Koska näyttelyistä ei vaaleanpunaista nauhaa saatu niin ostimme Paavolle lohdutukseksi samanvärisen pannan, sekä uuden oranssin hienon ja toivottavasti kestävän vinkupallon
Nyt ne myrskyt ovat saapuneet Kuopioon, ja missäs muuallakaan myrskyä on hyvä viettää kuin agikentällä?
Kouluttajamme palasi, joten radanpätkien jälkeen oli aika palata teemoihin. Teema: keppikulmat.
Voisi kuvitella, että tästä tekstistä tulisi pelkkää purnausta, valitusta, ketutusta ja ties mitä. Ongelmanahan meillä on ollut koiran hitaat kepit.
Aloitettiin minusta vaikeimmalla keppien haulla, eli juoksusuoran jälkeen suorat kepit.
Ensimmäisellä yrityksellä päätin tehdä niin kuin kaikki muutkin: en kerrankin ohjannut koiraa kepeille vastakkaisella kädellä. Muurin jälkeen koira katsoi minua juuri ennen keppejä, että ethän sä nyt tänne ja bongasikin sitten jostain etäällä viistosti olevan putken ja suhahti sinne varsin vikkelästi.
Yritys numero kaksi. Nyt otettiin vastakkainen käsi, jonka käyttöä olen yrittänyt rajoittaa.
Onnistui ja uudelleen. Ja arvatkaas mitä!??!?!?!? Paavo ui! Sukelsi. Meni matalana ja varsin itsenäisesti! Homma taitaa olla siis tässäkin lelusta ja asenteesta kiinni, hassua, että vasta nyt löysin sopivan lelun hommaan.
Sama radan pätkä toistettiin peilikuvana. En nyt mitään pitkiä jaaritteluja jaksa, mutta sekä väärä, että oikea puoli meni loistavasti. Väärällä puolella itse varmistelin(tuin) hieman enemmän kuin toiselta puolelta, mutta homma meni niin hienosti, etten halunnut pilata fiilistä.
Toisenlainen pätkä sisältä sekä avoimen, että suljetun kulman. Onnistui. Aina. Ui. Sukelsi. Mikä otus!
Kepit ovat siis taas toistaiseksi hyvässä jamassa. Pitänee kuitenkin jatkaa näillä lyhyimmillä kepeillä leikin yhteydessä kepittämistä, jotta sama tatzi jatkuisi tulevaisuudessakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti