Kun flunssasta parannuttiin tuli pääkallokelit, pari kompurointia ja sittenpä sanoikin nilkka poks. Ei ole hirveästi raaskinut tuonne hallin suunnalle kävellä, mutta tällä viikolla ollaan uhmattua jäisiä teitä ja käytykin itseasiassa pari kertaa hallilla.
Keppejä ollaan hiottu ja ekalla kerralla pyrri olikin vähän hukassa ja pomppi ohjureita mitenkä päin lystäsi ja ilme oli ihan WTF. No kun muistuteltiin homma, niin johan alkoi vauhti löytyä. Otettiin kokopitkillä kepeillä ja sen jälkeen kuudella, jotta saatiin vähän lisää fiilistä menoon ja raidallinen oli vaan hieno.
Lisäksi reenattiin irtoamista. Kentällä oli kiva kulmasta kulmaan tehty putki-hyppy-rallittelu ja kun Ego tajusi, että kulmista löytyy putket, ei minun juurikaan tarvinnut liikkua.
Oikeastaan olen Egon kanssa huomannut, että Egolle haasteellisinta on se minun liike. Mehän harjoitellaan kaikki tekniikkakikat ensiksi niin, että olen paikallani, niin että koira huomaa minun muun kroppani liikeradan. Mutta kun hommaan tulee liikkuminen Ego kyttää minua niin, ettei huomaa estettä, jolle sitä ohjaan. Tämän asian huomasin keskiviikon ryhmätreeneissä.
Ratamme teemana oli poispäinkääntymiset. Muuten rata meni vallan mainiosti, mitä nyt Ego ei ilman ohjureita vieläkään tykitä keppejä väärältä puolelta ohjatessa, mutta meni ne kuitenkin joten kuten, kun kerran halusin kokeilla. Kontaktit olivat priimaa, mitä nyt Ego oli keksinyt, että kun targettia ei ole maassa niin samantien kun ohjaajalta kuuluu huuto "Ota" pitää välittömästi pysähtyä. Ihan sama missä sitä juoskee ja kuinka lujaa. Pitänee seuraavaksi alkaa vahvistaa kontakteja ilman targettia. Ois kauheen kiva, jos se pysähtyminen tapahtuisi edelleenkin 2-on-2-offina. Ja jops käskyä ei kuulunut niin Ego teki UPEAT juoksukontaktit.
Mutta niihin poispäinkääntymiseen. Kun harjoittelin toisella kentällä siivekkeen ympäri kierrätystä Egohan meni, koska minä en liikkunut. Treenasimme hommaa niin kuin kotona. Kun sitten lisäsin ihan yhden pienen askeleen hommaan, alkoi vaan armoton väyhääminen "mitämitämitämitäminneminneminne..." Voitte uskoa, ettei se homma millään tavalla onnistunut radallakaan. Ohjaajamme Matti sitten päätti näyttää minulle nämä perusjutut, mitä voidaan kotona treenata ja Ego oli aivan kuin eri koira vieraan kanssa. Ego keskittyi ja teki täydelliset kiepautukset, kun Matti näytti mallia. Kun minun vuoroni tuli Ego singahteli iloisesti sinne tänne ja tuonne ja oli pelkkää sähköä koko koira. Voisikohan joku vieras opettaa Egolle maltin kanssa kaiken tekniikan ja minä sitten yritän vain toteuttaa homman myöhemmin asenteen kanssa?
Paavon kanssa kävin juoksemassa samaisen kulmasta kulmaan putki-hyppy-viritelmän, mutta muuten pojalla on ollut agilityssa nyt taas takajalan jumituksen takia kielto radalle. Kun pakkasmittari näytti kylmempää kuin -20 huomasin lenkkeillessä, ettei Paavo taas astele jalallaan ihan normaalisti. Ja kyseessähän on se viimekin talvena reistaillut jalka. Edelleenkään koira ei onnu, mutta ei se sitä kovinkaan joustavasti liikuttanut. Yritin varata aikaa eläinlääkärille kuvautettavaksi, mutta jonkin sortin spealisti oli tuolloin lomalla, joten uusinta yritys ensivuoden puolella.
Että sellaista. Toivottavasti ensi vuonna Paavon jalkamysteeri saa jonkinnäköisiä vastauksia, jotta kunnon hoitaminen voidaan aloittaa.
28.11.2013
Isn't that color a little bright for a ninja?
Meidän elämään? Agilityaagilityaagilityaagilitya.... Eikä sitäkään nyt mitenkään hirveesti. Oikeestaan voisin sanoa kirjoittaa viikkoflunssaa... viikkoflunssaa... viikkoflunssaa... ja sitä rataa. Ääneni sain kuitenkin tällä viikolla takaisin ja siksipä tähtäsin itsenäisesti treenaamaan keppejä. Kyllä, nyt aloitettiin ihan oikeasti ongelmien ratkominen.
Ensimmäisenä olen päättänyt selvittää keppiongelman. Ohessa ollaan tehty myös kivoja irtoamispätkiä.
Kepit puolitettiin. Siis kuusi keppiä, ihan vaan selvennyksenä niille, jotka eivät varsinaisesti loistaneet/loista matikantunneilla. Ja ohjurit. Ja palkkana ei suinkaan kuollut lelu (mikä sekin on Egosta ihan mahtavin ikinä) vaan keksin vielä jotakin mahtavampaa... PUTKEN. ja tällä hetkellä... Egoa ei kiinnosta missä minä menen, mitä minä teen vai teenkö mitään. Egon maailmassa näissä harjoituksissa on ollut vain keppiviidakko, jonka takana häämöttää putki. Ja putken jälkeen lentävä revittä riepu. Joskus aivojen käyttö kartturillakin on ihan suotavaa näissä palkkausasioissa.
Seuraava askel olisi heittää toinenkin puolikas keppejä mukaan ja yrittää pitää yllä sama draivi. En usko, että tuon raitaeläimen kanssa siitä tulee mikään ongelma.
Paavokin on päässyt treeneihin mukaan. Ensimmäisellä kerralla ei tehty juurikaan muuta kuin putkesta putkeen rallittelua. Paavosta vaan homma oli parasta ikinä!
Seuraavalla kerralla, kun saavuin hakemaan Paavon radalle, otin Paavolta pannan ja samassa pieni spanielipoika olikin jo napannut lelun taskustani, sännännyt kentälle ja suoritti ihan oman agiratansa ja onnellisin koira koskaan. Tehtiinpä siis Paavon kanssa helppo rata (rimat siivekkeiden jaloilla... semmoset vauvakorkeudet) joka sisälsi kahdeksan hyppyä ja kaksi putkea. Kuva alla. Niin ja ideahan radassa oli se, että minen mennyt kymppiputken tuolle "paremmalle" puolelle vaan pysyin tuolla alalaidassa ohjailemassa Paavoa. Onnistui. Mikäpä ei?
Keskiviikkotreeneissä meillä oli taas Mari vetämässä treenejä. Aiheena putkisäännöt (mie tosin missasin ne säännöt, tai sitten ne olivat jotain itsestäänselviä? Tai sitten Egon kanssa homma oli vaan ihan sama, koska sinne se meni ja sieltä se tuli ja kun muisti pitää ääntä niin hyvin pienesti mutkittelikin oikeaan suuntaan...) ja välistävedot.
Ego oli itseasiassa aika super, enkä minäkään ihan hirveästi pöhnäisestä olosta huolimatta onnistunut suoritusta torpedoimaan. Välistävedoista (joka olikin radan aivan loppuosassa) ei vaan meinannut tulla hevon... ja koira alkoi turhautua, kun välistä vedon jälkeen olisi itseasiassa pitänyt hypätäkin jokin este... ei voi tajuta. Mutta siinäpä taas meille lisää kotitehtäviä vihkoseen. Alkaa sivut täyttyä kotitehtävien osalta...
Mutta kontaktit olivat aika kivikset. Ego päättikin viihdyttää yleisöä juoksemalla puomia keskenään, koska se targetti oli siellä toisessa päässä! Ei pieni raitaeläin voi tajuta, että jos targettia ei ole toisessa päässä, että siinä pitäisi muka maahan asti mennä, ennen kuin pysähtyy ja vieläpä sitä, ettei ole sopivaa käydä maassa kääntymässä ja juosta puomi toiseen suuntaan targetin luokse. No ainakin se osasi pysähtyä ihan itsenäisesti ja koira taisi tykätäkin siitä juoksentelusta... Minulle tuli vaan tosin epäilyttävästi Spanielipojat mieleen tästä rallista ja olen aika varma, että keskenään ollessaan Paavo on kertonut Egolle parhaat vinkit agilityyn... Ego nimittäin teki tuon targetin luokse kääntymisen aika monta kertaa, ennen kuin lähti mukaani jatkamaan rataa...
Mutta on se vaan ihana. Ja kuolavana silmillä kertoi, että Egokin taisi tykätä touhusta.
Kepit puolitettiin. Siis kuusi keppiä, ihan vaan selvennyksenä niille, jotka eivät varsinaisesti loistaneet/loista matikantunneilla. Ja ohjurit. Ja palkkana ei suinkaan kuollut lelu (mikä sekin on Egosta ihan mahtavin ikinä) vaan keksin vielä jotakin mahtavampaa... PUTKEN. ja tällä hetkellä... Egoa ei kiinnosta missä minä menen, mitä minä teen vai teenkö mitään. Egon maailmassa näissä harjoituksissa on ollut vain keppiviidakko, jonka takana häämöttää putki. Ja putken jälkeen lentävä revittä riepu. Joskus aivojen käyttö kartturillakin on ihan suotavaa näissä palkkausasioissa.
Seuraava askel olisi heittää toinenkin puolikas keppejä mukaan ja yrittää pitää yllä sama draivi. En usko, että tuon raitaeläimen kanssa siitä tulee mikään ongelma.
Paavokin on päässyt treeneihin mukaan. Ensimmäisellä kerralla ei tehty juurikaan muuta kuin putkesta putkeen rallittelua. Paavosta vaan homma oli parasta ikinä!
Seuraavalla kerralla, kun saavuin hakemaan Paavon radalle, otin Paavolta pannan ja samassa pieni spanielipoika olikin jo napannut lelun taskustani, sännännyt kentälle ja suoritti ihan oman agiratansa ja onnellisin koira koskaan. Tehtiinpä siis Paavon kanssa helppo rata (rimat siivekkeiden jaloilla... semmoset vauvakorkeudet) joka sisälsi kahdeksan hyppyä ja kaksi putkea. Kuva alla. Niin ja ideahan radassa oli se, että minen mennyt kymppiputken tuolle "paremmalle" puolelle vaan pysyin tuolla alalaidassa ohjailemassa Paavoa. Onnistui. Mikäpä ei?
Mutta kontaktit olivat aika kivikset. Ego päättikin viihdyttää yleisöä juoksemalla puomia keskenään, koska se targetti oli siellä toisessa päässä! Ei pieni raitaeläin voi tajuta, että jos targettia ei ole toisessa päässä, että siinä pitäisi muka maahan asti mennä, ennen kuin pysähtyy ja vieläpä sitä, ettei ole sopivaa käydä maassa kääntymässä ja juosta puomi toiseen suuntaan targetin luokse. No ainakin se osasi pysähtyä ihan itsenäisesti ja koira taisi tykätäkin siitä juoksentelusta... Minulle tuli vaan tosin epäilyttävästi Spanielipojat mieleen tästä rallista ja olen aika varma, että keskenään ollessaan Paavo on kertonut Egolle parhaat vinkit agilityyn... Ego nimittäin teki tuon targetin luokse kääntymisen aika monta kertaa, ennen kuin lähti mukaani jatkamaan rataa...
Mutta on se vaan ihana. Ja kuolavana silmillä kertoi, että Egokin taisi tykätä touhusta.
14.11.2013
Oppii pitään pään ylhäällä katseen kohti taivasta
Tehtiin rata pätkissä ensiksi esteet 1-8 eli lopetettiin kepeillä. Aluksi oli juoksu"suora" pari hyppyä, putki ja pituus. pituudelta piti saada koira kääntymään tiukasti takaisin päin ja siitä alkoikin sitten valssirumba parin hypyn verran. Ego oli tällä pätkällä ihan mahtava. Vaikka vauhtia oli, Ego teki niiiiiiin pienet käännökset (etenkin sillä pituudella!), että huhhuijaa. Kartturilla vaan meinas olla hahmottamisongelmia, missä se toinen hyppy toisen valssin jälkeen on. Tai siis Ego vaati tässä kohtaa sen aika reilun viennin sinne esteelle, joten ohitusyrityksiä meinasi tapahtua pari kertaa. Ja kepit avoimesta kulmasta ja täydestä vauhdista... ei ongelmia. Ongelmia oli tosiaan siinä kohtaan, kun minun ohjauskuvioni oli, että juoksen keppien päähän ja vaihdan siellä puolta, rata kun jatkoi keppien toisella puolella.
Toinen pätkä oli sitten mitä oli 9-20 esteet. Homma sisälsi yhden takaleikan (tai noh, jos olisi kerinnyt juosta koiraa edelle pari estettä niin mikä jottekoi valssi tai sitten toiselta puolelta päälle juoksu, mutta niin. Jos sanon, että olin aina auttamatta myöhässä ja osoittamassa kropallani vääriä esteitä niin riittänee kertomaan, miksei me näitä vaihtoehtoa tarkemmin edes mietitty) ensiksi piti valssailla (merkkivalssaus) ja Ego irtosi sivustakin ihan sika hienosti. Mutta sitten kun alkoi valmistella takaleikkaa parin seuraavan esteen jälkeen niin sitäpä hyppyä ei hypätty ja haettu. Ei edes silloin kun yritin juosta ihan vain vierellä, ilman puolenvaihtoa. Ei mikään narrattavissa oleva koira. Noh jätettiin homma hautumaan ja loppuradalla tapahtui ihme. Takaleikan jälkeen vaihtoehdot olivat joko juosta koiran vierellä ja lähettää hyvissä ajoin piiloputkeen tai leijeröidä putken toiselta puolelta. Ensimmäisellä kerralla minä jäädyin ihan totaalisesti ja saatiinkin aika raikuvat aploodit, koska Ego IRTOSI silleen miten se irtoaa aina irtoamistreeneissä. Minun ei tosiaankaan tarvinnut saatella pientä raidallista putkelle vaan katsoin monttu auki koiran vipellystä ja unohdin putken toisessa päässä ohjata koiran putkeen... Uusintayritys, irtoaminen toistui, tällä kertaa mentiin putkeen, kerkesin tehdä suunnitellut persjätöt, siitä valssit ja loppusuora koiran irtoamisella. Hups. Antoi vähän uutta pontta treenata irtoamista, koska jotain siellä pyrrin päässä sittenkin on.
Kouluttajamme totesikin, ettei Ego ole mikään perässävedettävä tapaus, vaan mielummin painelee mun edellä, kunhan käskyt tulevat ajoissa. Takaleikkatreenit ovat meidän kotitehtä, niissä kun oli selvää epäröintiä (todellako?), mutta niitähän me aletaan irtoamistreeniemme yhteydessä nyt ottaa.
Ja itsehän tosiaan tajusin, että se koira irtoaa juoksupätkillä sillä "eteen"-käskyllä, mitä aina hoilaankin sille irtoamistreeneissä, mutta jotenkin vasta nyt sitä tuli ihan radallakin käytettyä. Joskus mietin, miten hieno raitaeläin Ego olisi, jos kartturi vaan viitisisi vähän ajatella...
10.11.2013
It was an egg-cident! Get it? Egg?
No nyt on kisat aloitettu ja paljon uutta inspiraatioa saatiin treenaamiseen.
Käytiin perjantai-iltana katsomassa pikaisesti Egon kanssa, mites meidän erikoisesteet suoritetaan eikä niissä ollut mitään ongelmaa. Kepit olivat valitettavasti toisella kentällä, joten niitä ei voitu puida, vaikka lauantain suoritus kertoi, että juuri kepit olisi pitänyt muistutella mieleen.
Kisat menivät sikälimikäli hyvin, ettei tuomarisetä, Rauno Virta, ollut niiiiiiin pelottava tapaus kuin olisin voinut luulla. No Egohan mittauksessa oli ihan kasassa ja jäykkänä, mutta koska kyseessä on selkeä maksi niin onneksi ei tarvinnut paremmin yrittää asetella.
Ja mitä siihen rataan tulee. Rata olisi ollut tosi jouheva, mutta ensimmäisessä putki-putki kohdassa minä olin kirinyt sen verran koiran edelle, että keilaamisen sijaan jouduinkin tekemään äkkijarrutuksen ja vielä ei niin varmana agikoirana vetäisinkin sitten Egon pois putkelta ja siitäpä ne meidän ongelmat alkoivatkin. Ego ei enää irronnut, taisi itse asiassa lähestyä suurinta osaa estesitä perse edellä ja alkoi vaahdota minulle, olenko nyt aivan tosissani?
En niinkään ole harmissani, vaikka Egon nätistä irtoamisesta ei ollut mitään tietoa enää loppuradasta, mutta erityisesti minua harmittaa meidän jo idioottivarmojen keppien kuseminen. Putki-putki jälkeen oli kepit, minä sain ohjata oikealla puolella ja nykyisin Ego on hakenut kepit mistä tahansa ja suorittanut ne ilman apua, kunhan minä olen ollut siellä oikealla puolella. Ei tänään. Nyt itsevarmuus oli tiessään ja pyrri oli lähinnä "mamma älä jätä". Minun mielästäni jouduimme aloittamaan kepit neljästi (siis hylly jo siitä), mutta kisalapun mukaan olimme saaneet hyllyn vasta jollain esteellä, jonka pyrri ohitti keppien jälkeen... Kepit olimme mukamas suorittaneet jo toisella yrityksellä oikein...
Mutta tästä on hyvä jatkaa. Nyt vaan paljon pieniä irtoamisia, kouluttajamme (joka toimi ratamestarina) näki ratamme ja alkoi jo ratamme jälkeen kertoa suunnitelmista, miten tästä jatketaan ja suunnitelmat kuulostivat hyvältä. Pyrri toivottavasti kuvitteli olevansa voittaja ja maailman paras agikoira ikinä. Ainakin lelua revittiin ja syliinkin pääsi pusuteltavaksi pieni raidallinen ja minä olin ihan tosi tyytyväinen koiraan. Niin kauan kuin se ei vedä samoja kierroksia kuin aikoinaan agiradalle päästessään olen tyytyväinen mihin vain suoritukseen, jossa on edes yritystä.
Keppejä pitää vaan veivata ja veivata ja veivata ja mitähän vielä. katsellaan miten edistytään parissa viikossa ja katsotaan vieläkö kisattaisiin joensuussa ja/tai kuopiossa ensi kuun alussa.
Kisoissa eräs kisaaja tunnisti Egon pyreneitteipaimenkoiraksi ja oli todella kiinnostunut rodusta. Samalla kun tuli puhetta pyrrien varautuneisuudesta ja arkuudesta, olikin Ego jo tunkenut vieraan syliin ja yritti kovasti pusutella uutta maailmanparasta rapsuttelijaa. En tiedä annoimmeko ihan sitä oikeaa kuvaa varautuneisuudesta. ;)
Katselin myös vähän möliratojeme tuloksia (siis punavalkoisten) ja oli kiva huomata, että kyllä Paavollakin oli vauhti säilynyt muihin verrattuna Elviksen tullessa perässä viitisen sekuntia. Tosin Elviksen puolustukseksi pitää sanoa, että herra vetäisikin kaksi ylimääräistä estettä matkalla, joten täysin vertailukelpoinen aika Paavoon se ei ole. Hienoa mun vanhukset. Mölleissä voidaan käydä jatkossakin.
Käytiin perjantai-iltana katsomassa pikaisesti Egon kanssa, mites meidän erikoisesteet suoritetaan eikä niissä ollut mitään ongelmaa. Kepit olivat valitettavasti toisella kentällä, joten niitä ei voitu puida, vaikka lauantain suoritus kertoi, että juuri kepit olisi pitänyt muistutella mieleen.
Kisat menivät sikälimikäli hyvin, ettei tuomarisetä, Rauno Virta, ollut niiiiiiin pelottava tapaus kuin olisin voinut luulla. No Egohan mittauksessa oli ihan kasassa ja jäykkänä, mutta koska kyseessä on selkeä maksi niin onneksi ei tarvinnut paremmin yrittää asetella.
Ja mitä siihen rataan tulee. Rata olisi ollut tosi jouheva, mutta ensimmäisessä putki-putki kohdassa minä olin kirinyt sen verran koiran edelle, että keilaamisen sijaan jouduinkin tekemään äkkijarrutuksen ja vielä ei niin varmana agikoirana vetäisinkin sitten Egon pois putkelta ja siitäpä ne meidän ongelmat alkoivatkin. Ego ei enää irronnut, taisi itse asiassa lähestyä suurinta osaa estesitä perse edellä ja alkoi vaahdota minulle, olenko nyt aivan tosissani?
En niinkään ole harmissani, vaikka Egon nätistä irtoamisesta ei ollut mitään tietoa enää loppuradasta, mutta erityisesti minua harmittaa meidän jo idioottivarmojen keppien kuseminen. Putki-putki jälkeen oli kepit, minä sain ohjata oikealla puolella ja nykyisin Ego on hakenut kepit mistä tahansa ja suorittanut ne ilman apua, kunhan minä olen ollut siellä oikealla puolella. Ei tänään. Nyt itsevarmuus oli tiessään ja pyrri oli lähinnä "mamma älä jätä". Minun mielästäni jouduimme aloittamaan kepit neljästi (siis hylly jo siitä), mutta kisalapun mukaan olimme saaneet hyllyn vasta jollain esteellä, jonka pyrri ohitti keppien jälkeen... Kepit olimme mukamas suorittaneet jo toisella yrityksellä oikein...
Mutta tästä on hyvä jatkaa. Nyt vaan paljon pieniä irtoamisia, kouluttajamme (joka toimi ratamestarina) näki ratamme ja alkoi jo ratamme jälkeen kertoa suunnitelmista, miten tästä jatketaan ja suunnitelmat kuulostivat hyvältä. Pyrri toivottavasti kuvitteli olevansa voittaja ja maailman paras agikoira ikinä. Ainakin lelua revittiin ja syliinkin pääsi pusuteltavaksi pieni raidallinen ja minä olin ihan tosi tyytyväinen koiraan. Niin kauan kuin se ei vedä samoja kierroksia kuin aikoinaan agiradalle päästessään olen tyytyväinen mihin vain suoritukseen, jossa on edes yritystä.
Keppejä pitää vaan veivata ja veivata ja veivata ja mitähän vielä. katsellaan miten edistytään parissa viikossa ja katsotaan vieläkö kisattaisiin joensuussa ja/tai kuopiossa ensi kuun alussa.
Kisoissa eräs kisaaja tunnisti Egon pyreneitteipaimenkoiraksi ja oli todella kiinnostunut rodusta. Samalla kun tuli puhetta pyrrien varautuneisuudesta ja arkuudesta, olikin Ego jo tunkenut vieraan syliin ja yritti kovasti pusutella uutta maailmanparasta rapsuttelijaa. En tiedä annoimmeko ihan sitä oikeaa kuvaa varautuneisuudesta. ;)
Katselin myös vähän möliratojeme tuloksia (siis punavalkoisten) ja oli kiva huomata, että kyllä Paavollakin oli vauhti säilynyt muihin verrattuna Elviksen tullessa perässä viitisen sekuntia. Tosin Elviksen puolustukseksi pitää sanoa, että herra vetäisikin kaksi ylimääräistä estettä matkalla, joten täysin vertailukelpoinen aika Paavoon se ei ole. Hienoa mun vanhukset. Mölleissä voidaan käydä jatkossakin.
3.11.2013
minä toivon kaaosta, kapinaa, ensiaskelten vapinaa
Spanieliosasto kisasivat "ulkopuolisina" möllimideissä ja Ego sitten maksimölleissä.
Ensimmäisen taidonnäytteen teki Paavo ja varmaa Paavon menoa. Rima tippui matkalla, mutta muuten ohjaajan jäätyilystä huolimatta puhtaasti maaliin. Rataantutustuessa harjoittelin radalle mahdollisimman paljon hifistelyä, mutta radalla unohdin melkeen kaikki kohdat, koska loogisempaa olisi oluut tehdä jotain muuta. Hyvin Paavo kuitenkin kesti ohjaajan "ei kun"- ohjaamiset ja nautti menosta.
Elviksen kanssa radalle mennessä en tiennyt, mitä ajatella. Varsinkin kun poika nuuskutteli maata (jota nuuski muutkin, kuten Ego...) ja noh. Jos kelataan jokunen vuosi takaperin niin Elviksen ja minun kompastuskivi oli vastustamattomat hajut (uskotteko, että Elvis on luonnonlahjakkuus mm. mejässä?). Ei liene ihme, että minulla treenatessa maan haistelu on ehdoton ei ja mitään makupaloja tai vastaavia ei muuten maahan viskota. Ikinä. Noh Eevis teki niin kuin eläkeläiskolmosluokkainen vain voi tehdä. Vanhoilla töppöjaloilla juostiin ihan hyvää vauhtia, hypättiin kaikki vastaantulleet esteet ja kaikki oli vaaan niiiiin hurrrrrjan hauskaa. Toisin sanoen, pari kertaa tehtiin ylimääräisiä hyppyjä, mutta muuten fiilisteltiin varmasti alusta loppuun.
Egon kanssa odotukset olivat... Noh lähdin täysin ilman odotuksia, etenkin kun jo valmiiksi autossa kierrostunut pyrri kierrostui vähän lisää Egolle rähjäävästä koirasta. Onhan Ego toki ollut rauhallisemmassakin mielentilassa radalla, mutta on toisaalta ohjaajakin ollut skarpimpanakin... Ego oli oikeasti aivan mahtava. Alusta asri koirasta tunsi, että se irtoaa ja tietää mitä tehdä. Vasta kepeillä Ego päätti, että tämä ei nyt toimi. Yritin siis varmistaa itselleni, että kepit osataan väärältä puolelta. Ei osata. Egosta oli ihan hirveää yrittää edes etsiä keppien ekaa väliä. Vielä viime viikolla homma oli pala kakkua. Muuten Ego vaan oli juoksi ja fiilisteli. Kyllä siitä hyvä tulee ja ens viikonloppuna startataan ekoissa virallisissa IIKS.
23.10.2013
Let's show them how to really party!
Tänään oli taas aika keskiviikkotreenien. Viime treenit olivat menneet Egon kanssa niiiiiiiin pipariksi kuin treenit vain voivat mennä, ettei odotukset olleet tälläkään kertaa kovin korkeat. Odotukset alkoivat nousta siinä vaiheessa kun tajusin, että koira oli rauhallinen, ei haukkumista, vinkumista, nuuskuttelua. Ei mitään. Vain tiukka tuijotus minuun, mitäs sitten.
Ja Egohan meni. Rata oli aika simppeli, vähän takaakiertoa tuolla, päällejuoksua tässä ja slaidausta siellä niin ja irtoamista vähän joka puolella. Ja Ego meni. Teki, juoksi ja viiletti. Vielä jokunen aika sitten koira paineistui aivan hirveästi jostain päällejuoksusta, joku minun edessä juokseminen (puhumattakaan, että se minun edessä juokseminen oli slaidausta ja välistä vetoa ja EGO TEKI kuin olisi aina toiminut niin) oli ehdoton nono puhumattakaan mistään muustakaan irtoamisesta... Kontakteillekin irtoaminen alkoi hahmottua pikku pojalle viimeistään vikalla radalla. Mie oon vähän hukassa tämmöisen otuksen kanssa, joka ei itse ihan omin nokkineen mene sinne kontaktille, vaan jää kattomaan, mihis se mamma jo juoksee. Siis mikä tuo tommonen käyttäytyminen on? Lähes 10 vuotta olen joutunut painimaan ongelman kanssa, miten saan spanielin ohjattua paikkaan x, ilman että se rynnistää suunnilleen näköeteisyydellä olevalle kontaktille. No kun olin pari kertaa muistanut käydä kuonosta kiinni pitäen näyttämässä, missä lankku menee ja siinä on lupa juosta tääääääysiä niin johan alkoi homma luistaa.
Lyhyesti: kunhan saan nettipankkitunnukseni ja olettaen, ettei kellekään käy muutamassa viikossa mitään, me vihdoin ja viimein starttaamme ihan oikeissa kisoissa. Seuramme järjestämissä kisoissa tarkemmin. Tällä kerralla vain hyppärille, jotta saadaan tuntumaa kisatunnelmaan. Tuosta raitaeläimestä kun en mene takuuseen, miten hirveää siitä on, kun setä tulee mittatikun kanssa hiplailemaan. Aloitetaan siis maltilla.
Tämän päivän treeneissä oli myös ihana kuulla ennen samoissa valmennuksissa käyneeltä henkilöltä lohduttavat sanat, kun selitin hälle, et välillä tuntuu, ettei me edistytä mihinkään.
Meni jotenkin tähän tyyliin "No jos sait koulutettua Paavostakin niin erilaisen spanielin, niin etköhän sinä pyrristäkin saa kelpo menijän treenaamalla ahkerasti." On vaan niin kiva kuulla, kuinka Paavon taitoja ja menoa arvostavat muutkin kuin vain minä.
Ja Egohan meni. Rata oli aika simppeli, vähän takaakiertoa tuolla, päällejuoksua tässä ja slaidausta siellä niin ja irtoamista vähän joka puolella. Ja Ego meni. Teki, juoksi ja viiletti. Vielä jokunen aika sitten koira paineistui aivan hirveästi jostain päällejuoksusta, joku minun edessä juokseminen (puhumattakaan, että se minun edessä juokseminen oli slaidausta ja välistä vetoa ja EGO TEKI kuin olisi aina toiminut niin) oli ehdoton nono puhumattakaan mistään muustakaan irtoamisesta... Kontakteillekin irtoaminen alkoi hahmottua pikku pojalle viimeistään vikalla radalla. Mie oon vähän hukassa tämmöisen otuksen kanssa, joka ei itse ihan omin nokkineen mene sinne kontaktille, vaan jää kattomaan, mihis se mamma jo juoksee. Siis mikä tuo tommonen käyttäytyminen on? Lähes 10 vuotta olen joutunut painimaan ongelman kanssa, miten saan spanielin ohjattua paikkaan x, ilman että se rynnistää suunnilleen näköeteisyydellä olevalle kontaktille. No kun olin pari kertaa muistanut käydä kuonosta kiinni pitäen näyttämässä, missä lankku menee ja siinä on lupa juosta tääääääysiä niin johan alkoi homma luistaa.
Lyhyesti: kunhan saan nettipankkitunnukseni ja olettaen, ettei kellekään käy muutamassa viikossa mitään, me vihdoin ja viimein starttaamme ihan oikeissa kisoissa. Seuramme järjestämissä kisoissa tarkemmin. Tällä kerralla vain hyppärille, jotta saadaan tuntumaa kisatunnelmaan. Tuosta raitaeläimestä kun en mene takuuseen, miten hirveää siitä on, kun setä tulee mittatikun kanssa hiplailemaan. Aloitetaan siis maltilla.
Tämän päivän treeneissä oli myös ihana kuulla ennen samoissa valmennuksissa käyneeltä henkilöltä lohduttavat sanat, kun selitin hälle, et välillä tuntuu, ettei me edistytä mihinkään.
Meni jotenkin tähän tyyliin "No jos sait koulutettua Paavostakin niin erilaisen spanielin, niin etköhän sinä pyrristäkin saa kelpo menijän treenaamalla ahkerasti." On vaan niin kiva kuulla, kuinka Paavon taitoja ja menoa arvostavat muutkin kuin vain minä.
18.10.2013
Tunteeni kuohuivat, hetkessä ymmärsin sen, ilman sua koskaan en voi olla onnellinen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)