Tiedättekö sen tunteen, kun tietää, että jotain pitäisi saada aikaiseksi ja aikaakin olisi, mutta kun ei vaan jaksa, kun jotain yrittää, sitä ei jaksa viedä loppuun asti? Tämän takia kesällä treenaaminen ei minulla ahkerasta yrityksistä huolimatta oikein luonnistu.
Maanantaina oli perinteiset treenit. Teemana takaakierrot ja välistä vedot. Jälleen sillä simppelillä hypyt riviin kaavalla. Nyt vain käytettiin kentän kokoa hyväksi ja heitettiin väliin puomi, pari muuta hyppyä [jotka suoritettiin takaakiertoina] muuri ja kepit, joille lähetin Paavon joka kerta onnistuneesti sylkkärillä.
Yhdet kisat, lukuisat porrastreenit, jalisharjoitukset, aamuinen hölkkälenkki ja liian pitkäksi venähtänyt nukkuminen tekivät tehtävänsä. Ensimmäisellä kerralla treenatessa välistä vedoista, koira kuunteli toisella puolella, kun ei vielä ollut päässyt vauhdin makuun, mutta loppupäässä oleva rivi oli sula mahdottomuus. Hienoja takaakiertoja koira teki ilman ohjausta! Ja minun teki lyödä hanskat tiskiin tässä kohtaan ja turhautuneena taisin lipsauttaa säälittävän vikinän "kyllä se normaalisti..." Kun sitten päätin kokeilla salaista asettani homma toimi. Annoin siis tilaa. Juoksin niin kaukana esteitä kuin mahdollista ja koira alkoi kuunnella. Jopa kouluttajakin oli jossain vaiheessa todennut, että se koira keskittyy enemmänkin räyhäämiseen kuin mun kuunteluun. Tilaa antamalla rähinä loppui ja keskittyminen olennaiseen luonnistui.
Kun ensimmäisellä kerralla onnistuivat takaakierrot ihan yksin niin toisella kerralla onnistuikin välistä tuleminen. Takaakierrot alkoivat luonnistua, kun ohjaaja yksikertaisesti vain juoksi eteenpäin ja antoi koiran tehdä mitä lystää. Tuolla tavalla Paavo innoissaan kiersi kaikki esteet. Lieneekö moinen käytös jakkarateenin "ansiota"?
Elviksen kanssa tehtiin samaa treeniä kolmella esteellä toisella kentällä. Ja kuinka kaipaankaan omaa isoa Timolan pihaa. Kyseinen treeni on se treeni, jota treenattiin aina kotipihalla ja se sujui meiltä kuin oppikirjoista, näin moni kouluttaja aina totesi. Vaan ei tänään. Jouduin tekemään enemmän töitä kuin Paavon kanssa. Meinasi tulla itku, mutta samalla myös päätin, että me hiotaan Elviksen kanssa kuvio sellaiseksi kun se aikoinaan on ollut.
Tiistaina käytiin pika-agilityt Saviskalla. Treenien pituus jäi tarkoitettua lyhyemmäksi, kun veljeni koiralta katkesi (vai murtui, jotain niille linnunluille kuitenkin tapahtui) jalka ja äidin piti joutua kyyditsemään audotonta veljeäni. Tiistaina otettiin kuitenkin juoksusuoraa, kontakteja ja kuutta keppiä. Sekä kasikko kahdella esteellä.
Tänään käytiin taas saviskalla. Tehtiin välistä vetoja ja takaakiertoja. Kun esteet olivat täysin suorassa rivissä alkoi Elviksestä löytyä se super-Elvis. Paavon kanssa joutuu edelleen tekemään ihan suhteettoman paljon töitä, jos olin lähellä esteitä. Jälleen koira olisi vain rynninyt seinien läpi, jos sellaisia olisi ollut suoraan edessä. Mutta tilaa antamalla koira alkoi kuunnella. Tilan antaminen on siis tämänhetkinen muotisana, ei niinkään se asenne. Asenteen kanssa homma meinaa mennä jälleen koiran kanssa kilpaa huutamiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti