta on Paavollakin ollut kovaa.
67. Paavo saapui perheeseemme juuri silloin, kun meillä alkoi tapahtua.
68. Vikaa on siis omistajassakin.
69. Mutta liekö kaikella tarkoituksensa? Nykyisin Paavo Perkeleestä on kehittynyt melkoinen sydänten murskaaja, jolla olisi ottajia, jos joskus herraan kettuuntuisin todella.
70. Nykyisin Paavo on varjoni.
71. Ja Kuopiossa ollessamme olemme alkaneet opetella toistemme tavoille. Päässeet toistemme sisälle ja löytäneet “sen jonkin”.




72. Toivoin nopeaa walesia. Sen sain, ainakin osittain. Sen kanssa on nyt elettävä.
73. Kuuliaisesta, yhteistyöhaluisesta ja helposti palkattavasta koirasta en maininnut sanallakaan toivomuslistallani. Asiat on pitänyt itse opetella.
74. Paavon kanssa kaikki on aloitettu noin tuhat kertaa uudelleen ja uudelleen. Tämä on kasvattanut ainakin allekirjoittaneet pinnaa ja kunnioitusta koko hemmetin eloa kohtaa.
75. Mutta kärsivällisyys palkitaan. Kuten jo edellä sanottua Paavo on nykyisin oikea herrasmies ja täydellinen kaveri ja voisin sanoa, että elämä ilman Paavoa on teeskentelyä.
76. Paavo on siis salaa ja vähemmän salaa opettanut minulle jo pelkästään elämästä aivan uusia asioista ja juuri niiden vuodatettujen kyyneleiden, illan pimeimpien hetkien pohdintojen takia ja uudelleen yrittämisten ansiosta, tuosta koirasta on tullut tärkeä osa elämääni.
77. Vaikka Paavolla edelleen on on/off-näppäimessä kosketushäiriö, on Paavo nykyisin täydellinen. Huolestuttavan tärkeä.



78. Agilityn lisäksi kolutaan näyttely tai kaksi vuodessa.
79. Erityisesti brittisedät ja -tädit tykkäävät Paavosta.
80. Jäljestettykin ollaan ihan pikkaisen. Myös Paavo omaa tarkan nenän. Isoveikka varmaan opetti.
81. Uiminen on Paavon rakkaus. Vedessä voisi porskutella vaikka koko päivän, kunhan joku jaksaisi menoa vain katsoa.
82. Paavo on kiltteine käytöstapoineen vähän ressukka. Se pitää syleilystä ja sylistä olemisesta, mutta jos toinen koira tahtoo myös huomiota, jää Paavo kiltisti taka-alalle. Pohdinkin usein, mahtaisiko Paavo lapasen luonteensa takia selvitä susilaumassa hengissä? Paavo on liian kiltti.
83. Tuli myös mieleeni, että Paavon rakkaus uimisen ja agilityssa juoksusuorien lisäksi on ehdottomasti sauna.
84. Herran poissaaminen saunasta on toisinaan oma operaationsa [silmiin tuijottamista ja vaativa “kipitä” käsky tehoavat nykyisin hyvin]



85. Siinä missä Elvis muistuttaa minua [paria mummelia lainatakseni] söpöine kiharoineen, Paavo muistuttaa minua lapsiin suhtautumisella.
86. Kumpikaan meistä ei pidä lapsista. Lapset eivät vain tunnu tätä tajuavan.
87. Paavo myös tykkää reagoida epävarmoihin asioihin haukkumalla ja uhmaamalla pelkoa leikkimällä kovaa jätkää. Ilmeisesti Paavo on lukenut jostain “sellainen koira kuin omistaja” lausahduksen.
88. Tämä tuo oman extransa metsälenkeillä, jos puskasta pöllähtää ihminen. Hampaat irvessä melko vakuuttavasti haukkuva spanieli on aiheuttanut ylimääräisiä sydämen lyöntejä muutamille onnettomille.
89. Onneksi Paavo on sen verran nössö, että tarvitsee uhmaamiseen minun tuen ja luvan ja tilanne alkusäikähdyksen jälkeen on kontrollissa, kun koira tulee kutsusta jalkoihini suojaan. Pidän enemmän Elviksen reaktiosta, joka tutkii vaaroja minun jalkojeni takaa alusta asti ja luottaa siihen, että jos jotain pahaa tapahtuu, se tapahtuu ensimmäisenä minulle tai, että minä hoidan tilanteen. Toki Paavokin alku-uhmaamisen jälkeen luottaa liikuttavan varmasti siihen, että mamma handlaa nämä asiat.
90. Olematon keskittymiskyky on myös asia, mikä yhdistää minut waleseihin.
91. Paavosta löytyy myös kaksi puolta. Kun ei tapahdu mitään, silloin ei myös tapahdu mitään. Ei kannata edes yrittää laittaa asioita tapahtumaan. Ja kun tapahtuu niin sitten asiat tehdään täysillä loppuun asti. Voisin allekirjoittaa tämän piirteen myös itsestäni.
92. Kun nyt pääsin itsestäni kertomisen makuun niin jatkettakoot loput faktat sillä linjalla.
93. Muutin lukion perässä Kuopioon ja syksyllä aloitan abivuoteni.
94. Voisin sanoa, että olen laiska. Ne, jotka ovat asuneet kanssani samassa taloudessa voivat varmasti vahvistaa tämän asian, mutta ne, jotka kyselevät tekemisiäni ymmärtävät, ettei aikani riitä mihinkään turhan päiväisiin imuroimisiin.
95. Koirien lisäksi elämäni täyttää jalkapallo.
96. Tosin “vain” harrastusjoukkue, mutta jalista kuin jalista. Kuinka kukaan voi väittää jalista tylsäksi lajiksi?
97. Olen suorittamassa autokoulua. Inssi olisi viikon päästä omg.
98. Itsestä kertominen ilman kysymyksiä on yllättävän haastavaa.
99. Näin kesäisin vihaan punkkeja, syksyisin hirvikärpäsiä.
100. Parhaat kokemukseni olen jakanut sotureitteni kanssa ka siksipä juuri he ovat sotureista parhaimmat!

Ja vill ha allt

Viikonloppu vietettiin jälleen nopean pohdinnan tuotoksena etelässä. Aika kului siis suomen huippuja tuijotellessa, valitettavasti huippusuoritukset jäivät vähäisiksi.
Kovasti tosin kummastelen ihmisten mielipiteitä radoista, joilla huiput hyllyttivät tai vähintäänkin onnistuivat tiputtelemaan rimoja. Tällaisia ratoja ei kuulemma saisi olla. Miksi? Kuten joku jossain kommointikin voitto otetaan ei sitä anneta, olipa kuinka menestynyt tahansa. Jokaiselle radalle lähtiessä ne lähtökohdat kun ovat kuitenkin samat, joten kaikilla radoilla olisi onnistuttava, ei siinä vaiheessa aiempaa menestystä tuijoteta. Jokaisella radalla kuitenkin nähtiin puhtaita ratoja tai hyvin lähellä olevia nollia. Rima tai kontakti sinne tänne, kuka niitä laskee? Eli kaikki radat olivat mentävissä. Aina ei vaan voi onnistua, ei edes joka kerta. Omasta mielestäni radat olivat hauskoja ja haluaisin kovasti niitä itsekin kokeilla. Maksien joukkueradan alkupuoliskoa tulikin pienillä muutoksilla kokeiltua ja eipä tuo nyt niin kovinkaan paljoa harmaita hiuksia tuottanut. Toki kisatilanne on hieman eri, mutta kuitenkin. Rata oli mentävissä jopa reilu parikymmentä ykkösten rataa hyllyttäneellä koirakolla, joten voinen ihan aiheesta todeta, ettei se ihan niiiin vaikea ja umpimähkäinen rata [ainakaan 13 esimmäistä estettä] ollut kuin kisapaikalla ja keskustelufoorumeilla väitetään.

Viikonloppu oli kuitenkin oikein mukava ja hauska auringon kärventämää naamaa ja auringonpistosta lukuunottamatta.
Maanantaina kävimme tosiaan Jannin ja otusten kanssa hieman väsäilemässä agilitya ja pieneltä mieheltä sekä kartturilta oli paras puhti ihan hukassa. Saatiin aikaan kuitenkin loistavia suorituksia, vähän hitaammanlaisia mutta puhtaita.
Viikonlopun aikana myös hieman Paavon kanssa tokoiltiin. Seurailtiin askel tai pari ja treenattiin seuraamisen käännöksiä. Alkaa onnistua joka kerta, ilman että katse hiipuu jonnekin kaukaisuuteen...
Toisella kerralla sitten lainasin Jannilta näyttelyhihnaa ja otettiin pitkästä aikaa Paavon kanssa hieman näyttelyjuttuja. Tai noh, lähinnä todettiin, että näyttelyremmi kaulassakin voi pitää hauskaa. En sitten tiedä, mikä siinä hommassa oli näyttelyharjoittelua. Palkka tuli kun koira ravasi, mutta eipä siitäkään tosin moitteita saanut, vaikka vähän mönki maassa tai laukkaili haukkuen kieli pitkällä vieressäni.

Tänään poikien kanssa vietettiin kesäinen metsälenkki metsässä. Pojat tosin joutuivat hetken vapauden huuman jälkeen takaisin remmiin, kun näin puskissa jotain epämääräistä luikertelevaa liikettä. Kyyt pysykööt poissa meidän alueilta, kuten ovat tähänkin asti pysyneet.
Tänään iltapalaksi koirat saivat myös piiitkästä aikaa lähes muovikassillisen lihaisia luita ja osassa paloissa taisi olla ihan vain lihaa. Lisäksi aamuiseen kasvismaksapuuroon ripautettiin roima annos valkosipulijauhetta, joskos punkit pysyisivät poissa siihen asti, kunnes löytäisin jostain äidin muuton ansiosta hävinneet punkkipannat.